sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Raitaa, raitaa
Kasvavan lapsen villapaitaa kannattaa ehdottomasti hautoa keskeneräisenä yli vuosi laatikon pohjalla, ennen kuin kyhää sen valmiiksi. Heh.
Onneksi paidan kohde ei vaihtanut mielipidettään kesken projektin, joka sentään ensimmäisessä vaiheessa oli noussut kainaloihin asti. Niinpä joulun jälkeen panin puikkoihin vauhtia ja tikutin loput. Lopputulema: helmassa kasvunvaraa, hihoissa ei. No ehken ensi talvena jatketaan hihoja.
Ryijy syntyi joukosta Nallen paksuisista langanlopuista 3-koon puikoilla. Yhtenä kappaleena kainaloihin, sitten hihat ja sen jälkeen kaikki samaan rinkiin kokemaan raglan-kavennuksia. Jotain osviittaa silmukoihin oli jostakin lehdestä - ei tämän tarkempaa muistikuvaa aiheesta. Pääsääntöisesti samankorkuisia raitoja, paitsi silloin tällöin esiintyvät punainen ja tummansininen esiintyvät kahden kerroksen korkuisina.
Loput kerät lähtivät Muorin sukkatehtaalle, jossa on menossa vallan iloinen raidoituskausi. Nyt minä puolestani urakoin Isagerin Lemon-neuletta, josta tulossa kerrankin neule itselleni. Ja sen jälkeen jotakin, jossa ei lasketa eikä ajatella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...
-
Ystäväni on mitä kunnioitettavassa määrin äiti, sillä hänellä on viisi omaa lasta. Minua on siunattu sillä ilolla, että näihin lapsiin ol...
-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Jonna Hietala julkaisi talvella Varpu-nimisen neuleohjeen joka on kevyt, ilmava ja nopea neuloa. Tyttäreni kokoon tarvitsi vain 250g S...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti