Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oitis. Sattumalta Ilu oli hurauttamassa hätäensivastepiipaallaan naapurikuntaan Tervakosken puolelle ja perässäsäntäsin minä ajatuksenani joku tosi värikäs.

Mutta aallon tiestä tulikin varsin armas. Ratkaiseva tekijä oli Ilun mohair, jota löysin sävyssä Jääkarhukarkki. Alkuperäisessä ohjeessa ei oe mohairia, mutta halusin kokeilla, miten Ilun Fiddle, suosikkini koko loppu elämäni, juttelee mohairin kanssa.

Kokoa huiville tuli aitan seinällisen verran, mutta siitä huolimatta se on tosi kevyt. Pohjaväriä taisi mennä 100g, mohairia 50g ja toista kuvioväriä 50g. Mutta kuten kuvasta näkyy, kolmannenkin kuviovärin nappasin huivin "helmaan" - ratkaisu edisti lempinimeä Homehuivi vallan tehokkaasti.

Ohjetta kannattaa lulea sen verran tarkkaan, että malttaa osuttaa aallot pitkin huivia lomittain. Tai ainakin minun olisi niin kannattanut tehdä - se onnistui vasta helman kuuden "laineen" kohdalla.

 Lämmin, kevyt, pehmeä ja peittävä huivi! Hieman kutkuttelee jo idea jämälankaversiostakin.

Festarimuistelmia Jyväskylästä

Kun on kerran päässyt Jyväskylän neulefestareiden makuun, on päästävä sinne toistekin. Ja kolmannen, neljännen.... kerran. Niinpä tänäkin kesänä junailin paikan päälle Tampereen aateystäväin kanssa - ja onnistuin houkuttelemaan mukaani myös uuden kollegani,  innokkaan ja valppaan neulojan. 

Vapuksi valmista -huivi-Kal huipentui melekin kaikkien valmiiden huivien ja neulojiensa yhteiskuvaan Toivolan pihalla. Laine Magazine lupasi ystävällisesti meille arvottavaksi yhden tuotteistaan, ja arvonnnan voitti ansioitunut neuloja Hannele, joka laati kuvassa näkyvän hurmaavan punaisen huivin.

Muutaman Jyväskylä-käynnin jälkeen jaksan aina huumaantua kokonaisvaltaisesta elämyksestä lankaisan väen keskellä. Jo junamatka yhdessä sovitussa vaunussa johdattaa päivään ja toisaalta kotimatkalla voi jakaa löytöjään ja yhdessä sulatella havaittua.

Toinen huippu kulma on vinkkien ilotulitus - tyylikkäitä, persoonallisia, rohkeita toteutuksia samastakin ohjeesta, pieniä ideoita tehdä toisin, eri tavalla ja paremmin.

Ja lankaa, sitä on läkähdyttävästi! Ilun Handun värejä on aina pakko ladata sieluun enkä saa niistä millään tarpeekseni. Nyt tosin oli vain pieni asia, täydennys väriin, jonka toteutussunnitelma on kuluneen kuukauden aikana muuttunut jo kolmisen kertaa.

Ilun kulta-kuparisen langan ohessa hotkaisin hieman yllättäen Kässäkerho Pom Pomin uutukaista, pellavaa ja villaa sisältävää Linnea Light -lankaa harmaana, vaikka tarjolla on monta muutakin oivallista väriä - kuva valitettavasti vaalentaa hiilen liiaksi.

Parasta päivässä taas on kuitenkin se yhteisöllisyys - olemme puhumassa samaa kieltä ja ymmärrämme, miksi on saatava vielä yksi vyyhti.

Handu hurautti Hämeenlinnaan

Viimekesäiseen tapaan Ilun Handu eli Ilona pakkasi ensihätävastelankapiipaansa pullolleen ja turvoksiin mitä ihanampia lankoja ja herkullisimpia värejä ja lähti kiertämään, etteivät intoneulojien kotivarat (Martat suosittavat ruokapuolelle 72 tunnin kotivaraa - lankasuositus ehkä joustavampi?) vain pääsisi kutistumaan vaarallisen pieniksi.

Tapasin Ilonan jo Tervakoskella 22.5. ja Hämeenlinnaan hänet organiseerasin 8.6. Paikkana oli sama iso pihapiiri Kaurialassa kuin vuosi sitten.

Sääennuste säikytti ennakkoluuloisimmat, sillä aloittaessamme klo 14 oli mitä kesäisin keli. Vasta 17 paikkeilla alkoi kuulua kaukaista ukkosen kuminaa ja ripsutella hieman vettä.

Ystäväni kanssa nitkuttelimme liki tapahtuman loppuun asti ja jatkoille päädyimme meille kutiminemme kahvia kittaamaan. Nyt ajatukset ja kutimetkin ovat Jyväskylässä neulefestareilla - Ilonan treffaan sielläkin ja monta muuta lankakaveria. On tämä neulepiiri ihana!

 

Lentoa puikoilla

 

Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän pääsi sitä sovittamaan ja ihastui silkki-mohairin sekä merinon yhdistelmään sekä hartioillensa hyvin istuvaan paidanalkuun. Oli aika selvää, kenelle valmis nitkutelma kuuluisi.

Mitä sitten tein? Jonna Hietalan tämän kevään selkeää, ilmavaa ja ajatonta neuleohjetta pääsin ennakoimaan. J anythän sitä pääsevät muutkin laatimaan, sillä ohje ilmestyi 27.4. julkaistavassa Laine-lehdessä. Koska nurkissani oli viime kesältä hautunut Ilun Handun ihan ohutta merinoa (800m/100g) sekä silkki-mohairia, tartuin niihin, vaikka olin aikonut värkätä sellaisen aina varman neuletakin pelastamaan kaiken. Ilona tuskin tykkää huonoa, vaikka tarvitsen uuden mikstuuran ja vaikka ihan tähän samaan ohjeeseen - sen verran kevyt ja kätevä lämmike nimittäin Lento-ohjeella syntyi. Langankulutusnäkökulmasta ei varastooni tullut kovin suurta lovea, sillä valmis työ painaa noin 175g, mutta toisaalta varastoani möyhentäessäni löysin sieltä jo uuden yhdistelmän.

Mökillä tätä Äiti mallaili päälleen ja oli innostunut 4/5-mittaisista hihoista, koska hän ei kuulemma tykkää hihoista, joita täytyy aina häärätessä varoa kastumasta, likaantumasta tai muutoin kärsimästä. Minä taas pykäisin hieman pidemmät hihat, sillä palelen helpoimmin juuri ranteista. Kuvaan ei tietenkään enää ehditty, sillä aloimme valmistella päiväkahveja pihalle, laskemaan perhosia ja kuuntelemaan pihalampeen ilmestyneitä sammakoita. Onneksi ikivanha aitta palveli kuvia ottaessa.

Hätäapuensivastelankapiipaa kävi täällä!

Tämä kummallinen kevät on tuottanut monenlaisen mietteen joukkoon myös innovatiivisuutta ja iloa. Yksi näistä kohokohdista on ehdottomasti ollut diy-neulefestarimme, jonka koko lanka-annista vastasi Ilun Handu. Ilona pakkasi Handumobiilinsa täyteen toinen toistaan herkullisempia värjäyksiään ja ryhtyi ajamaan sinne, minne ensivasteautonsa haluttiin.

Ja minähän halusin. Sovimme päiväksi 10.6. ja paikaksi ystävällisen Sannan järjestämän laajan tontin Siinan piha ja puutarha sekä Brahen kirppis -liikkeiden pihasta (Eino Leinon katu 24, Hml). Säänhaltija oli myös suosiollinen, ja niinpä tarkenimme neuloakin tuntitolkulla.

Paikalle saapui innokkaita laatulankojen ystäviä niin täältä kuin Tampereeltakin. Alustavasti tuumimme toistavamme tapahtuman ensi vuonna - sen verran kätevältä ja virkistävältä tämä tuntui.

Oma saaliini oli poikkeuksellisen värinen, koska viime aikojen suosikki ostosteni sinisen ja harmaan sijaan halusin jotain muuta. Ilona itse ehdotti vedenvihreää settiä, sillä tavoitteenani oli löytää ohuesta merinosta ja mohairista sopiva yhdistelmä neuletakkiin. Ja kyllä, heti tekisi mieleni aloittaa, mutta jonossa on muutama keskeneräinen ja pari tilattuakin työtä.

Etäneulontaa ja lähineulontaa

Kuten riittävän hyvin tiedämme, on tämä kevät yhtä virusta ja sen välttelyä. Kun yli kaksi kuukautta sitten korona-varustautuminen alkoi, en suinkaan sännännyt vessapaperiostoksille vaan kaivoin kaapista uuden vuoden rakettien asemesta hankkimani Ilun Handun värjäämän kvintetin. Tarvitsin virkeät virusvapaat sukat.

 20 gramman vyyhtejä piti sivellä, ihailla ja järjestellä. Sitten keriä ja järjestellä.

Tosi harvoin nitkuttelen sukkia itselleni, sillä Äiti pitää huolen varpaistanikin. Mutta nämä värivirkistäjät halusin pitää itse. Raitasukkiin en kyllästy varmaan koskaan. Niinpä nitkuttelin neljän kerroksen raitoja. Kvintetin lanka oli minulle uusi tuttavuus, johon voisin törmätä koska tahansa uudestaan. Se oli juoksevaa, pehmeää sukkalankaa.

Pitkäperjantaina olemme ystäväni Neulovan Ninjan kanssa jo vuosikymmenet tavanneet ja nitkutelleet. Viime vuonna aloimme uuden perinteen - sama ohje työn alle. Tänä keväänä palaveerasimme skypessä ja starttasimme Love Note -neuleet. Oli niin mukavaa nähdä ystävä edes ruudun välityksellä, että tästä tuli tapa - lätisemme nykyään varsin usein näitä näköradioreittejä pitkin keskenämme neuleista yms. tärkeästä.

Ja juu, ihan tarkoituksella on ruutukaappauskuva - sormet hellinä on aika ajoin puhelintakin käpälöity tänä keväänä.

Mielestäni tein jotain valtavan tärkeää tässä kevään korvalla (En tosin enää muista, mitä) - niinpä ansaitsin palkinnon. Ja koska halusin kannattaa pientä yrittäjää, kurvasin taas Ilun Handun nettikauppaan. Sieltä löytyi taivaallisen sinistä liki paidallinen. Nyt nämä kaunottaret odottavat hetkeä, jolloin keskeneräisten vuoristoa on neule-eroosio syönyt sen verran, että on herkkujen vuoro.

Ja mitä tapahtuikaan eräänä alkukevään lauantaina? Tapasin tamperelaisia neulekavereitani Tammelan torilla. Kutimien kanssa jutustelimme pari tuntia. Sitten osa meistä jatkoi vielä Hämeenpuistoon. Voi, miten virkisti tämäkin!