torstai 25. heinäkuuta 2019

Sittenkin festari-ihminen?



Jyväskylän neulefestareille kulki tieni jo tai vasta toista kertaa. Jos viime vuonna hiki valui liki vaivatta, ei tämän vuoden lauantaina päässyt nestevajeesta kärsimään. Onneksi sade alkoi vasta iltapäivällä.

Neulovan Ninjan kanssa olimme sopineet, että kuljemme omia reittejämme. Oma suunnitelmani oli selkeä: pari asiaa kauppalapulta pois ja sitten kahvikupin kanssa istumaan, nitkuttamaan ja juttelemaan kohdalle osuvien kanssa. Strategiani toteutui paremmin kuin hyvin.

Tärkein asiani oli päästä https://www.bichesetbuches.com/ -yrityksen kojulle tapaamaan hurmaavaa Astridia sekä kiittämään ihanasta karitsanvillasta, jota myös hankin lisää alkuperäisen suunnitelmani muututtua.

Seuraavaksi suuntasin Kässäkerho Pom Pomin kojulle, koska olin luvannut toimittaa Riina-ystävälleni kaavat Monday-mekkoon. Maltoin pitää näppini irti vielä Pom Pomin langoista. Toistaiseksi.

Kolmas homma listallani oli jututtaa Rintalan tilan väkeä, koska tosi alkutekijöissä oleva värjäysharrastukseni kaipaa villalankaa. Ja sitähän, myös värjäämiseen käypänä, löytyy Rintalan tilalta. Ehkä ensi vuonna otan mukaan värjäämäni lankanöttösen, johon sopivaa lankaa on etsinnän alla.


Omia tähtihetkiäni iloisen seurustelun, uusien ja vanhojen harrastusihmisten sekä innostuksen keräämisen lisäksi oli mm. Lankaputiikki Silmukan neuletapaamisissa tapaamieni leidien yhteiskuvaus. He olivat neuloneet Veera Välimäen Everything Shawl -huivin ja kaverikuvaan saivat niin Silmukan Ellin kuin itse Veerankin.


Juu, kyllä niin on mieluisat festarit! Juttuseuraksi osui mm. rouvia Saksasta, Kuopiosta, Jurvasta, Hämeenlinnasta sekä tietysti Tampereelta minulle tuiki tärkeää "Silmukkapaon" väkeä.


Ennen kotimatkaa pääsin vielä Tampereen väen järjestämälle illalliselle, jossa vieruskaverikseni osui Berliinissä lankoja värjäävä ja Yarn over Berlin -lankakauppaa ystävänsä kanssa pitävä Steffi. Hän antoi  Rai rai -neuleeseeni herkullisen, persikkaisen minivyyhdin Frida Fuchs -merkiltänsä.


Kotiin asti riitti iloa juttuseurasta, väreistä, tunnelmasta ja innostuksesta. Lankakaappini täydentyi vain sillä, mitä olin etukäteen suunnitellutkin eli "BB"-lankojen täydennyksellä sekä eräästä huivihankkeesta puuttuvalla yksittäisellä vyyhdillä. 


Ja mikä yllättävintä, nitkahdin YouTube-ihmiseksi! Pääsin jututtamaan NupuNupu -Mariaa, jonka olin ammoin ohimennen tavannut Kerässä, ja miestään Teemua ja leppoisan kohtaamisen jälkeen innostuin heidän videoistaan. Ovat ihania! Hurmaavia, levollisia, kauniita, kotoisia, ajateltuja.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Oikeet Nurjat retriittiä pitämässä



Ystäväni Neulova Ninja on kuulunut elämääni vuodesta 1981, kun Orimattilassa osuimme samalle luokalle koulutaipaleemme ensimmäisenä vuonna. Monenlaisten yhteisten juttujen joukkoon ehkä noin 1990 tuli mukaan kutominen (kuten päijäthämäläisittäin neulominen lausutaan) - tai ainakin siitä vuodesta laskemme neulepiirimme iän.

Tänä vuonna olemme ottaneet aimo harppauksia. Kerhollamme on nimi Oikeet Nurjat ja kyseisellä nimellä löytyvät facebook-sivu sekä instagram-tili. Jottei vauhti uuvuttaisi, päätimme myös järjestää kerhomme ensimmäisen retriitin.

Torstaina 4.7. menin kauppakeskus Tuuloseen odottamaan, jotta Ninjan ja perheensä olisi helppo napata minut kyytiin matkalla kohti Pylkönmäkeä. Mahdollisimman vähän pysähtymisiä ja paljon kutomista -kaavalla eteni matkamme kohti Tuurin kyläkauppaa. Edellinen visiittini siellä oli 2001, mistä paikka oli jonkin verran muuttunut. 


Perillä olimme noin 22.30. Ninjan mummola on nykyisin perikunnan käyttämä mökki, jonka asutuksi merkitsimme viirinnostolla. Sitten ruokaa, sauna, papupeliä ja nukkumaan.


Perjantai valkeni kauniina ja kesäisenä. Päiväohjelmamme, joka laadittiin kirjallisena, sisälsi aamukahvin, luontopolun (jos keritään) ja muuten Rai rai -neuleen nitkuttelua.


Olimme jo talvella värkänneet Kate Daviesin pipot sekä Stephen Westin huivit. Tätä sama ohje, oma toteutus -hupia jatkoimme siis tarttumalla Leeni Hoimelan Rai rai -ohjeeseen. Kummallakin on ihan omannäköisensä värimaailma ja ajatus raitojen etenemisestä- tunnistakoon sen kuvasta, ken haluaa.


Jotta voisimme samalla toisaalta verkostoitua ja toisaalta keskittyä olennaiseen, ripusti Ninjan puoliso meille oivalliset huput. Nämä mökkinaapuri taisi nimetä Keijuverkoiksi. Oikein suositeltava idea! Hyttysistä ei ollut minkäänlaista haittaa.


Vaikka lähtö luontopolulle oli hyvin merkitty ja ihan lähellä, emme sinne sitten kuitenkaan ehtineet. Niin kiirettä oli nitkuttamisen kanssa. Retriittimme jatkui seuraavana päivänä aivan toisenlaisissa tunnelmissa - matkasimme nimittäin Jyväskylän neulefestareille.



perjantai 19. heinäkuuta 2019

Villa on lana, viini on vino


Kesäkuun puolivälissä meillä oli taas mahdollisuus lähteä koko perheenä toscanalaiselle maatilalle, jonka isäntäväki kehittää koko ajan omaa agriturismo-toimintaansa maanviljelyksensä ohessa. Ihana, siisti, rauhallinen ja kaunis Podere Ninfeo Cisternella on löytynyt suomalaisen Gaia travels -matkatoimiston kautta. Se on meille ihanteellinen: keskellä maaseutua sekä lähellä arkipalveluita ja monia kiinnostavia kohteita tarjoten monenlaista lepoa ja virkistystä. Myös lähiseudun sekä talon omia tuotteita, kuten punaviiniä ja oliiviöljyä, on mahdollista hankkia nautittavaksi.

Joskus olen vienyt sukkia, viime kesänä annoin huivin talon toisiksi vanhimmalle rouvalle. Tänä vuonna päädyin myös huiviin, jonka toivoin saavani ojentaa itse Nonnalle, isoäidille jota tilalla hoivaa kolme nuorempaa sukupolvea.

Päädyin värikkääseen vironvillaan ja helppoon kolmiohuiviin, jonka ohje on suunnilleen kaikille neulojille tuttu. Luodaan reunasilmukat ja keskisilmukka, lisäyksiä tehdään oikealla puolella ja annetaan mennä. Pingotusvaiheessa sain apua kissaltamme Tarmolta, joka reissujemme ajan majailee luotettavassa kissahotelli Hepokatissa Iittalassa.


Huivista tuli melko iso. Unohdin mitata huivin ja punnita langanmäärän. Joka tapauksessa kokoa tuliaiselle tuli sen verran, että yksi suloinen, pieni Nonna saa sen huoletta kiedottua hartioidensa ja käsivarsiensa lämmikkeeksi - edes Toscanassa kun kuulemma ei aina ole aurinkoista eikä lämmintä.




Olimme jo kotona pohtineet, mahtaako grand old lady olla vielä kotitilallaan. Ja kyllä, sain kunnian ojentaa huivin juuri hänelle, 99-vuotilaalle Nonnalle, joka puuhaili päivisin aktiivisesti. Toimittaessani hänelle tuomisiani oli hän kuorimassa herneitä, mikä keskeytyi vain kuvan ottamisen ajaksi.


Lasten polskiessa altaassa jatkoin minä reissukutimeni parissa. Kunpa pääsisimme tänne lomaparatiisiimme vielä!

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Jopas on vekotin


Aloin kesäkuun alussa pohjustaa langanvärjäämistä vanhempieni mökillä. Muutama kerä piti muuttaa vyyhdiksi. Se kävi likimain käden käänteessä, sillä isä haki vintistä ikivanhaksi kuvailemansa ja saattaa toimia -osastolle sijoittamansa esineen. Pölyt ja hämähäkinseitit huiskittiin pois, ja niin oli tämä viipsinpuuksi puhuteltu esine valmis kokeiluun.

Ja se toimi! Hyvin! Vanhempani saivat myös ankaran ukaasin: kyseistä esinettä ei mistään syystä eikä millään perusteella saa hävittää tahi tuhota.

Ryhdyimme viipsinpuun ikää arvioimaan. Se olikin yllättävän helppoa, sillä rungosta löytyi mummoni isoisän nimikirjaimet sekä ilmeisesti valmistumispäivä 20.1.1916. Kunnioitettava ikä!


Mummoni on aikanaan mm. kutonut Helmi Vuorelmalle kansallispukujen helmakankaita ja siitäkin syystä isäni on perehdytetty näihin aparaatteihin. Niinpä minua opastettiin kierroslaskurin suhteen: 60 kierrosta on pasma, joka "niputetaan" ja sitten jatketaan vyyhteämistä. Valitettavasti kierroslaskuri olisi vaatinut kalibroinnin tahi muun päivittämisen, sillä se tykkäsi kovasti edistää laskutehtävässään. Kielsin kuitenkin myös koneen roplaamisen.


Mutta kyllä oli kiva veivailla! Ja juuri siellä, missä tämä kaunotar on tehty.


Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...