keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kisa- ja kesäneuleita


fudis em 2016


Penkkiurheilija-nitkuttelijan unelmakesä: jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat sekä kesäolympialaiset. Juuri enempää ei voi toivoa! Paitsi, että ahkeroisivat alkuillasta, jotta pysyn katsomossa hereillä.

Ylen avulla pääsee aikatauluttamaan iltansa tai ainakin ajastamaan tallennukset.

Kisakutimikseni valikoituvat  Ley Lines -huivi ja ainakin yksi sukkapari, sillä futiskisojen aikaan osuu myös oman pojan joukkueen osallistuminen Ålands Cup -tapahtumaan sekä perheemme reissu. Loogiset ja helposti kuljetettavat neuleet ovat siis tarpeen.

Ja koska olen jo kauan ollut Italian fani, tavoitellaan azurroa kisakutimiinkin. Isagerin Merilinistä (80% merinovillaa, 20% pellavaa) syntyy taatusti huivi, joka ei kutita. Aikeissa olevat sukat sisältävät myös sinistä ja aikanaan siirtyvät lahjajemmaan.

Ja välitöinä olisi ihan pienen tytön villatakki, jonka osat ovat hämmentävän kokoisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...