Miedän molemmat muksumme ovat syntyneet kuuden päivän sisään. Tämä tietää touhukasta huhtikuuta, kun keittelemme kahveeta kummeille, isovanhemmille ym. muille tärkeille ja pidämme kaverikekkereitä. Kun tykkään ryhtyä ajoissa hommia pohjustamaan, on kaiveltu entisiä aiheita, pohdittu tämän kevään teemoja ja rastittu päiviä kalenterista.
Viime vuonna näytti mm. tältä:
Tilauksessa olisi merelliset synttärit, 10-jalkainen mustekala kakun päälle ja toiselle vesirosvolaiva-kakku. Miksei kukaan kertonut, että kondiittori-sokerimassa-taiteilija-pätevyys olisi vanhemmille hyvä lisä? Pääsiäisen aikaan meinaan verytellä väsäämällä samansorttista kakkua kuin viime vuonnakin. Resepti löytyy Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset ja valmis kakku on ihan toisennäköinen, mutta tällä mennään:
Olin viime lauantaina Skräpteekin järjestämässä askartelupäivässä. Näin jälleen huikeita kortteja! Nyt on nitkutusahdistus, ei meinaa irrota mitään eikä huvita mikään. Väkisin vaan runnon. Toisaalta on sen verran hoppu vaihe, ettei se ohimennen pari kerrosta -tyyli annakaan juuri mitään. Niinpä iloista pääsiäisaikaakin toivottelen viimevuotisella kuvalla (kun niitä sukkia, joita tippuu valmiiksi, en viitsi kuvata. Ovat ihan tavallisia: suu, varsi, kantapää, jalkaterä ja kärki ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti