sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Tee mulle värikäs huivi!


Viime syksynä kyselin joulutoiveita mm. siskoltani, joka toivoi, että tekisin hänelle mahdollisimman värikkään huivin langanloppuja hyödyntäen. Tuumasta kyselemään. Neulekaveri naapurista kaiveli langanloppuja, toinen Tampereen suunnasta ehdotti malliksi aina niin taitavan Veera Välimäen Linnaea-huivia

Ja siitähän se sitten lähti. Lajittelin langanloppuja pääryhmiin, joista kolme - keltainen, punainen ja violetti - pääsivät jatkoon. Huivin silmukoissa noudatin Välimäen ohjetta, mutta pintaneuleissa tein sitä mitä huvitti sen mukaan, millaisia lankoja kulloinkin oli vuorossa.



Joulupakettiin jouduin huivin sijasta asettamaan lahjakortin, mutta tapaninpäivänä meillä oli mahdollisuus tavata. Niinpä sen innoittamana kaahasin joulunaluspäivät tätä neulomusta. Päätellessä lankoja yritin laskea, montako erilaista huiviin mahtui. Laskelmani menivät ristiin, rastiin, ja niin valistunut arvaukseni on 24-26 eri lankaa. Strategisia mittoja - painoa ja pituutta - en mittaillut, mutta kuvista voinee päätellä, että käypäisen kokoinen tuli tästä huivista.


Olen neulonut vasta kolme Välimäen huivia, joista jokainen - Adrift, Midnight in Paris ja tämä Linnaea - ovat olleet hyvin kirjoitettuja ohjeita sekä kivoja neuloa. Ohjeita, joita voisi toistekin neuloa.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...