Mä haluun!!!

Muksuilla ei kuulemma enää ole uhmaikää vaan tahtoikä. Sitten tulee murrosikä ja siitä selvittyään ihminen kohtaa kaiken maailman tasalukukriisejä ja -villityksiä.

Minulla on matkassa mukana jarru, kilpirauhasen vajaatoiminta, joka tasoittaa älyttömän monta kriisiä poistaen suurimmat huiput. Mutta vastapainoksi se ilmeisesti aiheuttaa mä haluun -kauden (MHK), joka on aika ajoin aika tehokas.

Juuri nyt MHK vaatii
- iloisia, keväisiä lankoja
- pellavaa
- neulomista
- ihme kyllä, jotakin itselleni

Paikalliset lankakauppamme eivät ole kovin innostavia. Kotimaisista neulelehdistä en innostu ollenkaan. Tämä toki on kovin turvallista, sillä nurkista löytyy kyllä tarveaineita muutamaankin neuleeseen.

Onneksi Loota nro 1 on kohta valmis! Voin ryhtyä seuraavaan  - kunhan ensin saan päätettyä, mikä se seuraava on.

Lukuilo on palannut!

Jouluna luin Rambon, joka sai vuoden 2015 Finlandia Junior -palkinnon. Sen jälkeen olen lukenut lähinnä tietokirjoja ja lehtiä sekä selannut neulekirjoja. Puutarhakirjat olen piilottanut. Mikään kaunokirjallinen teos ei ole vaatinut huomiota, tai minusta ei ole ollut antamaan niille huomiota.

Mutta voi mikä riemu, kun pääsin lukemisen vauhtiin! Syy on Veera Vaahteran (alias Pauliina Vanhatalo), jonka koko tähänastisen tuotannon hurautin kahdessa päivässä.




   
   

 Ja miksi näin? Kaikki kolme romaania on kirjoitettu taitavasti ja laadukkaalla suomen kielellä. Tapahtumat ovat oikeastaan ihan mahdollisia - ollaan askel toisaalla siitä chick lit -kirjallisuudesta, johon Vaahterakin usein kategorioidaan. Modernia Hilja Valtosta, sanon minä. Ehdottoman rentouttavaa ja virkistävää! Odotan jo neljättä, joka ilemstyy toukokuussa.

Miksi sitten juuri nyt Veera Vaahtera? Ainakin siksi, että Pauliina Vanhatalo on julkaissut teoksen Keskivaikea vuosi, jossa hän käsittelee masennustaan. Tämä on ollut esillä monessa lehdessä (jopa minä olen havainnut kaksi artikkelia). Niinpä Vanhatalon salanimellä julkaisematkin teokset ovat livahdelleet esiin.

Nainen, jonka rohkeutta arvostan!