Opin aikoinaan neulomaan Hilla-mummoni neuvomana. Minua ärsytti, kun vuotta nuorempi serkkupoikani osasi lukea ja minä en. Niinpä halusin oppia edes sitä, mitä molemmat isoäitini osasivat - neulomista eli päijäthämäläisittäin kutomista. Ensimmäistä turaletta ei ole tallella, mutta siinä käytetyn langan tunnistaisin varmasti vieläkin.
Sittemmin opin lukemaan luokkani viimeisten joukossa. Kirjoittaminenkin alkoi sujua. Kutominen luisti yhä paremmin. Ja koska kotonani on aina tehty käsitöitä (Hilla-mummo jopa kutonut Helmi Vuorelmalle kansallispuvun helmakangasta), sain kokeilla kaikkea mitä halusin ristipistoista nypläykseen ja vaateompeluun, jota varten isä hankki käytetyn teollisuussaumurinkin kotiin. Tällä hetkellä pääosin neulon. Virkkuukoukkuun kosken äärihädässä, mutta ompelemista olen alkanut elvytellä pienin askelin. Langanvärjäys on seuraava opeteltava asia.
Miksi kudon? Jokainen neulova ihminen tietää syyn: siksi, koska se on kivaa, rentouttavaa ja tarpeellista. Voi innostua ja rentoutua, luoda uutta, kehitellä ja nauttia toisten jo kehittelemistä ideoista. Voi myös ilahduttaa toisia. Terveyshyödyistäkin puhutaan, mutta enpä ole koskaan tarttunut puikkoihin dementian torjunta-ajatuksin.
Blogini on neulepäiväkirjani ja muistini, jossa voin yhdistää kirjoittamista, kutomista ja kuvaamista, joka tällä hetkellä tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Päivänvalossa ehtiminen omaa etu- tai takapihaa kauemmas kamera-apulaisen tai mallin kanssa on haaste. Mutta näitä haasteitahan me kuulemma tarvitsemme. Ja haaveita, joissa VillaHillaKaisallekin on omansa. Haaveet kehittyvät suunnitelmiksi neulomalla, kuinkas muuten.