tiistai 10. maaliskuuta 2020
Ihan vain terveydeksi
Tamperelaisista neulojista osa innostui omasta neuleretriitistä, kun Punkaharjulle Kässäkerho Pompomin viikonloppuun halukkudesta huolimatta ei mahtunut. Ei kun tuumasta toimeen ja silmukoiden sijaan luomaan omaa tilaisuutta.
Paikaksi valikoitui Lempäälässä sijaitseva Lempäälän luontaiskylpylä jonne oli kätevä matkustaa niin Tampereelta kuin Hämeenlinnastakin ja jossa saattoi niin yöpyä kuin poiketa päiväksi, neuloa ja käydä rentouttavissa hoidoissa. Lisäksi tarjolla oli toinen toistaan herkullisempia aterioita.
Paikka oli rauhallinen ja hiljainen. Se tuntui vievän meidät johonkin toiseen aikaan, jossa ei ole kiire minnekään muualle kuin seuraavaan hoitoon tai ruokapöytään. Toki ehdimme neuloakin ja juhlistaa yhden rouvan siirtymistä työelämästä ansaituille emeritan päiville.
Naapurissa sijaitsee Antiikkikahvila Siiri, jossa piipahdimme iltapäiväkahvilla. Oikein houkutteleva tuttavuus tämäkin!
Tällaisia edes vuorokauden pituisia retriittejä voisi olla säännöllisesti. Jo ihan terveyssyistä! Ja tätä historiallista kylpylää voin suositella kaikille, jotka eivät tarvitse pallomerta, yökerhoa tai poreammeita vaan vaihtelua ja rauhallisuutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...
-
Ystäväni on mitä kunnioitettavassa määrin äiti, sillä hänellä on viisi omaa lasta. Minua on siunattu sillä ilolla, että näihin lapsiin ol...
-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Jonna Hietala julkaisi talvella Varpu-nimisen neuleohjeen joka on kevyt, ilmava ja nopea neuloa. Tyttäreni kokoon tarvitsi vain 250g S...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti