Se tulee taas!

Sukka-Finlandia tulee taas! Viime vuonna startattiin Suomen 100-vuotissyntymäpäivänä ohjeella, josta syntyikin yksi suosikeistani.

Seuraavaan suunnittelijat on valittu, testineulonta on taustatiimillä menossa ja viime vuodesta on varmasti hyödynnetty se kokemuspohjainen palaute, jonka me osallistujat annoimme.

Viime vuoteen verrattuna on tuloissa varsinainen pika-Finlandia, sillä tapahtuma alkaa vasta loppiaisena eli 6.1.2019 ja päättyy jo 20.3.2019, joka muuten on kevätpäiväntasauksen päivä.

Ollaan kuulolla!

Muistathan koko Sukka-Finlandian sivuston https://sukkafinlandia.fi/

Viime vuonna varustauduin antaumuksella ja liitin jokaisen neulottavan parin johonkin suomalaiseen suureen urheilusankariini. Katsotaan, kuinka tällä kertaa käy.

No miltä nyt tuntuu?

Kaikki etapit ovat takana ja olen maalissa. Vihdoin! Tämä lienee päälimmäisin tunne. Matkan varrella olen moneen kertaan pohtinut, kannattiko leikkiin lähteä ja aikatauluttaa harrastustaan liki  kolme kuukautta sen mukaan, koska uusi ohje paukahtaa ruutuun. Monta muuta neulehommaa jäi sivuun, välistä tai haaveeksi - mikä tosin lienee normaali tilanne oikeasti muutoinkin.

Kun hiki on hetken kuivahtanut, kuola ja räkä pyyhittyy kasvoilta sekä välineet huollettu ja riittävästi jälkitankattu, on olo paljon tyytyväisempi. Tutustuin minulle uusiin sukkasuunnittelijoihin. Monta teknistä ratkaisua jäi kutkuttelemaan niin, että niitä tulen käyttämään toistekin. Ja ainakin puolet ohjeista tulen hyödyntämään tavalla tai toisella uudestaan. Kannatti!

Kiitos perheelleni (joka kesti tason laskun huushollinpidossa), siskolleni (joka osallistui lankojen välittämiseen), ystävälleni Riinalle (joka huolehti mm. hukkaamastani ohjeesta) ja harrastajille, joilta sain tarvittavaa tukea mm. Lankaputiikki Silmukassa ja Pienessä Nappipuodissa.

Ainakin kaksi päivää olin miettimättä yhtäkään sukankudinta, kunnes taas lankakasasta alkoi joukko jämälankoja heilutella ja houkutella. Niitä ennen kuitenkin "palkintoneule" sekä pari pientä keskeneräistä, jonossa sivuun tuupattua.

Kiitos Sukka-Finlandian järjestäjille!

Muutakin kuin havuja, perkele!

Sukka-Finlandian viimeiseen etappiin olen säästänyt teinivuosieni idolin Marjo Matikaisen. Hän debytoi suuremmalle yleisölle niin ikään Sarajevossa 1984 ja päätti hiihtouransa 24-vuotiaana Lahden MM-kilpailuihin 1989, joista nappasi viisi mitallia, yhden jokaiselta matkalta, jolle osallistui - antoi omien sanojensa mukaan tilaa nuoremmille. 

En näihin kisoihin yleisöön päässyt, sillä hiihtelin Pallaksen ja Vuontispirtin maisemissa "hiihtoriparilla". Sinnekin toki välittyivät kotijoukkojen terveiset, kun stadionilla heiluu isohko HYVÄ MARJO -lakana, jota heiluttivat vanhempani. Eno melusi Sveitsistä aikoinaan tuodun ison lehmänkellon kanssa ja siskoni kannusti muutoin.

Pankkiurheilen kovin eläytyen, minkä perheemme kissaa myöten on jo oppinut. Vieläkin saan kämmeneni hikoamaan ja sydämeni ylimääräisille kierroksille, mikäli pääsen rauhassa keskittymään Galgaryn talviolympialaisten (1988) viiden kilometrin kisan loppusuoralle. Tiedän kyllä, että Matikainen voittaa, mutta se ei estä elämystä.

Mieleeni on jäänyt myös hänen kisaurakkansa Sarajevosta, jolloin olympialaisissa ensikertalaisen hommiin kuului myös osa ylioppilaskirjoituksista. Mitallisaalis kaiken kaikkiaan hänen urallaan on mahtava: Olympialaisista yksi kulta ja kolme pronssia ja MM-kilpailuista kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia (mukana niin henkilökohtaiset matkat kuin viestikin).

Viimeinen sukkapari, jonka neuloin Vuorelman Veto-langasta, päätti ensimmäisen Sukka-Finlandian osaltani. Ja koska malliin tuli b-värillä raita, oli valinta helppo: kuusenvihreä häivähdys muistutukseksi siitä, että hiihtokin vaatii hoksottimia. Obersdorffin MM-hiihdoissa 1987 Matikainen pyysi havuja huoltojoukoilta, jotta saisi suksiensa pohjat puhtaiksi. Tämä tiukka vaatimus osui tv-tallenteisiin ja aiheutti päänvaivaa. Oli kai osalle imagorikkomus. Muille se kertoi siitä, että tahto ja taistelukyky ovat huippu luokkaa.

Hieman reilu tuli tästä parista, mutta hiihtoinnokas ystäväni saa tämän. Pitsineuleessa oli osioita, joita tulen käyttämään toistekin. Samoin kärkikavennus oli houkutteleva - on ehkä kokeiltava ihan perinteisessä sukassa myös. Lankavalinta osui nappiin. Veto oli todella miellyttävää neulottavaa, ja tulen käyttämään sitä toistekin, mikäli vain värit osuvat aikeisiini.

Italialaista säpinää ladulla

Yksi parhaiten mieleeni jääneistä yksittäisistä kilpailuista, joissa jännityksen kohteena olikin joku muu kuin suomalainen, on 50 kilometrin hiihto (vapaalla tyylillä jo) Obersdorffin MM-kilpailuissa 1987. Silloin hiihtäjät lähtivät matkaan 30 sekunnin välein, jolloin tilanne parhaimmillaan eli joka ikisellä väliaikapisteellä. Ja tässä hiihdossa kävi juuri niin.

Alusta asti kisaa johtanut italialainen Maurilio de Zolt, joka oli kisannut jo Lahden MM-hiihdoissa 1978, kamppaili mm. ruotsalaisen Thomas Wassbergin kanssa tiukasti loppuun asti. Tämä kultamitalli jäikin de Zoltin uran ainoaksi henkilökohtaiseksi kullaksi, vaikka mitaleita hänkin hiihti ison tukun, kaiken kaikkiaan yhdeksän arvokisamitallia.

Kun kilpailu oli menossa, oli äiti töissä ja isä tiskasi. Minä keskityin kisaan. Isä tuli välillä keittiöstä ihmettelemään, mikä kilpailu tämä oikein mahtaa olla, kun italialainen johtaa koko ajan. Varsin pian isä siirtyi kisastudion puolelle.

Vaikka menossa onkin Finlandia, halusin tämän ainoan kolmivärisen sukkaparin, joka on taas tutusti Fiina Neuleesta hankittua Regiaa, yhdistää Italiaan - maahan, joka minua on kiehtonut jostain syystä teini-ikäisestä asti ja jossa minulla on ollut mahdollisuus vierailla neljästi. Näitä tunnelmia kirjaan blogiini Laiskan Italiaa. Kolmivärisukissa ei oikeastaan ollut muita värivaihtoehtoja, sillä mm. Norjan värit tässä yhteydessä eivät tunnu hyviltä.

Terän hoksasin tehdä hieman lyhyemmän, joten kantapää osui kohdalleen. Mutta varsia olisikin pitänyt leventä jonkun verran - tai sitten sukat ovat enemmän vähemmän makkaralla.

 Kantapää tehtiin viimeiseksi. Sinne kuvioitiin kukka. Italian maajoukkueissa sininen väri esiintyy usein yhtenä (jopa hallitsevana värinä), joten tuuppasinpa "azzurrinkin" näkyviin.

Kultainen Haemaelaeinen

Ilman muuta omaan Finlandiaani on liitettävä Marja-Liisa Hämäläinen (myöh. Kirvesniemi), jonka hiihtoura on kovin monipuolinen. Parhaiten hänen uraltaan onneksi muistetaan mitalisaalis:
3 olympiakultaa
3 olympiapronssia
3 MM-kultaa
5 MM-hopeaa

Näiden mitallikuormien lisäksi henkilökohtaisia perusteluitakin tälle henkilövalinnalle minulla on. Juuri se "kultainen Sarajevo", jossa Hämäläinen voitti silloiset kaikki henkilökohtaiset matkat, oli ensimmäinen urheilutapahtuma, jonka näin oikein väritelevisiosta - kotiimme ostettiin nimittäin kirjaimellisesti kisojen aattona väritelevisio. Niin urheilijat, maisemat kuin palkintojenjaotkin olivat uusi elämys. Toinen syy löytyy opiskeluajoiltani. Tutkin tekstintutkimuksen kurssin työssäni Hiihtäjän huoneentaulu lehtikirjoittelua Hämäläisen uran vaiheilta. Niin omani kuin muutaman muunkin työ julkaistiin Helsingin Yliopiston suomen kielen laitoksen silloisessa uudessa julkaisusarjassa Kielen opissa 1: Valitut sanat - media, kieli ja mielikuvat.

Neljännen etapin langaksi valitsin arkisesti Maijaa, josta löytyvät mm. heleä ja puhdas Suomen lipun sininen. Kun Pirjo Iivosen ihana Hellunen-ohje paljastui, en vaihtanut lankoja, vaikka yksivärisenä pitsimalli pääsisi mielestäni oikeuksiinsa paremmin. Tämän etapin ohje oli kaikin puolin herkullinen! Aion hyödyntää toistekin kärkikavennuksen, jota tässä tehtiin. Samoin juuri tuo yksivärinen versio tulee tehdyksi.

Kammottava sisällä otettu kuva ei tee oikeutta kauniille mallille, mutta eipä ilta yhdeksältä ollut muita vaihtoehtoja.Sielua virkisti kyllä itse suunnittelijan tapaaminen 15.1. Wetterhoffilla, jossa järjestettiin Sukka-Finlandian hengessä neuletapaaminen. Meitä osallistujia oli tällä "mehupisteellä" harmittavan vähän.

Homma käy kuin jäätanssi!

Kolmas etappi Sukka-Finlandiassa vaati lisävarusteiksi helmiä, joilla koristan vakiovarusettani Regian 4-fädig-lankaa sekä jotakin tuntematonta jämälaatikon löytöä. Niinpä oli helppoa ratkaista heti ja helposti, mihin talviseen urheiluelämykseen ja keihin liitän tehtävän parin. Tämä sukkapari on tietenkin hengästyttävän taitava jäätanssiparimme Rahkamo - Kokko.

Muistan yhä heidän menestyksekkäältä uraltaan mm. Lapin puvuissa luistellun (vaiko sittenkin tanssitun?) Säkkijärven polkan,  tulkinnan La Strada -teoksesta sekä tietenkin niin kauniin, intensiivisen, dramaattisen ja latautuneen esityksen Sibeliuksen teoksesta Valse triste. Youtube-linkki esitykseen on tässä ja ehkä toimii: https://www.youtube.com/watch?v=I31defGNagY

Lisäksi muistan heidän urastaan rohkeuden rikkoa rajoja ja kokeilla, mihin suuntaan tarkkojen ohjeiden suorituksia voi viedä. Siksi sukkieni maustelanka on räväkkä violetti.

Kolmannen etapin suunnittelija Anna Mäkilän mallin nimi on sibeliaanisesti Andante festivo. Lankavalinnoillani se tuli näyttämään tältä:

Koskaan neulomistani sukista tämä tuntui työläimmältä. Maitohapoilla olin moneen kertaan. uutta minulle oli tuo helmien kiinnitys osaksi neuletta. Muutoksia tein hieman: toinen helmikerros tuli yhtä kerrosta aiemmin kuin ohjeessa, kaikki "kierrot" ovat samaan suuntaan ja kärjen neuloin sileäksi kunnioittaen ohjeen "Manolo Blahnik"-päättelyä

 Rahkamo - Kokko on yhä meidän menestyinen jäätanssiparimme. Heidän uransa huipentui liutaan arvokisamitaleita tässä herkässä ja vaativassa tuomarilajissa: he voittivat EM-pronssia 1993,  MM-pronssia 1994 ja Euroopan mestaruuden sekä MM-hopeaa vuonna 1995.

Ja kuten kaikki kisat,vaatii tällainenkin täyden tuen taustajoukoilta. Kuvassa taasen Tarmo-kissamme, joka on perheemme kiitolisin sukkafinlandisti - emännys istuu pitkään ja usein alustana, kun nitkuttelee menemään kisatöitä.

Ja sitten pari yksityiskohtaisempa kuvia luonnonvalossa:

Vaatimaton olympiavoittaja - etappi 2

 Juuri sopivasti ennen tehokkainta jouluhääräystä starttasi Sukka-Finlandian toinen etappi 20.12. Ennakkovihjeeksi tuli yksivärinen, ohuehko sukkalanka. Jatkan valitsemallani merkillä eli Regialla, koska heiltä löytyi jopa kullanhohtoiseksi tulkittava sukkalanka, jossa on mausteeksi tweedmäisesti tummempia hippuja.

Penkkiurheiluhistoriassani nämä sukat liitän ehdottomasti Marjut Lukkariseen (myöh. Rolig), joka voitti 1992 Albertvillen olympialaisissa 5 km perinteisen kisan ja samaisissa olympialaisissa saavutti hopeaa 15 km perinteisen tyylin sivakoinnissa.

Sain kunnian tavata olympiavoittajan, kun koulumme liikunnanopettajat ideoivat syksylle 2007 liikuntapäivää. Samana vuonna muistaakseni tuli sata vuotta Suomen olympiakomitean perustamisesta ja 55 vuotta Helsingin kesäolympialaisista. Koska Helsingin kesäkisojen 5-ottelu kamppailtiin täällä Hämeenlinnassa, oli meilläkin nuorisolle viisiottelu - osin alkuperäisillä suorituspaikoilla.

Koska olympiavoittaja Marjut Rolig asui perheineen jo tuolloin Hämeenlinnassa, uskalsimme häntä lähestyä ja pyytää kunniavieraaksemme. Hän suostui. Niinpä pääsin Roligia tapaamaan ja rakentamaan hänen kanssaan oppilaille pidettävän tilaisuuden, jossa keskustelimme, katsoimme otteita kisasuorituksesta ja lauloimme Maamme-laulun palkintojen jaon yhteydessä. Pitäydyimme vain urheiluun liittyvissä asioissa, vaikka hyvin muistankin iltapäivälehdistön kirjoittelun seuraavien isojen hiihtokilpailujen yhteydessä.

Vaatimaton voittaja, sisukas harjoittelija, sitkeä taistelija ja omalla hiljaisella karismallaan kadehdittavan miellyttävä ihminen - hänkin on nainen paikallaan. Ja vähintään yksien omien sukkien arvoinen tässä Sukka-Finlandiassa.

Kun sain tämän ohjeen käsiini, tiesin heti, että Veera Välimäen reseptillä tulen tekemään useamman sukkaparin. Kertakaikkisen kaunis ohje! Tosin mitoitus ei ohjeesta huolimatta osunut kohdalleen, mutta aina uhrautuvainen sisareni lupasi pelastaa minulle liian isot sukat.

 Eikä osunut kunnonajoituskaan kohdalleen - tänään sain antibioottikuurin. Onneksi Sukka-Finlandiassa ei ole doping-testausta.

Liki pari kuukautta tämän etapin päättymisen jälkeen olen yhä sitä mieltä, että tämän ohjeen neulon toistekin. Oli lystikäs.

MIETAA TULOO - Sukka-Finlandian 1. etappi

Juhlavasti Suomen 100-vuotissyntymäpäivänä klo 10.00 pamahti lähtölaukaus Sukka-Finlandialle. Ennakkoon tälle etapille annettiin varustautumisohjeiksi kaksi ohutta, toisistaan erottuvaa lankaa (420m/100g) ja 2,5-numeron kepit.

Koska tärkeissä koitoksissa ei välineitä niin vain vaihdella, jatkoin jo veryttelyyn valitsemallani Regian ohuella langalla, joita siskoni on ystävällisesti käynyt hommaamassa FiinaNeuleesta. Mutta jos ovat Miedon sukset pitkät, käytin pitkiä puikkoja minäkin: Lankaputiikki Silmukasta ChiaoGoo:n 80cm pyöröpuikoille mahtui yksi sukka.

Tämä sukkapari on omassa koitoksessani Mietaa. Tuskin yhdestäkään urheilusuorituksesta kuin Lake Placidin talviolympialaisten miesten 15 km hiihdosta (silloin yksinomaan perinteisellä ja kauniimmalla tyylillä) on puhuttu niin paljon. Juha Mieto hävisi sadasosasekunnilla Thomas Wassbergille. Urheiluhistoriassamme tämä kisa ei ole läheskään ainoa, jossa tuo tietty naapuri  juottaa meille kuuluisaa ja riittoisaa tappion karvasta kalkkia.

Tämän kisan jälkeen päätettiin, ettei sadasosasekuntteja kelloteta. Valitettavasti Mieto ei koskaan voittanut henkilökohtaista kultaa olympia- eikä MM-tasolla. Sittemmin vuonna 1985 Mieto sai Unescon Pierre de Coubertin Fair Play -tunnustuksen.

Turkoosi ja ruskea -silmiin käyvä väripari. Mutta muistanpa lapsuudestani Apu-lehdessä julkaistun julisteen, joka oli vuosia Mummolan keittiön sohvan päässä seinällä. Näin sen päivittäin, sillä asuimme isovanhempieni naapurissa. Kuvassa ruskea- ja tuuheapartainen Juha Mieto lykkii lumisateessa päällään Suomen edustusasu, joka painoteknisistä tms. syistä näyttää turkoosilta. Samassa keittiössä olen tehnyt isovanhempieni kanssa monet kisaennusteet ja käynyt jälkipuinnit sekä juonut mitallikahvit - penkkiurheilijalle kun on kohtuudella tarjolla puheenaiheita.

Saattoipa puheita herättää tämä ensimmäisen etapin sukkakin. Kuvio on kaunis ja sukan kantapää erityisen viehättävä. Nykertäessäni vasta resoreita ilmoittauduin jo perässähiihtäjäin sarjaan. Ja valmiista parista tiedän oikein hyvin, mikä kohta oli työn alla, kun minulla oli hetken tauko koulumme itsenäisyysjuhlaharjoituksissa.

Valmista tuli vihdoin 14.12., kun ensimmäinen oli ollut maalissa jo 6.12. ennen puolta yötä. Huonona häviäjänä alan heti selitellä ja tehdä valintoja - koska ei joulu- ja kouluaikatauluilla ole mahdollista sijoittua nopeuskisassa mitenkään, tein teristä vastoin sääntöjä yhden kuviokerran verran lyhyemmän, jotta sukat istuvat omiin koipiini.

 

 Kissan mielestä tämäkin neuleprojekti oli oikein kiva - emäntä istui paikoillaan paljon ja sukan sekaan mahtui syliin tekovaiheessa hyvin.

Ja kun vihdoin helmikuun puolivälissä valo, ukkoseni ja minä olimme yhtä aikaa kotona, saimme kuvattua näitä ulkonakin. Tähän mennessä nitkuttelemistani "finlandisteista" tämä ensimmäinen istuu jalkaani täydellisesti eikä siinä ole paksuihin pohkeisiini nähden liian pitkä varsi.

Yksityiskohdat ja istuvuus sekä kokonaisuus - niin ihanat sukat jalassa! 

Veryttelykierrokselle Smetaninan kanssa - Sukka-Finlandian lämmittelykierros

Ennen varsinaista kisaa Sukka-Finlandiaan osallistujat saivat mm. Lämmittelysukan, jonka on suunnitellut Lumi Karmitsa - tuttu suunnittelija teosten Villit vanttuut ja vallattomat villasukat sekä Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2 takaa. Hänen mallinsa nimi on Keväällä kerran.

Tottahan veryttelykierros on tehtävä! Minulla tosin se jäi melko viime tippaan - 3.12. molemmista sukista sentään jo kantapäät laadittuina.

Langaksi valitsin uskollista Regiaa, jota siskoni on minulle toimittanut koko syksyn ajan Fiina-neuleesta juuri Sukka-Finlandiaa ajatellen. Puikoiksi otin 2,5-koon kepit. Siis hieman alkuperäistä ohjetta uhmaten, mutta eipä olisi muuten päässyt kaunis malli oikeuksiinsa. Uhmasin myös heti alkumetreillä - nitkuttelin sukista yksiväriset.

Ongelmiakin on. Mistä ihmeestä löydän jalat kokoa 36, jotta saisin sukkaparin asiallisesti kuvattua? Kerrankin tätä aikaa vuodesta päivänvalo on haasteissa vasta sijalla 2.

Sukat valmistuivat 5.12. juuri ennen ensimmäisen etapin starttia. Ja sainpa parahiksi itsenäisyyttä juhlimaan kanssani Ystäväperheen, jonka rouvalle nämä sukat aikoinaan menevät.

 Ja miksi Smetaninan nimiin menee tämä vaihe? No siksi, että hän on ensimmäinen hiihtäjä (ja ylipäätään urheilija), jonka muistan nimeltä. Hän on jäänyt mieleeni ehkä parhaiten seuraavasta syystä: Tätini mies, meille lapsille karismaattisen ja rakkaan pariskunnan Pentti, oli asentamassa Neuvostoliitossa hissejä Moskovan kesäolympialaisten (järjestettiin 1980) alla. Serkkuni ja minä saimme kansallispukuiset matkamuistonuket, joista omani nimettiin Raisa Smetaninaksi - Kaisan nukesta siis Raisa. Yritin etsiä nukkeani yhteiskuvaan sukkien kanssa, mutta en harmikseni löytänyt. Joka tapauksessa Raisa-nukellani on vaaleat hiukset, mikä ratkaisi valitsemani langan yleissävyn.

Smetaninan urasta en muista mitään. Korkeintaan olen katsonut muun perheen kanssa Lake Placidin talviolympialaisia, joissa hän voitti 5km kilpailun. Kaiken kaikkiaan Smetanina on hiihtänyt itselleen olympialaisista 4 kultaa, 5 hopeaa ja yhden pronssin sekä MM-kilpailuista 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia.

Varustehankintoja

Yli tuhannen neulojan mielessä ja neulekorissakin pyörii lähestyvä Sukka-Finlandia.  Minäkin olen pitkin syksyä hankkinut sitä varten ja sen nimissä lankoja nurkkiini. Tähän touhuun valjastin myös rakkaan pikkuserkkuni, joka opasti minut Rovaniemellä kauppaan nimeltä Vallaton villa.

Olipa nähtävyys! Valtavasti erilaisia lankoja monenlaiseen puuhaan, runsaasti malleja ja ohjeita, kaikki kauniisti esillä. Ja luonnollisesti löytyi, mitä hainkin. Kruunu kaiken päällä tuntui vähintään ansaitulta.

 Rovaniemi tässä kisassa tuntui luonnolliselta varustautumispaikalta, sillä eteläisistä juuristani huolimatta tuo kaupunki on sukuni historiaan osunut monin, vaikuttavin tavoin. Pappa ja Mummo vihittiin siellä 2.9.1939. Mummoni rakas pikkuveli muutti sotien jälkeen lähelle Rovaniemeä ja asettui Meltosjärvelle. Häntä tapaamaan mennessään isäni näki 10-vuotiaana raunioituneen kaupungin. Oma ensimmäinen Lapin matkani sisälsi luonnollisesti poikeeaman Rovaniemellä, koska isäni toinen serkku asuu siellä. Ja nyt siellä asuu myös pikkuserkkuni perheensä kanssa, johon kuuluu Kummipoikani. Ja näin ollen käyn Rovaniemellä vuosittain, mutta liian harvoin.

Ahkerana hiihdon ystävänä aloin leikitellä penkkiurheiluharrastuksellani. Surullisissa Lahden MM-kisoissa 2001 yhden aikakauden lopun aloitti laukku, joka löytyi eteläsuomalaiselta huoltoasemalta. Nyt täysi laukku onkin alku, alku tapahtumalle jossa tehdään hyvää ja opitaan uutta. Ystäväni Neulova Ninja toi minulle Edinburghista tämän harrastuslaukun.

PUIKOT RASVAUKSEEN, LIHAKSET VERYTTELYYN - Sukka-Finlandia tulee

No nyt jos koska on hyvä syy ryhtyä nitkuttamaan vauhdikkaasti ja kirjaimellisesti kilvan! Sukka-Finlandia tarjoaa mahdollisuuden saada useita uusia sukkaohjeita kotimaisilta suunnittelijoiltamme sekä tukea Suomen Punaisen Ristin toimintaa.

Osallistu!

Kurkkaa linkistä säännöt, aikatualu ja ilmottaudu.