Oli sitten ihan pakko uusiakin lankoja lomalla hommata. Ainakin kolme veruketta: emme matkailleet, keväisin kuuluu päivittää kaappeja ja ovat niin ihania.
Syyllinen näihin on Lankakauppa Sentikka, jonka nettisivuilta langat valitsin eräänä sunnuntaina. Postissa nämä olivat seuraavana tiistaina. Vikkelää. Neiti varasi jo sähäkimmän sukikseen.
http://www.sentikka.fi/
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Olympia-huumaa
Koska olympialaiset koitokset tulivat päivätöisen ja iltaunisen kantilta lähes parhaaseen mahdolliseen aikaan, oli tavoitteeni korkealla: tehdä vain tiettyjä juttuja, jotta tulisi testattua, paljonko kisakunto kestää.
No eipä mennyt niin. Poukkoilin hommasta toiseen. Kokousaikaan oli huivityömaata, lapsen neuletakki eteni Mummulassa, tilkkuviltti lähti käyntiin lätkän välierien aikaan.
Varusteista tämä ei kuitenkaan ollut kiinni. Pyöräytin itselleni 2 o, 2 n -pipon jo ennen kisoja:
Lankana Jannea kaksinkerroin, puikot koko 5. Lähdössä silmukoita 80. Liput olisi pitänyt tai ainakin voinut tehdä ohuemmalla langalla, mutta halusin oikeian sinisen.
Koska lankaa oli runsaasti (varasin 3 kerää, meni 2), tein piposta myös Smurffi-malliin venyvän. Siinäkin muodossa on lippu.
Tyttäremme tykkää huiveista. Kisojen aikaan puikkoilin Novitan Batikista 36 silmukalla niin pitkän huivin kuin kahdesta kerästä tulee. Pintaneule on huivisuosikkejani: naapurin Rouvan ajattelema oikealla puolella kaikki oikein, nurjalla 2 o, 2n -malliin.
No eipä mennyt niin. Poukkoilin hommasta toiseen. Kokousaikaan oli huivityömaata, lapsen neuletakki eteni Mummulassa, tilkkuviltti lähti käyntiin lätkän välierien aikaan.
Varusteista tämä ei kuitenkaan ollut kiinni. Pyöräytin itselleni 2 o, 2 n -pipon jo ennen kisoja:
Lankana Jannea kaksinkerroin, puikot koko 5. Lähdössä silmukoita 80. Liput olisi pitänyt tai ainakin voinut tehdä ohuemmalla langalla, mutta halusin oikeian sinisen.
Koska lankaa oli runsaasti (varasin 3 kerää, meni 2), tein piposta myös Smurffi-malliin venyvän. Siinäkin muodossa on lippu.
Ikuisia jämälankahankkeita
Olen jo usean vuoden pyrkinyt vähentämään myös nurkkiimme ihan itsestään kertyneitä keriä. Sitä siis taas tämän ns. talven tuoksinassa. Ensiksi kyhäelin viluiselle kummilapselle UGH-viitan (joita tehty jo pari ennenkin) sinisävyisestä Purosta sekä sekalaisista sinisen lopuista:
Nyt tarttisi vain päätellä ja koota. Tylsää. Seuraavat UGH-hankkeet jo tilauksessa, mutta toteutukseen menevät syksyllä. Sen verran lämmin tuo viltti on.
Edesmenneen hiihtoloman alla päätin siivota keon valkoisen, harmaan ja viininpunaisen sävyisiä lankoja pois nurkista muuttamalla ne tilkkuviltiksi. Noin 20cmx20cm -ruutuja kolme pötköön ja sitten joskus joku yhdistelemään nämä pötköt. Tavoitteena noin 120cmx180cm välly. Väliaikatilanne alkuviikosta:

torstai 6. helmikuuta 2014
MUISTIIN!
Ja mielellään tekoon kans!
Pääsin pitkästä aikaa mukaan aina niin ihanien, hersyvien, monitaitoisten Tuomelan Marttojen Kässäpiiriin. Sieltä vinkiksi tarttui pari sukanvarsimallia. Varmuuden vuoksi haen ne tänne talteen.
Ensimmäinen kulkee ainakin nimellä broken seed stitch. Tämä linkkivinkki on Kuunliljapihani-blogiin, joka lumoaa monin tavoin:
http://kuunliljapihani.blogspot.fi/2012/07/broken-seed-stitch.html Kannattaa kurkata!
Toinen pintaneule on kuulemani mukaan kuplaneule. Joissakin nettiselailuissani puhuttiin purettavista silmukoista, mutta teho-Martta, jonka työtä seurasin, hoiti homman nostamalla silmukoita. Mitäs sitä tehtyä purkamaan! Alla olevassa linkissä myös videovinkki.
http://lankapirtin.blogspot.fi/2013/10/vielakin-kuplii.html

lauantai 25. tammikuuta 2014
Pakkaspäivinä
Saatiinpa tämäkin talvi tuntumaan talvelta, kun tämän viikon ovat mittarin luvut Etelä-Suomessa valuneet reippaasti miinuksen puolelle. Sattumalta puikoilla työn alla on kolmas UGH-pontso. Tällä kertaa sinisävyinen ja menossa jemmaan. Sitä on noin metrin verran neulottuna ja siten sopivasti lämmittämässä.
Toisen UGHin aloin noin vuosi sitten. Oli sopivasti ajattelemalleni henkilölle vielä Puroa saatavilla. Vaikka en Puroa olekaan käyttänyt huovuttamiseen ja vaikka minua ärsyttää sen nyöhääntyminen, jäin kaipaamaan tätä lankaa. Täyttä villaa, pehmeä, möyheä lanka, jossa useimmiten sytyttävät värit.
Kesälle se sitten muiden hommien lomassa valmistui. Silloin tarkeni kuvatakin.
Ja jos kohta alkaisin, saisin lapsille seuraavaksi talveksi villatakit valmiiksi. Mutta kun sitä ja tätä ja tuokin lanka eikun tämäkin ohje ja sitten tuolle tärkeälle tämä neule.... Sain sentään ennen Olympialaisia Suomi-piponi valmiiksi. Kuvaaminen aikeissa.

maanantai 9. joulukuuta 2013
Perinteistä PPP-taloa
Näin joulun alla mennään ainakin meillä pyörii nurkissa päättelemättömiä tekeleitä pehmeiksi paketeiksi. Puuh. Päättelykykyistä henkilöä kaivataan.
Näitäkin olen nyhertänyt:
Dropsin pohjattomasta nettikatalogista löytyi tämä baskeri. Lautasen päällä se näyttää tältä:
Ja päässä tältä:
Sisävalossa ja hämärässä seuraavia hommia kohti.
Näitäkin olen nyhertänyt:
Dropsin pohjattomasta nettikatalogista löytyi tämä baskeri. Lautasen päällä se näyttää tältä:
Ja päässä tältä:
Sisävalossa ja hämärässä seuraavia hommia kohti.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Kesän ja alkusyksyn satoa
Nitkutusrintamalla ei mitään uutta: liikaa innostavia lankoja, liian monta keskeneräistä työtä. Niinpä noin kaksi vuotta olen jo uhonnut kaivella nurkissa olevia lankoja ja neuloa VAIN niistä. Ihan melkein olen onnistunutkin.
Ylimmän kuvan sinisen keepin virkkailin siitä hassusta langasta, jota virkataan vain ohuista kohdista. Paksut möykyt hypitään yli. Koska väri osui kohdalleen, jää tuo kaulakääre poikkeuksellisesti kotiin.
Feather and Fan -mallia olen suhannut kolmeen otteeseen. Kanervansävyinen ei ollut liian kirjava eikä häirinnyt kuviota. Alla oleva on Novitan Rose-lankaa, josta nitkuttelin huivin tyttärelleni. Aion kokeilla mallin vielä niin, että sileän oikean kerroksia tulee pari lisää. Uskon toimivan niinkin.
Noro-virus iskee säännöllisesti, koska ao. lankafirman väri-iloittelussa jotakin niin kiehtovaa. Kolmiohuivi, joka alkoi viidellä silmukalla, onnistui vasta kolmannella kierroksella. Kahdella ensimmäisellä yrityksellä kuvittelin tekeväni pitkää, suoraa huivia itselleni. Mutta koska en sellaista ole käyttänyt tällä vuosituhannella, en innostunut nytkään. Niinpä purkua ja uutta työn alle.
Ja jotta ei sukkaurakka etene, otin mummonruutu-viltin esiin taas. Kesällä tein jo tarkistusta, eilen jatkoin. Taitaa lapsi saada vilttinsä ennen lupaamaani määräaikaa: tupaantuliaisiksi vanhainkotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Ystäväni on mitä kunnioitettavassa määrin äiti, sillä hänellä on viisi omaa lasta. Minua on siunattu sillä ilolla, että näihin lapsiin ol...
-
Sattuipa somasti syntymäpäivänäni, että lahjakas, taitava ja tuottelias Johanna Ärje (tunnetaan myös nimimerkillä Neulisti ja blogistaan ...
-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...