maanantai 26. helmikuuta 2018

No miltä nyt tuntuu?

Kaikki etapit ovat takana ja olen maalissa. Vihdoin! Tämä lienee päälimmäisin tunne. Matkan varrella olen moneen kertaan pohtinut, kannattiko leikkiin lähteä ja aikatauluttaa harrastustaan liki  kolme kuukautta sen mukaan, koska uusi ohje paukahtaa ruutuun. Monta muuta neulehommaa jäi sivuun, välistä tai haaveeksi - mikä tosin lienee normaali tilanne oikeasti muutoinkin.

Kun hiki on hetken kuivahtanut, kuola ja räkä pyyhittyy kasvoilta sekä välineet huollettu ja riittävästi jälkitankattu, on olo paljon tyytyväisempi. Tutustuin minulle uusiin sukkasuunnittelijoihin. Monta teknistä ratkaisua jäi kutkuttelemaan niin, että niitä tulen käyttämään toistekin. Ja ainakin puolet ohjeista tulen hyödyntämään tavalla tai toisella uudestaan. Kannatti!

Kiitos perheelleni (joka kesti tason laskun huushollinpidossa), siskolleni (joka osallistui lankojen välittämiseen), ystävälleni Riinalle (joka huolehti mm. hukkaamastani ohjeesta) ja harrastajille, joilta sain tarvittavaa tukea mm. Lankaputiikki Silmukassa ja Pienessä Nappipuodissa.

Ainakin kaksi päivää olin miettimättä yhtäkään sukankudinta, kunnes taas lankakasasta alkoi joukko jämälankoja heilutella ja houkutella. Niitä ennen kuitenkin "palkintoneule" sekä pari pientä keskeneräistä, jonossa sivuun tuupattua.

Kiitos Sukka-Finlandian järjestäjille!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Muutakin kuin havuja, perkele!

Sukka-Finlandian viimeiseen etappiin olen säästänyt teinivuosieni idolin Marjo Matikaisen. Hän debytoi suuremmalle yleisölle niin ikään Sarajevossa 1984 ja päätti hiihtouransa 24-vuotiaana Lahden MM-kilpailuihin 1989, joista nappasi viisi mitallia, yhden jokaiselta matkalta, jolle osallistui - antoi omien sanojensa mukaan tilaa nuoremmille. 

En näihin kisoihin yleisöön päässyt, sillä hiihtelin Pallaksen ja Vuontispirtin maisemissa "hiihtoriparilla". Sinnekin toki välittyivät kotijoukkojen terveiset, kun stadionilla heiluu isohko HYVÄ MARJO -lakana, jota heiluttivat vanhempani. Eno melusi Sveitsistä aikoinaan tuodun ison lehmänkellon kanssa ja siskoni kannusti muutoin.

Pankkiurheilen kovin eläytyen, minkä perheemme kissaa myöten on jo oppinut. Vieläkin saan kämmeneni hikoamaan ja sydämeni ylimääräisille kierroksille, mikäli pääsen rauhassa keskittymään Galgaryn talviolympialaisten (1988) viiden kilometrin kisan loppusuoralle. Tiedän kyllä, että Matikainen voittaa, mutta se ei estä elämystä.

Mieleeni on jäänyt myös hänen kisaurakkansa Sarajevosta, jolloin olympialaisissa ensikertalaisen hommiin kuului myös osa ylioppilaskirjoituksista. Mitallisaalis kaiken kaikkiaan hänen urallaan on mahtava: Olympialaisista yksi kulta ja kolme pronssia ja MM-kilpailuista kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia (mukana niin henkilökohtaiset matkat kuin viestikin).


Viimeinen sukkapari, jonka neuloin Vuorelman Veto-langasta, päätti ensimmäisen Sukka-Finlandian osaltani. Ja koska malliin tuli b-värillä raita, oli valinta helppo: kuusenvihreä häivähdys muistutukseksi siitä, että hiihtokin vaatii hoksottimia. Obersdorffin MM-hiihdoissa 1987 Matikainen pyysi havuja huoltojoukoilta, jotta saisi suksiensa pohjat puhtaiksi. Tämä tiukka vaatimus osui tv-tallenteisiin ja aiheutti päänvaivaa. Oli kai osalle imagorikkomus. Muille se kertoi siitä, että tahto ja taistelukyky ovat huippu luokkaa.

Hieman reilu tuli tästä parista, mutta hiihtoinnokas ystäväni saa tämän. Pitsineuleessa oli osioita, joita tulen käyttämään toistekin. Samoin kärkikavennus oli houkutteleva - on ehkä kokeiltava ihan perinteisessä sukassa myös. Lankavalinta osui nappiin. Veto oli todella miellyttävää neulottavaa, ja tulen käyttämään sitä toistekin, mikäli vain värit osuvat aikeisiini.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Italialaista säpinää ladulla



Yksi parhaiten mieleeni jääneistä yksittäisistä kilpailuista, joissa jännityksen kohteena olikin joku muu kuin suomalainen, on 50 kilometrin hiihto (vapaalla tyylillä jo) Obersdorffin MM-kilpailuissa 1987. Silloin hiihtäjät lähtivät matkaan 30 sekunnin välein, jolloin tilanne parhaimmillaan eli joka ikisellä väliaikapisteellä. Ja tässä hiihdossa kävi juuri niin.

Alusta asti kisaa johtanut italialainen Maurilio de Zolt, joka oli kisannut jo Lahden MM-hiihdoissa 1978, kamppaili mm. ruotsalaisen Thomas Wassbergin kanssa tiukasti loppuun asti. Tämä kultamitalli jäikin de Zoltin uran ainoaksi henkilökohtaiseksi kullaksi, vaikka mitaleita hänkin hiihti ison tukun, kaiken kaikkiaan yhdeksän arvokisamitallia.

Kun kilpailu oli menossa, oli äiti töissä ja isä tiskasi. Minä keskityin kisaan. Isä tuli välillä keittiöstä ihmettelemään, mikä kilpailu tämä oikein mahtaa olla, kun italialainen johtaa koko ajan. Varsin pian isä siirtyi kisastudion puolelle.

Vaikka menossa onkin Finlandia, halusin tämän ainoan kolmivärisen sukkaparin, joka on taas tutusti Fiina Neuleesta hankittua Regiaa, yhdistää Italiaan - maahan, joka minua on kiehtonut jostain syystä teini-ikäisestä asti ja jossa minulla on ollut mahdollisuus vierailla neljästi. Näitä tunnelmia kirjaan blogiini Laiskan Italiaa. Kolmivärisukissa ei oikeastaan ollut muita värivaihtoehtoja, sillä mm. Norjan värit tässä yhteydessä eivät tunnu hyviltä.

Terän hoksasin tehdä hieman lyhyemmän, joten kantapää osui kohdalleen. Mutta varsia olisikin pitänyt leventä jonkun verran - tai sitten sukat ovat enemmän vähemmän makkaralla.


 Kantapää tehtiin viimeiseksi. Sinne kuvioitiin kukka. Italian maajoukkueissa sininen väri esiintyy usein yhtenä (jopa hallitsevana värinä), joten tuuppasinpa "azzurrinkin" näkyviin.






Joululahjuksia




Jokaisella on varmasti omia jouluperinteitä. Minä rakastan joulua ja järjestän sitä mielelläni. Viime vuosina olen vain ollut turhan innokas keksimään uusia perinteitä eli viime tippaan jättämistä sekä suunnitelmien muuttamista noin viikkoa ennen joulua.

Rakkaalle ystävälleni teinkin kerrankin jotakin kättensä lämmikkeeksi. Kämmekkäitä en ollut tehnyt aikoihin, joten hieman hakemiseksi meni - etenkin, kun hän on niin pienikätinen, etten raaskinut omiin käpäliini sovitella neulomusta työn edetessä.

Langaksi valikoitui Maija, jota raidoittaa Rowanin felted tweed ja sen loputtua Dropsin Alpaca - siis taas näitä töitä, joista vasta valmiina seliää, miten aikomus toteutui.

44 silmukkaa, pitkästä aikaa helmineuletta ja nopeasti valmiiksi. Toki sen jälkeen pitikin ainakin kuukauden verran hautoa päättelyä ja peukalokolojen viimeistelyä. MIKSI?

Siskoni oi toivonut pitkävartisia, paksuja sukkia, sillä viimevuotisten AnelmaisUnelmaisten kanssa hän kuulemma nukkuu yönsä paremmin. Tartuin ajoissa puuhaan, jonka sitten jätin kesken päästyäni Neulistin ohjetta testaamaan. Noin yhdeksän päivää ennen aattoa sovitin jo nilkkoihin ulottuvia, pitkiä kirjoneulesukkia tyttärelläni, jonka jalkaan tekeleet eivät mahtuneet.

Kun muinaisten suomalaisten jumalhahmojen luettelemisen sain päättymään ja savun laskeutumaan, säntäsin lankakaapilleni, jossa oli pieni kasa Seitsemää veljestä eri sävyissä. Hieman haeskelua ja piirtelyä ja sitten tekemään vauhdilla. Tallukkamaisethan näin paksuista langoista kirjoneuleena tulee, mutta käyvätpä vaikka kotitossuista.



Ehdin! Viimeiset langanpäät päättelin 23.12., vaikka sukat olivat valmiit jo 21.12. Hyvin tuntuivat sopivan siskolleni.


Aroniasoppaa ja sipulikeittoa

Elokuun viimeisinä päivinä kaivoin kuukautta aiemmin alunalla purettamani langat - pääosin Regian ohutta sukkalankaa ja Novitan Nallea - es...