torstai 22. lokakuuta 2015

Kiellettyjä kirjoja?



Kirjamessut ovat alkaneet tänään Helsingissä. Olin siellä edellisen kerran vuonna 2001. Huomenna on aikeissa taas mennä. Joka vuosi olen kuitenkin henkilökohtaisesti kirjamessunnut tavalla tai toisella, useimmiten retkeilemällä paikalliseen kirjakauppaan. Tänä vuonna - huolimatta tiedossa olevasta messumatkasta - pelasin varmaan päälle ja tilasin messukirjani etukäteen, koska olen nirso ja perso kirjoille.

Päädyin kahteen neulekirjaan, joista Lankakauppa Titityyn
toimittama  teos Neulo saumattomasti ylhäältä alas -teos mullisti puikkopuuhani, ajatukseni ja haaveeni tyystin! Ihanaa, kun tehdään surkean hahmotuskyvyn omaavalle nitkuttajalle todella selkeät ohjeet! Kauniskin kuin mikä tuo kirja! Ja ihania ohjeita selkeästi ja noin 13 eri koon kantajalle. Kaikin puolin kehut ja kiitokset tekijälleen!
Kirja: Neulo saumattomasti ylhäältä alas (Tuulia Salmela)Kirja oli illalla viimeisenä luettavanani. Niinpä aamulla löysin sen tyynyn alta. Valmista työtä ei sentään vielä löytynyt.

Kerroksia-kirjaa olen käännellyt ja katsellut aiemminkin. Sen esteettinen olemus tehoaa. Ja kun sitä lauantain neuletapaamisessa vuolaasti kehuttiin, päätin kirjan hankkia.

Ja voi! Laatikkopaita! Domino-ruudulla leikkimistä! Ja kaikkea muuta ihanaa! Juuri sellainen kirja, johon voi upota, kun kohta marraskuun sateet pieksevät ikkunoita ja saa olla sohvassa vaikkapa lankamatkailemassa.

Mutta jo kovasti vaivaa se, ettei olekaan sopivia lankoja. Ja jos sittenkin jätän nykyiset hommat kesken ja aloitan uuden neuleen uusien oppien mukaan... Sittenkään niin hyviä kirjoja?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...