Vaatimaton olympiavoittaja - etappi 2

 Juuri sopivasti ennen tehokkainta jouluhääräystä starttasi Sukka-Finlandian toinen etappi 20.12. Ennakkovihjeeksi tuli yksivärinen, ohuehko sukkalanka. Jatkan valitsemallani merkillä eli Regialla, koska heiltä löytyi jopa kullanhohtoiseksi tulkittava sukkalanka, jossa on mausteeksi tweedmäisesti tummempia hippuja.

Penkkiurheiluhistoriassani nämä sukat liitän ehdottomasti Marjut Lukkariseen (myöh. Rolig), joka voitti 1992 Albertvillen olympialaisissa 5 km perinteisen kisan ja samaisissa olympialaisissa saavutti hopeaa 15 km perinteisen tyylin sivakoinnissa.

Sain kunnian tavata olympiavoittajan, kun koulumme liikunnanopettajat ideoivat syksylle 2007 liikuntapäivää. Samana vuonna muistaakseni tuli sata vuotta Suomen olympiakomitean perustamisesta ja 55 vuotta Helsingin kesäolympialaisista. Koska Helsingin kesäkisojen 5-ottelu kamppailtiin täällä Hämeenlinnassa, oli meilläkin nuorisolle viisiottelu - osin alkuperäisillä suorituspaikoilla.

Koska olympiavoittaja Marjut Rolig asui perheineen jo tuolloin Hämeenlinnassa, uskalsimme häntä lähestyä ja pyytää kunniavieraaksemme. Hän suostui. Niinpä pääsin Roligia tapaamaan ja rakentamaan hänen kanssaan oppilaille pidettävän tilaisuuden, jossa keskustelimme, katsoimme otteita kisasuorituksesta ja lauloimme Maamme-laulun palkintojen jaon yhteydessä. Pitäydyimme vain urheiluun liittyvissä asioissa, vaikka hyvin muistankin iltapäivälehdistön kirjoittelun seuraavien isojen hiihtokilpailujen yhteydessä.

Vaatimaton voittaja, sisukas harjoittelija, sitkeä taistelija ja omalla hiljaisella karismallaan kadehdittavan miellyttävä ihminen - hänkin on nainen paikallaan. Ja vähintään yksien omien sukkien arvoinen tässä Sukka-Finlandiassa.

Kun sain tämän ohjeen käsiini, tiesin heti, että Veera Välimäen reseptillä tulen tekemään useamman sukkaparin. Kertakaikkisen kaunis ohje! Tosin mitoitus ei ohjeesta huolimatta osunut kohdalleen, mutta aina uhrautuvainen sisareni lupasi pelastaa minulle liian isot sukat.

 Eikä osunut kunnonajoituskaan kohdalleen - tänään sain antibioottikuurin. Onneksi Sukka-Finlandiassa ei ole doping-testausta.

Liki pari kuukautta tämän etapin päättymisen jälkeen olen yhä sitä mieltä, että tämän ohjeen neulon toistekin. Oli lystikäs.

MIETAA TULOO - Sukka-Finlandian 1. etappi

Juhlavasti Suomen 100-vuotissyntymäpäivänä klo 10.00 pamahti lähtölaukaus Sukka-Finlandialle. Ennakkoon tälle etapille annettiin varustautumisohjeiksi kaksi ohutta, toisistaan erottuvaa lankaa (420m/100g) ja 2,5-numeron kepit.

Koska tärkeissä koitoksissa ei välineitä niin vain vaihdella, jatkoin jo veryttelyyn valitsemallani Regian ohuella langalla, joita siskoni on ystävällisesti käynyt hommaamassa FiinaNeuleesta. Mutta jos ovat Miedon sukset pitkät, käytin pitkiä puikkoja minäkin: Lankaputiikki Silmukasta ChiaoGoo:n 80cm pyöröpuikoille mahtui yksi sukka.

Tämä sukkapari on omassa koitoksessani Mietaa. Tuskin yhdestäkään urheilusuorituksesta kuin Lake Placidin talviolympialaisten miesten 15 km hiihdosta (silloin yksinomaan perinteisellä ja kauniimmalla tyylillä) on puhuttu niin paljon. Juha Mieto hävisi sadasosasekunnilla Thomas Wassbergille. Urheiluhistoriassamme tämä kisa ei ole läheskään ainoa, jossa tuo tietty naapuri  juottaa meille kuuluisaa ja riittoisaa tappion karvasta kalkkia.

Tämän kisan jälkeen päätettiin, ettei sadasosasekuntteja kelloteta. Valitettavasti Mieto ei koskaan voittanut henkilökohtaista kultaa olympia- eikä MM-tasolla. Sittemmin vuonna 1985 Mieto sai Unescon Pierre de Coubertin Fair Play -tunnustuksen.

Turkoosi ja ruskea -silmiin käyvä väripari. Mutta muistanpa lapsuudestani Apu-lehdessä julkaistun julisteen, joka oli vuosia Mummolan keittiön sohvan päässä seinällä. Näin sen päivittäin, sillä asuimme isovanhempieni naapurissa. Kuvassa ruskea- ja tuuheapartainen Juha Mieto lykkii lumisateessa päällään Suomen edustusasu, joka painoteknisistä tms. syistä näyttää turkoosilta. Samassa keittiössä olen tehnyt isovanhempieni kanssa monet kisaennusteet ja käynyt jälkipuinnit sekä juonut mitallikahvit - penkkiurheilijalle kun on kohtuudella tarjolla puheenaiheita.

Saattoipa puheita herättää tämä ensimmäisen etapin sukkakin. Kuvio on kaunis ja sukan kantapää erityisen viehättävä. Nykertäessäni vasta resoreita ilmoittauduin jo perässähiihtäjäin sarjaan. Ja valmiista parista tiedän oikein hyvin, mikä kohta oli työn alla, kun minulla oli hetken tauko koulumme itsenäisyysjuhlaharjoituksissa.

Valmista tuli vihdoin 14.12., kun ensimmäinen oli ollut maalissa jo 6.12. ennen puolta yötä. Huonona häviäjänä alan heti selitellä ja tehdä valintoja - koska ei joulu- ja kouluaikatauluilla ole mahdollista sijoittua nopeuskisassa mitenkään, tein teristä vastoin sääntöjä yhden kuviokerran verran lyhyemmän, jotta sukat istuvat omiin koipiini.

 

 Kissan mielestä tämäkin neuleprojekti oli oikein kiva - emäntä istui paikoillaan paljon ja sukan sekaan mahtui syliin tekovaiheessa hyvin.

Ja kun vihdoin helmikuun puolivälissä valo, ukkoseni ja minä olimme yhtä aikaa kotona, saimme kuvattua näitä ulkonakin. Tähän mennessä nitkuttelemistani "finlandisteista" tämä ensimmäinen istuu jalkaani täydellisesti eikä siinä ole paksuihin pohkeisiini nähden liian pitkä varsi.

Yksityiskohdat ja istuvuus sekä kokonaisuus - niin ihanat sukat jalassa! 

Pitsineuletta minun makuuni

Sattuipa elokuun loppupuolella silmiini Niina Laitisen kysely lisätestaajille hänen tulevaan sukkakirjaansa Villasukkien vuosi, joka ilmestyi juuri. Pääsin nitkuttelemaan ohuella langalla pitsiä. Ja siitähän minä tykkään!

Luonnonvalkoista Stepiä ja 2,5-koon puikot olivat käytössä, kun ohjetta testailin. Kuva ei juuri tee oikeutta kauniille mallille, mutta kun ei koon 38 jalkoja ole lähipiirissä muilla kuin itselläni. Niinpä on vain tuo yksi pikaotos. Sittemmin sukat lähtivätkin Kummitädille, joka toivoi sukkia ystävälleen. Ja jollakin tyypillä, joka muka neuloo paljon, ei ollut muita varastossa.

Saatanpa tehdä toiset itselleni. Joka tapauksessa pyydystän kyseisen kirjan käsiini.

Veryttelykierrokselle Smetaninan kanssa - Sukka-Finlandian lämmittelykierros

Ennen varsinaista kisaa Sukka-Finlandiaan osallistujat saivat mm. Lämmittelysukan, jonka on suunnitellut Lumi Karmitsa - tuttu suunnittelija teosten Villit vanttuut ja vallattomat villasukat sekä Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2 takaa. Hänen mallinsa nimi on Keväällä kerran.

Tottahan veryttelykierros on tehtävä! Minulla tosin se jäi melko viime tippaan - 3.12. molemmista sukista sentään jo kantapäät laadittuina.

Langaksi valitsin uskollista Regiaa, jota siskoni on minulle toimittanut koko syksyn ajan Fiina-neuleesta juuri Sukka-Finlandiaa ajatellen. Puikoiksi otin 2,5-koon kepit. Siis hieman alkuperäistä ohjetta uhmaten, mutta eipä olisi muuten päässyt kaunis malli oikeuksiinsa. Uhmasin myös heti alkumetreillä - nitkuttelin sukista yksiväriset.

Ongelmiakin on. Mistä ihmeestä löydän jalat kokoa 36, jotta saisin sukkaparin asiallisesti kuvattua? Kerrankin tätä aikaa vuodesta päivänvalo on haasteissa vasta sijalla 2.

Sukat valmistuivat 5.12. juuri ennen ensimmäisen etapin starttia. Ja sainpa parahiksi itsenäisyyttä juhlimaan kanssani Ystäväperheen, jonka rouvalle nämä sukat aikoinaan menevät.

 Ja miksi Smetaninan nimiin menee tämä vaihe? No siksi, että hän on ensimmäinen hiihtäjä (ja ylipäätään urheilija), jonka muistan nimeltä. Hän on jäänyt mieleeni ehkä parhaiten seuraavasta syystä: Tätini mies, meille lapsille karismaattisen ja rakkaan pariskunnan Pentti, oli asentamassa Neuvostoliitossa hissejä Moskovan kesäolympialaisten (järjestettiin 1980) alla. Serkkuni ja minä saimme kansallispukuiset matkamuistonuket, joista omani nimettiin Raisa Smetaninaksi - Kaisan nukesta siis Raisa. Yritin etsiä nukkeani yhteiskuvaan sukkien kanssa, mutta en harmikseni löytänyt. Joka tapauksessa Raisa-nukellani on vaaleat hiukset, mikä ratkaisi valitsemani langan yleissävyn.

Smetaninan urasta en muista mitään. Korkeintaan olen katsonut muun perheen kanssa Lake Placidin talviolympialaisia, joissa hän voitti 5km kilpailun. Kaiken kaikkiaan Smetanina on hiihtänyt itselleen olympialaisista 4 kultaa, 5 hopeaa ja yhden pronssin sekä MM-kilpailuista 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia.

Ketustamassa

Pääsinpä vihdoin kokeilemaan Tukuwoolin sukkalankaa, kun ystäväni toivoi terrakotan värisiä sukkia ja silmäni osuivat Repoon. Ilman selkeää väritoivetta olisikin ollut vaikea valita parasta väriä, sillä parhaita oli paljon.

 Puikoiksi nappasin kokoa 3 olevat kepakot, sillä olen tässäkin asiassa hieman löysäkätinen. Silmukkalukua täytyi säätää, enkä sen sopivuudesta ole vieläkään varma. Mutta 3 oikein, 1 nurin -rytmillä nitkuttelin, jotta väri pääsisi olemaan pääasiana.

Onneksi osui lumisateinen päivä! Joitakin kuvia sain otettua ulkona luonnonvalossa.

Sydämellisin ajatuksin ystävälleni, kummityttöni äidille!

Kummipojistani yksi toivoi läppälapasia, joissa olisi ollut kissankuva. Lapaset onnistuivat syksyn 2016 Kotivinkin ohjeita melkein noudattaen, mutta kissaa ommellessa meni hermo. Niinpä lapsi sai lapaset ilman kissaa.

Lankana on Teeteen Tundra, raidoissa Maijaa. Kameran asetuksissa vain joku marrasvirus, joka viskoo punaiset kuinka sattuu.


Ai niin, miten ketustamassa? Perheemme sanontoja, joka liittyy Pappani metsästyskertomuksiin ja tapaan kertoa niitä.

Missä testasimme kerran

Neulisti kaipaili lokakuun alussa koeneulojia uudelle ohjeelleen Snowl. Satuin tämän huomaamaan, joten jututin erityisen tarkkaa (etten sanoisi nirsoa) tytärtäni, joka toivoi testineuletta itselleen. Jemmasta löytyi Isagerin Meriliniä (80 % villaa, loput pellavaa), joka sopi oikein hyvin tähän malliin.


Ja kas, meitä onnisti! Pääsimme testaamaan.

Kaapeleita eli lettejä nitkuttelinkin sitten vaikka missä. Syyslomalla kotikonnuilla, töissä, kokouksissa, kotona iltapuhteiksi, junassa ja viimeiset kerrokset Kummipojan luona Rovaniemellä. Leuasta lantiolle kävi pääsuunta työssä. Hihat ja kaula-aukon nitkuttelin, kun miehustan olin saanut kainaloiden alapuolelle - kuten olen ottanut tavakseni näissä ylhäältä alas -neuleissa.

Ja kuin taikaiskusta saimme hippusen lunta ja ns. päivänvaloa, jotta liki tuoreeltaan oli mahdollista ottaa jokunen kuvakin. Siis homma, jota jopa luonnonvoimat suosivat.

Onnellinen omistajatar otti neuleen käyttöönsä heti, kun löysi sen Rovaniemi-junassa ryttyytetystä kassista.

 Etumuksen "matojen" lisäksi vaikutuin ja tykkäsin olkapään toteutuksesta.

Helmassa eksyin omille teilleni neulomalla halkiot tuohon resoriin. Muutoin olin tismalleen samaa mieltä koko neuleesta. Kyllä oli neulomisen arvoinen!

Lisää Neulistin tuotannosta voi silmiensä ja sielunsa iloksi katsastaa mm. osoitteesta Missä neuloimme kerran

Varustehankintoja

Yli tuhannen neulojan mielessä ja neulekorissakin pyörii lähestyvä Sukka-Finlandia.  Minäkin olen pitkin syksyä hankkinut sitä varten ja sen nimissä lankoja nurkkiini. Tähän touhuun valjastin myös rakkaan pikkuserkkuni, joka opasti minut Rovaniemellä kauppaan nimeltä Vallaton villa.

Olipa nähtävyys! Valtavasti erilaisia lankoja monenlaiseen puuhaan, runsaasti malleja ja ohjeita, kaikki kauniisti esillä. Ja luonnollisesti löytyi, mitä hainkin. Kruunu kaiken päällä tuntui vähintään ansaitulta.

 Rovaniemi tässä kisassa tuntui luonnolliselta varustautumispaikalta, sillä eteläisistä juuristani huolimatta tuo kaupunki on sukuni historiaan osunut monin, vaikuttavin tavoin. Pappa ja Mummo vihittiin siellä 2.9.1939. Mummoni rakas pikkuveli muutti sotien jälkeen lähelle Rovaniemeä ja asettui Meltosjärvelle. Häntä tapaamaan mennessään isäni näki 10-vuotiaana raunioituneen kaupungin. Oma ensimmäinen Lapin matkani sisälsi luonnollisesti poikeeaman Rovaniemellä, koska isäni toinen serkku asuu siellä. Ja nyt siellä asuu myös pikkuserkkuni perheensä kanssa, johon kuuluu Kummipoikani. Ja näin ollen käyn Rovaniemellä vuosittain, mutta liian harvoin.

Ahkerana hiihdon ystävänä aloin leikitellä penkkiurheiluharrastuksellani. Surullisissa Lahden MM-kisoissa 2001 yhden aikakauden lopun aloitti laukku, joka löytyi eteläsuomalaiselta huoltoasemalta. Nyt täysi laukku onkin alku, alku tapahtumalle jossa tehdään hyvää ja opitaan uutta. Ystäväni Neulova Ninja toi minulle Edinburghista tämän harrastuslaukun.

Villaa viluiselle Isälleni

 Isän tasalukusyntymäpäivä on lähestymässä. Aloin elokuussa neuloa hänelle liiviä, jot voisi käyttää vaikkapa keinutuolin tv-studiossa ja edellisen, viisi vuotta uskollisesti palvelleen liivin sijaan. Isä on iäsätään huolimatta virkeä, elämänhaluinen mies, ja siksi oli luontevaa kaivella erivärisiä vihreitä villoja hyödynnettäväksi.

Rowanin Felted Tweediä (50% merinoa, 25%alpakkaa, 25% viskoosia) löytyi kahdessa värissä. Niiden jatkoksi lykkäsin Isagerin Highland Silkiä (805 villaa, 20% silkkiä), jota oli jäänyt omasta neuleestani. Vanhempi lapseni mallasi värit oikeaan järjestykseen.

Kun vuosia on tulossa 80, leikittelin 8-ajatuksella. Neule on pääosin 8 oikein, 2 nurin -pintaa. Hihansuissa ja kaula-aukossa on 4 silmukan leveydeltä ainaoikeaa. Neuleessa tavoittelin lämmön lisäksi helppokäyttöisyyttä, jotta sen voi vaivatta pukea parin, kolmen paidan päälle.

Yritän muistaa tammikuussa tämän kuvata myös Isäni päällä, mutta tässä vaiheessa oli tyydyttävä vielä tuohon aitan oveen.

Nimitysuutisia - perutaan ennen kuin muste kuivuu

 Marraskuun pimeinä iltoina syntyy neulojain käsissä paljon pehmeitä ihanuuksia. Syntyy myös neulojain ystävien päässä ihania, kannustvia, innostavia ajatuksia. Kun Heli toivotti minulle tulevalle viikonlopulle lanKaisaa reissua Rovaniemelle, ryhdyin tuumimaan blogini päivitystä.

VillaHilla on ollut rakas ja tärkeä nimi harrastuspäiväkirjalleni. Hilla-mummo opetti minut kutomaan, kun olin 6-vuotias. Eikä ihminen tule toimeen villaa. Mutta nyt loikkaan "itselliseksi" tämän päiväkirjani suhteen.

Sisältö ei muutu, sillä pehmeiden asioiden äärellä pysytään visusti.

Ja kuinkas kävi?! Lähes samanniminen blogi on olemassa. Niinpä palaan monin tavoin merkitykselliseen alkuperäiseen nimeen.

Ariadnen lankoja ja synttärilahjoja

Sukka lienee neulovan ihmisen vakiotyö ja -varuste. Niinpä syksyn mittaan sukan alkuja on pyörinyt käsi-, työ- ja vapaa-ajan laukuissa mukana milloin missäkin. Joku pari on valmistunutkin. Niin kuin yllä oleva Ariadnen langaksi ristimäni palmikkosukkapari, jonka tilasi ystäväni Johanna.

Lankana on omenanvihreää Maijaa, puikot koko 3 ja silmukoita 52. Halusin leveän palmikkokuvion sukan etuosaan. Sen seurauksena ja humanistin laskuopilla eivät silmukat menneetkään tasan - niinpä palmikoin myös sauman, kuten salaman kanssa kuvattuna näkyy.

Yllättäen lähestyi kuopuksen joukkueenjohtaja sukkatilauksella - joku ystävistään täyttäisi tasavuosia ja tarvitsisi lämmikkettä. Sain vallan vapaat kädet, ja koska aikataulu oli kohtuullisen tiukka, kaivoin varastoistani aina luotettavaa Regiaa (6-säikeistä) ja taas puikot kokoa 3.

Pintaneuleeksi otin testiin 5 silmukan mallikerran vaativan ratkaisun:
-4 silmukkaa oikeaa, 1 silmukka nurjaa toista 3 krs
-langankierto, 2 oikein yhteen etureunasta, 2 oikein yhteen takareunasta, langankierto, 1 silmukka nurjaa
-toista näitä

Vaihtelua saa ilmeeseen sillä, miten neuloo langankierrot seuraavalla kerroksella. Itse neuloin ne nyt kiertäen, mutta jos muistan seuraavalla kerralla, kokeilen toisin.

Ja nyt sukkapussissa on Tukuwoolin Repoa lähes valmiina parina, Sukka-Finlandian keskeneräinen mysteerisukka sekä aloittamaton lämmittelysukka ja sisaren joululahjasukat.

Piti tulla musta pipo

Sisareni toivoi jo aikoja sitten tulevaksi jouluksi mustaa pipoa. Lähetin kuvan tästä Anu Alhoniemen ohjeesta hänelle, ja päädyimme siihen tulokseen, että juu, tämä!

Heinakuisella Silmukka-paollani Lankaputiikki Silmukkaan tapasin sekä Anun että näin ohjeen jälleen. Aina palvelevainen kauppias oli ystävällisesti koonnut liiankin herkullisen korin lankoja, joista tämä Silmukka Beanie -pipo oli tarkoitettu neulottavaksi. Kun näin tämän ruosteenvärisen langan, unohtui musta haave heti.

Lang Novena -lankaa 50 grammaa ja kaksi erikokoista puikkonippua, leikittelyä silmukkamäärällä - niistä syntyy hieno, mukava ja hauska pipo, jonka muodolla voi hupailla.

Vaikka olemme sekä kova- että isopäistä sukua, riitti ohjeen koko meille kummallekin. Saatanpa pyöräyttää itselleni samanlaisen!

Valtion virkaa ja kullankimallusta

Kesällä 2016 ostin mahtavalta tuntuvaa  Quince & co:n luomupellavalankaa, jonka sävy Kyyhkynen kutitti silmiä ja sielua houkuttelevasti. Aloin haaveilla siitä, että minäkin oppisin käyttämään kauniita huiveja asusteina, vaikka huiveja inhoankin. Tai ainakin välttelen.

Elokuussa aloin riisineuleella (tai pidennetyllä helmineuleella) 40 silmukkaa leveän huivin, jota on tehty ja marinoitu. Ja tehty.

Tänä kesänä päätin, että nyt on tultava valmista. Niinpä sitten tämä kudin kulki mukana kuopuksen joukkueen turnauksessa Ruotsissa, vanhempieni mökillä, kaveritapaamisissa kahvilassa, automatkoilla. Siti sitä jäi nitkutettavaksi myös kotisohvaan pioninkin katveeseen.















Lähes vuosi meni, tarkalleen ottaen 358 päivää. Pituutta tuli kapeaan huiviin kuin valtion virkaan. 150g lankaa ja rutkasti enemmän tyytyväisyyttä! Tulen käyttämään tätä ihan varmasti.

 Kun oma rakas harmaani valmistui, löysin kultaisen, aikoja sitten tekemäni huivin, jonka langasta ei ole enää mitään tietoa. Jostakin ale-laarista ostettu, aito tekokuitu. Aina oikein -neuleella tein niin pitkälle kuin lankaa riitti. Ja siskolle meni tämä.

Kyllä kultaisella siskollani kuuluu olla kultainen huivi!

Vilukissalle minttujäätelöä

Piti ensin neuloa lapselle pelkkä mohair-neule, mutta hän halusikin paksumman. Niinpä yhdistin Wetterhoffilta ostamani Austermann Kid silk -langan jo ammoin hankittuun Schachenmayerin Cataniaan, joka on 100 % puuvillaa.

Puikoiksi koko 6 ja Il Crande Favorito Isabel Kraemerilta työn alle. Ajattelin tästä joutuisaa neuletta Lontoossa pidettävien yleisurheiluiden MM-kisojen ajaksi. Neule valmistui sutjakkaasti, vaikken kisakatsomoon juuri vaivautunutkaan valvomaan ja jännittämään.

Ylhäältä alas, ympyröiden, saumat välttäen ja pituudet säätäen - kyllä niin tykkään tästä leuasta lantiolle -tavasta nitkutella puseroita. Lankaakaan ei juuri xs-kokoon mennyt: Kid silkiä 3 kerää ja puuvillaa 5 kerää.

En aiemmin ole yhdistellyt puuvillaa mohairiin. Nyt todella yllätyin siitä, miten nämä langat yhdessä ovat aivan eriväriset kuin omilla kerillään. Ohje on taas on siltä Pakko Tehdä Itelle -listalta, joten joskus uusiksi. Hieman suurempana.

Eipä niistä raidoista pääse sukannitkuttajakaan

 Koska almanakassani on punaisella merkittynä tärkeitä päiviä, näkyy se ajoin myös nitkutuksissani. Ja koska lankahommissa jää aina keränloppuja, aiheuttaa se optimistista henkeä saada nöttöset loppumaan. Nämä molemmat yhdistyivät, kun tein ystävälleni syntymäpäivälahjaksi oranssinkirjavat sukat ja toiselle ystävälleni joulujemmaan harmaan-viininpunaiset sukat.

Molemmissa on sama juoni: Sukan suu, kantapää ja kärkikavennus yksivärisellä Seitsemän veljestä -langalla ja muut osiot Seitsemän veljestä raita -langalla.

Harvoin kudon näin paksuja sukkia, kun muka sattuu sormiin. Ei mihinkään sattunut ja tuli vauhdilla valmista. Liekö minusta kehittymässä vaivihkaisesti myyjäismummo? Tuskin ainakaan hetkeen, sillä niin monta haavetta ja aietta on Pakko Neuloa Itelle -listalla.

Kun näistä jälkimmäistä paria päättelin, ilmestyi uusin Novita-lehti, jossa oli raitasukkia näytillä samalla idealla. Mutta mitäpä uutta tässä maailmassa olisi, mietti jo Sinuhe egyptiläinenkin 1300 eaa.