Pehmeitä paketteja...

Kesän aikaan näpersin puolentusinaa pellavaista pesukinnasta. Ohje ei suinkaan ollut omasta päästä vaan Kotivinkin kesälehdestä http://www.kotivinkki.fi/kasityot/pesukinnas-pellavasta

Aioin tehdä kintaat yksivärisinä, mutta kun ohje toteutetaan eripituisilla kerroksilla, hoitui homma raidoittamalla huolettomammin. Toki pienellä keskittymisellä ja kahdella erillisellä kerällä kintaista saa yksivärisetkin.

Koska langaksi valitsin Langin Linoa, oli se nitkutettava kaksinkertaisena. Pesukintaan pinta voisi olla rouheampikin kuin tuolla langalla tulee - tosin makuasia.

Syksyn kirjoista

Joskus päätin, että tässä blogissani kirjoittelen edes hieman kirjoistakin - tuosta toisesta rakkaasta harrastuksestani. Ykkönenhän on tietysti neulominen, opin oikean silmukan ennemmin kuin lukutaidon. Mutta vöhille on jäänyt.

Niinpä nyt lyhykäisesti jotakin niistä syksyn uutuuskirjoista, jotka olen tänä syksynä lukenut.

Kaunein ensin:  Puikkomaisterin sukkakirja http://puikkomaisteri.com/sukkakirja/

Sitten isona, kun pinna ja aikataulutkin antavat myöden, toteutan edes osan Puikkomaisterin sukista. Kaunis kirja täynnä hyviä ideoita. Iso kiitos selkeistä mallikuvista!

Kaunokirjallisuuden osalta olen pysynyt pääosin kotimaisen puolella. Ainut retki ulkomaisten uutuuksien puolelle tähän mennessä on ollut Nainen junassa - teos jota mainostettiin thrillerinä ja jota aletaan elokuvatakin. Minun luokituksissani tuo jännäri osuu lähinnä "kesälomalla riippumatossa" -kategoriaan. Mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen, kunhan jähmeähköstä alusta pääsee yli. Tässä murha ei ratkea sukkaa neulomalla ja jännitys huipentuu lopussa.

Kotimainen kattaus on tähän mennessä koostunut Normasta, Yöperhosesta, Pajulinnun huudosta ja Meikkipussin pohjalta -juttukokoelmasta.

Norma on Sofi Oksasen uusin, jossa päähenkilö sotkeutuu äitinsä suvun asioihin ja hiusbisnekseen äitinsä hautajaisten jälkeen. Norman omatkin hiukset kirjaimellisesti tuottavat päänvaivaa. Naiskauppaa, dekkarimaisuutta, vallankäyttöä, suhteita joissa kaikki liittyvätkin toisiinsa, huolellisesti tehtyjä pohjatöitä, taitavaa tekstiä - tuttua Oksasta.

Katja Ketun Yöperhonen oli ensimmäinen hänen tuotannostaan lukemani romaani. Kannatti! Tämän päivän ja Stalinin leiritysten kietoutuminen toisiinsa on hienosti rakennettu. Kerronta kerta kaikkisen mainiota.







Pajulinnun huuto puolestaan vie meidät 1500-luvun Ainaariin, saamelaisten luo. Teos on jatkoa Joenjoen laululle, mutta ilman muuta sen voi lukea ilman edellistä osaa. Pirkalaiset alkavat tunkea isien maille, joiden arvo on muutakin kuin keltaiset kivet joenpohjassa. Taisteluilta ei vältytä. Tämä aikamatka lumosi minut taas ja päättyy niin, että uskallan haaveilla seuraavasta osasta.


Meikkipussin pohjalta löytyy keski-ikäisen itsellisen naisen arjen aakkoset. Pilke silmäkulmassa käydään läpi niin perhe, kerrostalonaapurit kuin muukin. Omia aakkosia voi miettiä samalla. Ihanan kevyt ja salaviisas juttukokonaisuus, jota on mukava nauttia pikku annoksissa.

Pinossa taitaa olla vielä kolme syksyn uututta, joista paikallinen lehti on tilannut arvostelut. Sitten on vuorossa "Kuninkaan" elämäkerta Litmanen 10.

Lukemisen välissä olen kutonutkin, sukkia, huivin ja pipon koukouskutimina. Ne on vain vielä kuvaamatta. Purkuun meni vilttiaihio, jonka langasta alkaa syntyä tyttärelle villapaita. Harvinainen vuosi - purettavaa on ollut paljon, mutta onneksi jotain valmistakin on syntynyt.

Kutomiskiukku

Pöh, pianpa iski kutomiskiukku. Sukka ei huvita, lapsen villapaitaohjeessa lasketaan koko ajan. Domino-idealla aikomani neulepusero ei houkutakaan, sillä langat eivät riitä ja siitä on muutenkin tulossa liian iso. No, saapa kissanketale uuden viltin nojatuoliin.

Ärsyttää. Amatööriolo. Opin kutomaan 35 vuotta sitten, mutta enää en osaa. Paluu perusasioihin, oikeaan ja nurjaan silmukkaan, suoraan kappaleeseen, jolla taas siivotaan asenne kuntoon?

Kyllä tämä tästä.

Haave-ompelua

Joskus opiskeluaikaan ompelin aika ahkerasti. Tein jopa tuulipuvun ja anorakin itselleni. Viimeisimpiä ompeluksiani on omasta peruskoulun päättäjäisiin tehdystä mekosta reipas pienennös tyttärelleni pikkuveljensä ristiäisiin.

Myin jo saumurinkin pois pari vuotta sitten. Ompelukone on rikki. Näistä huolimatta olen erityisesti tänä kesänä alkanut haaveilla siitä, että vielä jonakin kesänä ompelukone surraa meillä oikein kunnolla.

Ja tähän vaivaan lohtua ja kannustetta löytyy luonnollisesti kirjasta! Niin kuin kaikkiin huoliini, ratkaisu löytyy lukemalla. Tai katselemalla kuvia. Ja ihanin ratkaisu tällä kertaa ainakin minulle on Mekkotehdas aikuisille - kertakaikisen kaunis ompelukirja. Kaavat ja ohjeet vaikuttivat selkeiltä. Näin veryttelevä ompelija löysi heti neljä IHAN PAKKO TEHDÄ -mekkoa.

Mekkotehtaalle voi mennä kurkkimaan http://mekkotehdas.blogspot.fi/

Kesälapselle lämmikettä, osa 2

Äiti oli jostain joskus ostanut käsinvärjättyä villalankaa neljää eri väriä. Ymmärrän ostoksensa oikein hyvin, villaisia, pehmeitä, kauniisti värjättyjä lankoja. 

Mutta koska eivät olleet muuttuneet äidillä neuleiksi, lykkäsi hän ne minulle. Aikani pohdin, mitä ja kenelle tekisin. Ratkaisu oli helppo. Yhdelle kesän lapsista sen kokoinen huivi kuin tulisi. 

Meinasin ensin pitkää huivia, kokeilinkin. Mutta purkuun meni. Roikuin netissä, selasin kirjojani. Ratkaisu löytyi Jonna Hietalan kirjasta Kerällä, jossa on yksivärisenä kolmiohuivi.

Minä vuorottelin kahden värin aknssa aina niin pitkälle kuin kutakin väriä riitti. Sekä alkuun että loppuun tuli sattumalta lähes yhtä monta kerrosta yhdellä värillä ja puolivälissä vuorottelevat niin lähekkäin olevat sävyt, että näyttävät samalta.

Pitsipaita - toiverikkaan tekele

Keväällä päätin toteuttaa Suuri Käsityö -lehden numerosta 5-6/2015 pitsineuleen, jota tytär kuulemma kiivaasti tarvitsi. Lankoja haalin nurkista, koska eräskin aikoinaan itselleni aikoma neule oli jäänyt aikeeksi. Adriafilin Memphis sekä Cheope pääsivät vuorottelemaan tähän neuleeseen. Alkuperäinen ohje oli kovin merellinen, joten itse raikastin ilmettä vaihtamalla vihertävän valkoiseksi.

Malli oli leppoisaa laadittavaa. Voisin samaa pintaa värkätä toistekin. Kaula-aukkoa säätelin mieleni mukaan, sillä ohjeen toteutuksella olisi tullut turhan avonainen viritys.

Valmiina vatte on lojunut ainakin kolmisen viikkoa. Mutta jotta paita, pouta, päivänpaiste olisivat samassa paikassa kuin kamera, neito ja minä...

Mukikukkia ja pipo - pientä pehmeää pikaisesti

Tänäkin kesänä olen yrittänyt sekä virkkailla että kuluttaa langanloppuja nurkista- Muutaman mukikukan virkkasin jemmaan: lapsille laatikkoon ja hätävaraksi joulua varten. Afrikankukan mallilla, paksulla langalla tai kaksinkertaisesti - yksinkertaisen yksinkertaiset ideat.

Toinen virkkaushomma meinaa lähteä käsistä. Vielä yksi kierros. Ja sitten sen jälkeen tuolla värillä. Päätin nimittäin tuhota noin Nallen paksuisia jämiä mummonruuduiksi. Ruuduista tulee joskus 40cm x 40cm -kokoisia ja kahdeksan kappaletta. Nisitä sitten kokoan viltin olohuoneeseen sohvalle. Tällä hetkellä työn alla on seitsemän palaa, jotta saan langanloppuja leviämään tasaisemmin.

Piponkin meinasin tehdä nurkkiin jemmaantuneista, sillä Cascade220-lankaa oli lähes 100g muhevan sinisenä. Sen kaveriksi oli aikeissa pihistää yhdestä projektista 50g Novitan Jokea, mutta kuinkas sattuikaan kauppareissulla tie kulkemaan lankahyllylle. Siellä lötkötti jo Novitan syksyn uutuuksia, joista yhden Joen väri oli vallan passeli. Niinpä tämä Snowden-pipona kulkeva ohje tuli taasen toteutettua.