Viime talvena taitava Mummu (virallisesti anoppini) laati minulle kahdesta erilaisesta Purosta majan, jota ilman en selviä. Siskoni lainasi sitä ja toivoi samanlaista. Kaivelin varastoja Puron Kivi-värin kaveriksi. Löyrin Sandnesin Alfaa, Novitan Nallea (kaksinkerroin) ja Isoveljeä. Kavereiltani sain lisää Nallea ja Isoveljeä.
Tasan 100 silmukkaa, puikot kokoa 6, pituutta noin 130cm ja Puroa lähes 300g. Muita lankoja en punninnut. Ja kun suorakaide on neulottu, ommellaan sen toinen pää reunaan kiinni. Alkuperäinen ohje (jossa oli hapsut helmassa) on ollut Suuri Käsityö -lehdessä noin 8/2009, minä löysin tämän jostakin neuleblogista.
Ajattelin ensin kääriä tämän pikkusiskolleni joulupakettiin, mutta lämmikettä tarvinnee ennen joulua hänkin. Niinpä vein vällyn jo eilen perille.
Ja kun jotakin saan valmiiksi, alan taas jonkun ikuisuusprojektin. Uusin niistä on Afrikan kukka -mallilla tehtävä lankanöttösten kulutushanke. Ehkä 200 kukkaa enää ;)
Kunhan silloin tällöin jonkun kukkasen virkkailen, ei sen suurempaa tavoitetta. Nyt sitten pukkaa sukkaa ja isän 75v-neule alkaa hahmottua. Cascade220-vyyhtejä kerimään ensi viikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkin...