Neulekavereiden huivi-kal

 

Joskus kevättalvella alkoivat tamperelaiset neulekaverini viritellä huivi-kalia. Reunaehdot olivat helpot: joku huivi, jonka ohjeen on joko suunnitellut Veera Välimäki tai joka on julkaistu jossakin Laine-lehdessä ja joka tulee vapuksi valmiiksi. Kuullosti hyvältä myös aikataulullisesti.

Laineen väki lupasi palkinnon oslalistujien kesken arvottavaksi ja minä ilmottauduin hoitamaan arpasihteerin tointa. Oma huivini ei valmistunut vapuksi, mutta onneksi muutama muu valmistui.

JA mitä sitten tein? Olin pitkään suunnitellut nitkuttelevani itselleni "yksivärisen" huivin, ja viime syksyn innostamana halusin myös Linnaea-huivin, joten yhdistun nämä kaksi tuumaa. Langat löytyivät yllättäen nurkista, Malabrigoa ja itse värjäämääni.

Hyvän ohjeen kanssa nitkuttaminen sujui sukkelaan, mutta sitten kiilasi väliin pari muuta neulomusta. Niinpä valmista tuli helluntaiksi. Kuvaaminen ja kirjaaminen näkyvät tapahtuvan vielä hitaammin - tälläkin ajalla kutoisi ;)

Vaikka käytänkin toistaiseksi huiveja laiskasti, tällä ohjeella voisin tehdä ainakin yhden vielä. Muoto ja koko avat todella hyvät, ohje laadukas. Kaunis käyttöhuivi, joka esimerkiksi mekon kanssa toimii neuletakkia mukavammin ja näyttävämmin.

Ja niin joulu joutui

Joka vuosi joulu tuntuu yllättävän ainakin tämän neulojan eikä edellisenä vuonna vannottu varmuusvaraston neulominen ole kehittynyt suunnitelmaa pidemmälle. Toisaalta minulle tärkeät - kuten kummityttöni - ovat jo oppineet, että voi toivoa tai jopa haastaa.

Erikoisinta viime syksyn neuletoiveissa oli se, että värinälkää oli muillakin kuin minulla. Toivottiin nimittäin kaksia värikkäitä sukkia, yhtä kirjavaa huivia, keltaisia sukkia ja keltaisia sormikkaita. Korona-kurimuksen aiheuttamaako? Vaiko vastaiskuksi joka vuosi pimeältä tuntuviin syksyihin?

Keltaiset sukat nitkuttelin TeeTeen väriä vaihtavasta langasta, josta harmain osa jäi odottamaan sopivaa jämäprojektia. Sormikkaat taas olikin tuskallisempi projekti, sillä saajan käsien koosta ei ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa. Langaksi nappasin omista värjäyksistäni merinovillaa ja sorvailin sitä kahta ohjetta tutkien sormikkaiksi.

Akita-projekti olikin jo aivovoimistelua. Sain selkeät toiveet ja hyvän ohjekuvan, joka tosin oli tarkoitettu lapasille. Niinpä yritin pysyä rivillä ja kääntää kuvion edes niin, että koirankuonolaiset olisivat sukanvarsissa korvat polviin päin. Haaveilin jopa siitä, että kuonot olisivat olleet toisiaan vastaan, mutta en ollut tarpeeksi ajoissa liikkeellä ehtiäkseni värittämään mallista peilikuvan. Kenties seuraavaksi tälle kummilapselle haukkulapaset?

 Kummitätini innostui myös tilaamaan sukkia. Niinpä nitkuttelin hänelle kolme paria perussukkia eteenpäin annettavaksi.

Ehkä tänä vuonna edes silloin tällöin väkästän jonkun sukkaparin jemmaan. Tai sitten tutkin omaa neulebingoani, jossa on 25 ruutua vaihtoehtoista ohjelmaa eikä joulusta saati lahjoista ruutuakaan. 

Värjäysvenkoilua

Elo-syyskuun vaihteessa värjäsin kesän viimeisen kierroksen. Kun vyyhdit olivat kuivia, lykkäsin ne laatikkoon odottamaan kotitonttua, sihteeriä tai muita vapaaehtoisvoimia laputtamaan langat.

Marraskuun ensimmäinen päivä osoittautui riittäväksi kannustimeksi etsiä väriä edes lankalaatikoista. Ja löytyihän sitä. Onneksi minulla oli myös muistilista, sillä muutoin käytettyjen värilähteiden muistelmointi olisi ollut mahdotonta - vaikka lipstikka ja mesiangervo tuoksuivatkin ansiokkaasti.

Ylemmässä kuvassa on hevonhierakkaa kahvilla terästettynä ja alemmassa kuvassa taas vaahterankuoren kanssa samassa sopassa olleita lankoja. Pihamme isoa vaahteraa kävi ammattilainen hoitamassa keväällä, minkä jälkeen juhannuksen pyhinä kynsin kuivista oksista kuorta irti.

Kasvimaani kulmassa rehottaa kaksi puskaa lipstikkaa, joissa on hienot kukinnot. Saksin ne koemielessä värikattilaan, ja se kannatti. Kaunis keltainen sävy, joka ei sekään toistu kuvissa kunnolla. Sen sijaan toistuu hyvin se, etten osaa vielä kierittää vyyhtejä kyllin tiukasti.

Alemman kuvan väri on peräisin naavasta, Sain naavaa nimittäin kätevästi, kun vanhempieni mökillä kaadettiin keväällä muutama kuusi ja Äiti innostui keräämään minulle talteen "tontunpartaa".

 

Pieniä ja pehmeitä, taas

 Kesän mittaan puuhastelin pienempienkin neulomusten äärellä. Ystäväni tilasi puolisolleen keltaiset sukat, ja keltaiset sukat tuli tämän kultaisen miehen saada. Onneksi oli nurkissani värjäämääni Regian sukkalankaa osuvassa värissä, joten hommaan oli helppo tarttua. Työtä edistin mm. Loviisassa, josta olen kovin innostunut paikkana. Niin lapsuuden onkiretket kuin nykyiset turistikuljeskelut ovat tehneet paikkakunnasta kovin rakkaan.

Ja tältä nämä 2 oikein, 1 nurin -sukat näyttivät saajansa jaloissa.

Isompi lapsi on kovin palelevainen ja auliisti etsii yhtä jos toista lämmikettä. Koska kuulemma nurkissani on lankaa sopivasti, olen aivan joutilas ja suorastaan sopiva kyhäämään hänelle pannan tms. otsalohkon lämmittimen. Ohjeenkin oli neiti etsinyt valmiiksi, mutta sitä en noudattanut juurikaan.

Isagerin Alpaca 1 -langan tuuppasin nelinkertaisena 4-koon kepakoille ja nitkuttelin 1 oikein, 1 nurin -mallilla tehden puoliväliin "lettikäänteen". Kun Äitini näki tämän projektin, halusi hänkin oman, mutta kapeamman. Ylemmässä on 32 silmukkaa ja korkeutta 12cm, alemmassa 22 silmukkaa ja 8cm korkeutta.

Ystäväni tilailee aika ajoin itselleen perussukkia käyttölangasta. Niinpä pyöräytin tavalliset sukat tilaajan valitsemasta auringonkukan keltaisesta Seitsemästä veljeksestä. Ja mikä järkytys! Kerä on kutistunut 33% eikä siitä juuri riitä kuin 36-koon sukkiin.

Ainakin urhoollisesti leikin sellaista leikkiä, että kotona olevasta varastosta riittää yhteen jos toiseen hommaan lankaa. Yksi tällaisistä on tämä Luiruhuivi, jonka nitkuttelin Siskolleni. Ainaoikeaa, välillä langankiertoja ja kahta keränloppua vuorotellen kolmioksi - tarkempaa reseptiä en laatinut. 

Nimeä vailla vielä

Liian pitkäksi on jäänyt paussi päivityksissä, mutt puikot sentään ovat heiluneet silloin tällöin. Yritän saattaa arkistoani ajan tasalle pikku hiljaa, vaikkei tämä atk-esineiden ääressä istuttu aika olekaan mitenkään mieleistä.

Pari vuotta sitten hommasin Tiirinkosken tehtaalta muhkeaa villaa, jonka viime kesänä ensimmäisenä värjäyksenäni humautin kattilaan keltasipulinkuorien kanssa. Kesän alussa aloin sitten tuumia ja pohtia, josko jotain nopeasti ja äkkiä saisin aikaan paksusta langasta paksuilla puikoilla. No, kolmisen kuukautta meni, ennen kuin palttoo valmistui, sillä sormeni eivät oikein viihdy näin tuhdin langan seurassa.

Ohjetta ei ole tai se on sitä omasta päästä -osastoa. Neuloa nitkutin suoraan kainaloihin etu- ja takakappaleet, sitten värkkäsin lyhyehköt hihat (lanka alkoi huveta huolestuttavasti) ja järjestelin kaikki lomittain yhdelle puikolle raglan-kavennuksia varten.

Lisää lankaa oli haettava. Se erä joutui kurkumakylpyyn ja puikoille ensin vuorotellen, sitten ainoana värinä.

Koska nautin oikean ja nurjan silmukan kesken pelaamisesta, on nappilistoissa levennettyä helmineuletta sekä helmassa, hihansuissa ja kauluksessa 2 nurin, 1 kiertäen oikein -järjestys. 

Ja näissä taas näkyy, kuinka kamera huijaa. Kaksi ylintä kuvaa toistavat värin parhaiten.

 

Värjäyskattila esillä taas

Jos kevät toi aikanaan maalarin, meille se toi tänä vuonna epämääräiset kasat ämpäreitä, nyssyköitä ja lankoja. Jäin nimittäin viime vuonna pahasti koukkuun lankojen kasvivärjäykseen.

Hyvinä apuina ovat toimineet pikkuserkkuni Elina ja niin Facebookin kuin muunkin internetin tarjoamat kokeneiden värjärien vinkit sekä kokemukset. Yritys, erehdys, uudelleen yritys, innostus ja onnistuminen lienevät osa prosessia.

Ylimmän kuvan dk-vahvuinen lanka ui kahvissa. Seuraavan maustoin kurkumalla. Sitten alkoikin aineksia puskea maasta siihen malliin, ettei ole ollut ideoista puutetta. erään sunnuntain lupiininlehtien keruuretki tuotti myös voikukan kukkia sekä kaatuneen koivun oksista irronnutta kaarnaa yms. Seuraavalla reissulla lähdin etsimään nokkosia, mutta löysin kaatuneen lepän, josta irtosi kuorta mukavasti.

Ja nyt olen keitellyt eri vaiheissa olevia lupiininkukkia.

Tilauksia ja testauksia

2019 -vuoden jälkipuolisko näyttää näitä arkistoja kaivellessa olleen kohtuullisen sukkaisa. No, onpa neulottu sitten edes niitä.

Kelta-harmaaraidallinen pari on tilaustyö eräältä VPK-aktiivilta teini-ikäiseltä, jonka tunnen muista yhteyksistä ja joka oli nykynuorena napannut instagrammista tietoonsa, että nitkuttelen. Ja kun teini pyytää, tantta tarttuu toimeen. Sukat ovat kuulemma palvelleet kuuliaisesti.

Kesän värjäyksistä en ole ehtinyt juuri mitään neuloa. Mutta tärkeimmästä aloitin: lupiiniliemessä uineesta Nallesta sukat neidille, jonka syy alunperin koko värjääminen oli ja joka innokkaasti surffasi tietolähteissä, kun minä loiskuttelin väri- ja huuhteluvesiä.

Siskoni on ollut aulis koekaniini joogasukkien suhteen. Nämä alla olevat tein jossakin Kotivinkki-lehdessä olleen ohjeen mukaan Maija-langasta niin, että sai loppuun kolme eri väriä (tämä loppuun kuluttaminen tuntuu olevan nykyään sekä hupi että tavoite neulomuksissani). Havaitsimme ne liian löysiksi, mutta muutoin idealtaan toimiviksi. Myös niin, että koko "sukka" on nilkan lämmikkeenä, kun kenkä on jalassa, ja sitten sisätiloissa jalkateränkin lämmikkeenä. Toiseen pariin säätelin silmukkamääriä, mutta unohdin ottaa minkäänlaisia kuvia.

Vanhin kummitytöistäni toivoi villasukkia, mutta koska äitini eli hänen tätinsä sukittaa valittuja sukulaisia, kyhäsin tuubihuivin, jonka päitä ei ommeltukaan yhteen. Eli jos haluaa suoran huivin, napit päästä auki ja suorakaiteeksi. Vinkki oli jostakin syksyn 2019 neuleohjekokoelmista.

Lankaa meni noin 200g, joista kirjavana lankana oli ystävältäni Neulovalta Ninjalta vaihtarina saatu Lanitium ex machina -toimen soft merino sock (75% extra fiiniä merino, 25% nylonia), värin Ice Queen ja yksivärisenäjuttukaverina joukko erilaisia sinisiä ohuita sukkalankaloppuja.

Ja kuten kuvasta näkyy, kun oli päivänvaloa, ei vakituinen avustaja neitimme ollut kotona. Pihapuska sentään oli.

Pikkujouluissa jokainen sai sukkaparin. Äitini kanssa sovimme, kumpi hommaa ja kenelle. Eno-kummisedälle nitkuttelin perussukat saappaisiin, Kummitädilleni Katian merino-sukkalangasta pitsisemmät sukat. Pintaneuleen nimi ainakin joissain lähteissä on Muurahaisen polku ja se neulotaan näin:
1.krs 2 oikein, 2 nurin
2.krs lk, 2 oikein yhteen, 2 nurin
3.krs 2 oikein, 2 nurin
4.krs 2 oikein yhteen, lk 2 nurin

Kuvio syntyi joutuisasti ja varresta tuli sekä ryhdikäs että joustava. Tosin tässä parissa lanka oli niin ohutta, että 2,5-koon puikot riittivät. En viitsi kokeilla paksummalla langalla.

Tennisvillasukat vaiko villatennissukat? Tavalliset, ohuet miesten sukat, joiden varsiin värkkäämien raitojen mittasuhteet ja sijoittelu jäivät vavaamaan. Ihan ei mennyt tennissukkien suhteessa, mutta se tuskin vaikuttaa käytettävyyteen.

Joulusiivousta kai tämäkin

Meillä kun ei joulunakaan kökötetä komeroissa, ei niitä myöskään siivota pyhiksi. Sen sijaan minä enemmänkin levittelen ja sotken, perinteisesti jauhoja keittiössä ja lankahommia muualla. Taannoin oli havaittavissa uudistusta - onnistuin likimain yhdistämään nämä kaksi.

Työkaverit olivat keränneet minulle avokadon kiviä (36 kpl) ja yksi tuttavani oli tuonut kiinanruusun kuihtuneita kukkia. Eksyttääkseni ajatukseni syksyn työrupeaman jälkeen muualle ja kohti virkistystä ryhdyin 13.12. värisopan keittoon.

Kuten sähkölampun valossa kuvatuista langoista voi päätellä, ei mennyt niin kuin siinä yhdessä pitäjässä. Avokadon kivet olisivat ilmeisesti tarvinneet myös kuorta. Mutta koska sitä ei ollut, huitaisin maustekaapista kattilaan mitä ilmeisemmin jo vuosikertaa olevat kurkumat. Ja kas, kyllä tuli lämmin keltainen, aika lähellä yleisintä auringonkukan sävyä.

Kiinanruusun kuihtuneista kukista olin nähnyt jossakin kuvassa tulevan syklaamin punaista. Oli ilmeisesti eri lajiketta kuin minulla olevat nuput, joista sain irti puuterihkoa. Taas tuumaamaan. Muistin pakastimeen hautautuneen 1,5 litran mustikkasurvospurkin (liian iso meillä arjessa, siksi pyörinyt etiketistä päätellen pitkään pakastimen nurkasta toiseen), josta sulatin osan. Ja kas, kyllä tuli kaunis violetti!

Sitten alkoikin joululimppujen leivoskelu. Eikä taaskaan tarvinnut siivota.

Aroniasoppaa ja sipulikeittoa

Elokuun viimeisinä päivinä kaivoin kuukautta aiemmin alunalla purettamani langat - pääosin Regian ohutta sukkalankaa ja Novitan Nallea - esille ja noukin terassin reunalta noin kolme litraa marja-aronioita. Nurkissa oli myös hieman puna- ja keltasipulien kuoria.

Torstai-ilta oli lämmin. Niinpä viritin irtolevyn jatkojohdon avulla terassin pöydälle ja annoin sopan hautua. Siirsin langat väriliemineen ämpäriin perjantaina ja jätin ne uiskentelemaan lauantai-aamuun asti.

100% villaa olevan "matkamuiston" halusin värjätä sellaiseksi, että se istuisi mukavasti samaa lankaa olevien aiempien värjäysten kaveriksi. Niinpä ajattelin aloittaa punasipulinkuorista. Tulos oli minulle riittämätön - ei oikein mitään ja ehkä melkein oliivin vihreää. Niinpä vaihdoin veden ja sipulinkuoret keltasipuliksi. Lopputulema olikin jo aika kivaa, melkien kuparia.

Lauantaiaamuna kokosin ämpärit ja etikan kottikärryihin. Suuntasin kulkuni läheiselle matonpesupaikalle, jota uskalsin turvallisin mielin käyttää huuhtelemiseen, olihan minulla vain kasvivärejä. Ja sitten kotiin niin kuivattamaan lankoja kuin kahvittelemaankin.

Ehkä syyslomalla vanhempien mökin saunaterassilla on vielä alunasoppaa keiteltävä talven varalle.

Kahvinkeittoon

Koska värjääminenkin tuntuu olevan niitä hommia, jossa nälkä kasvaa syödessä, oli ehdittävä kesän aikana vielä kerran värjäämään sekä esikäsittelemään lankaa syksyä varten, jolloin ei vanhempieni mökkisaunan terassi ole aivan tavoitettavissani.

Keskitin tarmoni kahviin ja lepänkäpyihin, joita keittelin edellisenä iltana jonkin aikaa. Lankoina käytössä oli vitivalkoista Nallea (vahinko-ostos, mutta ei huono), luonnonvalkoista Kotikultaa sekä Regian luonnonvalkoista, värjäämiseen tarkoitettua ohutta sukkalankaa.

Isä vinosti hymyillen suunnitteli säästävänsä kattilallisen kahvia, kunhan sieltä on ensin langat ongittu pois. Sukulaisten ym. tärkeiden huoli on aiheeton - emme tarjoile tätä kahvia kuitenkaan kenellekään.

Kesäksi hankittu frisbeegolf-teline osoittautui yllättävän näppäräksi kuivaustelineeksi. Siihen oli helppo ripustaa langat ja sen sai siirrettyä varjoon, kun auringon suora paiste alkoi lähestyä.

Lepänkävyistä tuli tämänkertaisella annoksella toffeenväristä. Kuvassa vaalein oli vitivalkea Nalle, hieman tummempi (vatikuvassa noin klo 11-12 kohdassa) luonnonvalkeaa Regiaa. Oikealla ja alhaalla olevat ovat kahvilla värjättyjä, niissäkin vaaleampi alunperin vitivalkeaa. 

Ensi kesää varten opin näillä ensimmäisillä kerroilla ainakin sen, että värjättävän langan pohjavärillä kannattaa leikkiä. Parista some-ryhmästä sain varsin mielenkiintoisia neuvoja: yhdessä kehotettiin hankkimaan laatulankoja ja heistä joku tilaa lankansa ulkomailta, toisessa suositeltiin värjäämään lankoja joita käyttää.

Ensimmäisen kerran värjäämässä

Meidän piti kokeilla langanvärjäämistä jo kesällä 2018, mutta ensin emme saaneet aikaiseksi ja sitten oli liian kuuma. Jälkeenpäin ajateltuna se oli oikein hyvä juttu, sillä ehdimme penkoa vinkkejä, lukea ystäväni äidin kokoamaa lumoavaa ja vaarallista kansiota, kerätä väriaineita yms.

Niinpä sitten juhannuksen jälkeen lähdin tyttäreni kanssa vanhempieni mökille takakontissa ämpäreitä, keittiövaaka, alunaa, kumihanskat, sipulinkuoria ja erilaisia villalankoja.

Esikäsittely oli tylsää! Onneksi sillä työvaiheella on merkitystä ja meillä oli tilaa loiskutella saunan terassilla olevan hellan äärellä sekä pihalla. Helpotti, kun jo puretetut langat saattoi jättää puretusliemeen odottamaan värjäämistä.

Verstas laajentui tupaan, kun äiti oli aikansa seurannut sitä, kuinka kyttään kelloa sekä lämpötilaa ja pyörin ympyrää saunalla. Kirpputorilta joskus löydetty emalikattila osoittautui oikein hyväksi!

Ensimmäisinä kattiloihin pääsivät sipulinkuoret - keltasipuli Tiirinkosken tehtaalta hankitun lampaanvillalangan kanssa ja punasipulinkuoret vironvillan sekaan.

Sitten testattiin kuivattua lupiinia, josta kaikki alkoi. Niitä nimittäin kuivattettiin kaksi kesää sitten, kun neidin piti viedä kouluun kuivattuja kasveja värjäämistä varten. Monista syistä johtuen lupiinit jäivät tarpeettomiksi ja ovat syyllinen tähän operaatioon.

Isän kanssa riivimme lehdet kattilaan. Niitä oli liian vähän ja tuloksena likimain tipunkeltainen lanka. Kuivatuista sinisistä kukista ei saatu irti juuri mitään. Saimme siis oivallista oppia tästä hommasta.

Neidillä oli eniten aikaa tiedonhakuun eli internetissä sukelteluun. Hänpä löysikin blogin (olen unohtanut jo nimen), jossa kerrottiin, miten värjätä tuoreilla lupiininkukilla. Sade ei haitannut lainkaan, kun isän kanssa keräsimme pari ikealaista täyteen tätä luontomme tuhoavaa haittakasvia. Ruokapaussin jälkeen riivimme kaksi kattilaa täyteen kukkia, joiden sekaan upotimme langat.

Hämmennys oli huolellista ja lämpötilan mittaaminen tarkkaa, sillä yritimme pitää yhtä lientä max +65C-asteisena. Emme onnistuneet, minkä vuoksi asiaa on harjoiteltava ensi kesänä. Toisen lupiinisopan päästimme tarkoituksella noin +80 asteeseen.

Harjanvarsista tuli oiva kuivatusteline terassin nurkkaan.

Ja olihan tämä ensimmäinen erä juhlavasti ryhmäkuvaan aseteltava. Siinä on seuraavia aineksia vasemmalta lukien:
-keltasipulia (oikeasti tämän erän lopputulos hieman vahvempi kuin kuvassa)
-pitkissä "tipuvyyhdeissä" määrään nähden liian vähän kuivattuja lupiininlehtiä
-oliivihkonvihreä syntyi siitä suhteesta kaurapuuron väristä lankaa ja punasipulin kuoria, joka oli käytettävissä
-"Aura-juuston homeenvihreä" on peräisin tuoreista lupiininkukista, kun vesi yli +80C
-sinertävät (Nallea ja Kotikultaa) tuoreista lupiininkukista, kun vesi käy noin +70 asteessa