Kaikki lähti kutimesta

Nyt kun tämä nykyinen "nettikotini" alkaa olla päälinjoiltaan askarreltu (toki työstän vielä mm. sillä, että lisään blogilinkkejä, kun hetki sitten vuodatus-palvelu kiukutteli), on avautumisen paikka.

Olin noin 6-vuotias, kun nuorempi serkkupoika osasi lukea. Tämäkös harmitti. Onneksi mummoistani hän, jolla oli enemmän aikaa käsitöille, Hilla-mummo opetti minut kutomaan. Oloni muuttui huomattavasti juhlavammaksi, sillä luonnollisestikaan tuo sukulaispoika ei hallinnut kutomisen jaloa taitoa. Reilut 30 vuotta olen puikkoja heilutellut milloin harvemmin, milloin ahkerammin. Nyt omat pilttini ovat jo pelottavan isoja - 6 ja 9 - ja minulla on aikaa istuskella lankain äärellä.

Koko muistini mittaisen ikäni olen pyrkinyt ottamaan aikaa itselleni mm. menemällä piiloon lukemaan ja suosikkipaikkani maailmassa on koti. Kiireessä kirkuvaan kalenteriini raivaan ajoin tyhjää, jotta lähipiirillänikin olisi mukavaa. Siksi suhtaudunkin tähän uuteen kotoilu/homing-trendiin hymähdellen. Ei mitään uutta minulle. Olisi vain pitänyt perustaa siihen erikoistunut konsulttitoimisto.

Ja kun toisilla Kaikki lähti lapasesta jo, sain juuri tämän kirjan. Olin sen tilannut heti lokakuussa itselleni, lykkäsin ukkoseni teosta hakemaan ja hautaamaan piiloon joulun verukkeella. Oli siinä ja siinä, sainko lahjaani. Herra V unohti opuksen. Joulupäivänä nyyhkytykseni keskeltä sain tunnustettua, mitä lahjaa kaipaan. Niinpä yhdessä sen sitten mieheni käyttämästä vakiopiilosta löysimme. IHANA kirja! Luen sen moneen kertaan. Poikamme ilmoitti, että Kuurankukka-lapaset äiti tarvii itselleen.

Kun kaikki lähti kutimesta, ovat mukana menossa  nykyään myös kamera, kirjat, kesäisin piha ja muut uudet-vanhat asiat. Niistä kaikista lisää ajallaan. Tervetuloa VillaHillaan!