Joka vuosi joulu tuntuu yllättävän ainakin tämän neulojan eikä edellisenä vuonna vannottu varmuusvaraston neulominen ole kehittynyt suunnitelmaa pidemmälle. Toisaalta minulle tärkeät - kuten kummityttöni - ovat jo oppineet, että voi toivoa tai jopa haastaa.
Erikoisinta viime syksyn neuletoiveissa oli se, että värinälkää oli muillakin kuin minulla. Toivottiin nimittäin kaksia värikkäitä sukkia, yhtä kirjavaa huivia, keltaisia sukkia ja keltaisia sormikkaita. Korona-kurimuksen aiheuttamaako? Vaiko vastaiskuksi joka vuosi pimeältä tuntuviin syksyihin?
Keltaiset sukat nitkuttelin TeeTeen väriä vaihtavasta langasta, josta harmain osa jäi odottamaan sopivaa jämäprojektia. Sormikkaat taas olikin tuskallisempi projekti, sillä saajan käsien koosta ei ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa. Langaksi nappasin omista värjäyksistäni merinovillaa ja sorvailin sitä kahta ohjetta tutkien sormikkaiksi.
Akita-projekti olikin jo aivovoimistelua. Sain selkeät toiveet ja hyvän ohjekuvan, joka tosin oli tarkoitettu lapasille. Niinpä yritin pysyä rivillä ja kääntää kuvion edes niin, että koirankuonolaiset olisivat sukanvarsissa korvat polviin päin. Haaveilin jopa siitä, että kuonot olisivat olleet toisiaan vastaan, mutta en ollut tarpeeksi ajoissa liikkeellä ehtiäkseni värittämään mallista peilikuvan. Kenties seuraavaksi tälle kummilapselle haukkulapaset?
Kummitätini innostui myös tilaamaan sukkia. Niinpä nitkuttelin hänelle kolme paria perussukkia eteenpäin annettavaksi.
Ehkä tänä vuonna edes silloin tällöin väkästän jonkun sukkaparin jemmaan. Tai sitten tutkin omaa neulebingoani, jossa on 25 ruutua vaihtoehtoista ohjelmaa eikä joulusta saati lahjoista ruutuakaan.