keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mustavalkoista ja vastamulkoista

Kuten edellisestä tekstistä voi aistia, olen ollut joskus tekemässä vihreää "niskalenkkiä". Sain sellaisen valmiiksikin, mutta kappas - väri vaihtui kiireessä kuvatessa.
Lähitarkastelussa tuo taitaa vihertää. Idea on ystävältäni Riinalta, joka teki minulle tällaisia. Niskalenkiksi nimeämässään korussa on 12 rinkulaa, jotka on neulottu suljettuna neuleena. Puikot kokoa 2,5, silmukoita 50 ja sileää oikeaa 10 kerrosta. Vuorottelin kolmella eri vihreän sävyllä. Liukuvärjätty lanka toimii oikein hyvin myös. Mm. Novitan TicoTico-sarjan puna-oranssi pääsee tässä hyvin oikeuksiinsa.

Kollegani tilasi neljä paria mustia sukkia. Siis KAHDEKSAN mustaa sukkaa. Hetken tuumailin, josko teen kaikkiin samanlaisen varren tai jokaiseen erilaisen, mutta olin kuitenkin konservatiivi: varsimallit pareittain. Joutuisia malleja, joita en kirjannut mihinkään.
Tämän väri-iloittelun jälkeen Usvaa puikoilla. Lisäksi tarttis tehrä pipo, sillä synttärisankareillehan voi viedä vaikka jotain päähän menevää.
 

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...