Enoni rouva - yksi sukumme sankareista - täytti tasavuosia. Sain päähäni laatia hänelle neuletakin, jotta aina ei lämmin suhtautuminen häneen jäisi vain ajatuksiksi.
Maatalon tyttärelle yritin viljantähkiä. Tein gallupin, jonka mukaan ne näyttivät ruutuikkunoilta (äiti), liikennevaloilta (isä), muuten vain rei'iltä (siskoni) ja kalanperkausraudalta (minä). Purkasin raivoipäisesti enkä edes tajunnut kuvata arvoitukseksi tekelettä.
Paniikissa hiihtolomalla kotikyläni vähäisille lankahyllyille. Tuli yhdistelmä, joka ei tuntunut Sankarille sopivalta. Tämä koepala (noin puoli etukappaletta) odottaa aikoja parempia, jolloin pykään sen valmiiksi tyttärelleni, ehkä.
Kun kasvaa paniikki, kasvaa puikkokokokin. Yhdistin alkuperäiseen lankaan luonnonvalkeaa muinaista Cottonellaa.
Nivelsärkyjen, puutarhan penkomisen ja kaikkien muiden verukkeiden vuoksi takin osat olivat pussissa pitkään. Sitten sain ne kiinni toisiinsa, hain Wetteriltä nappeja ja viimein kokosin loppuun. Ja vain kaksi kuukautta myöhässä, viime lauantain kalseassa kelissä Sankari sai lämmikettä. Ihan peruspalttoo: sileää, reunoissa ainaoikeaa, hieman kavennusta.
Mm. tuon ylläolevan syy, ettei muka ehdi nitkuttaa... Kesähommina olisi jokunen sukka ja Enolle villapaita. Onneksi vielä on kesää jäljellä :)
