sunnuntai 11. elokuuta 2019
Kal kaverin kanssa
Vuosi sitten Ystäväni Riinan kanssa viritimme oman "kesäkaalimme" eli huivi-kalin, jossa meillä oli sama ohje ja yhteinen aloitus. Muuten homma sai edetä kummankin oman aikataulun ja innon mukaan. Silloin nitkuttelimme Veera Välimäen iki ihanan Adrift-huivin, joka julkaistiin kevään 2018 Laine Magazine -lehdessä. Nyt vuorossa oli sattumalta löytämäni Malbrigon ilmaisohje Expeditious.
Langaksi oli helppo valita Malabrigon Sock -lankaa, jonka olin saanut siskoltani. Huivia nitkuttelin milloin missäkin, pääsääntöisesti reissussa.
Vyyhti ei aivan riittänyt ohjeen mukaiseen huiviin, mutta onneksi löysin nurkistani vihreää lankaa, jolla hoitui viimeiset puolitoista kerrosta.
Muodoltaan huivi on hyvin pitkä ja kapea kolmio, joka kietoutuu nätisti kaulalle. Hartioita se sen sijaan ei juurikaan yltä lämmittämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti