sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Olympia-huumaa

Koska olympialaiset koitokset tulivat päivätöisen ja iltaunisen kantilta lähes parhaaseen mahdolliseen aikaan, oli tavoitteeni korkealla: tehdä vain tiettyjä juttuja, jotta tulisi testattua, paljonko kisakunto kestää.

No eipä mennyt niin. Poukkoilin hommasta toiseen. Kokousaikaan oli huivityömaata, lapsen neuletakki eteni Mummulassa, tilkkuviltti lähti käyntiin lätkän välierien aikaan.

Varusteista tämä ei kuitenkaan ollut kiinni. Pyöräytin itselleni 2 o, 2 n -pipon jo ennen kisoja:



Lankana Jannea kaksinkerroin, puikot koko 5. Lähdössä silmukoita 80. Liput olisi pitänyt tai ainakin voinut tehdä ohuemmalla langalla, mutta halusin oikeian sinisen.

Koska lankaa oli runsaasti (varasin 3 kerää, meni 2), tein piposta myös Smurffi-malliin venyvän. Siinäkin muodossa on lippu.




Tyttäremme tykkää huiveista. Kisojen aikaan puikkoilin Novitan Batikista 36 silmukalla niin pitkän huivin kuin kahdesta kerästä tulee. Pintaneule on huivisuosikkejani: naapurin Rouvan ajattelema oikealla puolella kaikki oikein, nurjalla 2 o, 2n -malliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...