Koska olin reissannut mm. jalkapallon nimissä tarpeekseni, päätin pysyttäytyä kotinurkissa ja järjestää omat varjovestivaalit. Nepä sujuivat seuraavasti:
Pakkasin torstaina mm. kudinkassini ja suuntasin tapaamaan rakasta ystävääni Neulovaa Ninjaa, jonka kanssa olemme neuloneet ja virkanneet viime vuosituhannelta asti inspiroituen mm. herra Fassetista.
Jotta jaksoimme vaihtaa kuulumisia ja nitkuttaa, järjesti Nörtti meille asianmukaiset virkisteet.
Myös työmaapäälliköitä ja -tarkastajia oli paikalla.
Perjantai oli välipäivä, mutta lauantaina varjovestivaalini jatkuivat kotona. Ensin ohjelmassa oli katumusharjoituksia työnimellä "Kannattaisiko heti tehdä valmiiksi?" Tein joulun alla kalenterisukat, joista puuttuivat kantapäät. Tällä hommalla aloitin.
Yritysvierailu oli helppo sijoittaa viralliseen ohjelmaani, sillä Tiirinkosken tehdas on vain vartin ajomatkan päässä kotoa. Tilan lampaat ja ylämaan karja olivat näkymättömissä, mutta uutta villalankaa sen sijaan oli kaapin täydeltä. Maltoin olla käpälöimättä joka vyyhtiä. Mutta se tuntu!
Taito 1/2017 -lehdessä julistettu yhteisneulonta Metsä kukkii kal alkoi osaltani helmikuussa, kun hommasin langat ja tein neuletta himpun verran. Nyt sitten viimeisenä vestivaalityöpajanani oli Metsä kukkii - niin kauan kuin pysyn hereillä. Edistyipä tuo paidanhelma alla kuvatusta lähtötilanteesta jonkin verran ja sytytti innon tehdä neuletta eteenpäin mahdollisimman usein. Myös siitä syystä, että kesävalossa ohjekuvioita on helpompi tuijotella kuin marraskuussa. Sormia ja sielua hivelee tämän langan tuntu.
Sainpa varjovestareilleni yllätysohjelmaakin: aurinko paistoi ja oli niin poutaa, että pyykkikone veivasi taukoamatta huushollin täkkejä ja tyynyjä.
