Kohta saadaan availla joulukalentereita

Kiitos töihin tulleen Taito-lehden, löysin mm. uuden blogin seurattavaksi:

http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/

Tässä blogissa on ollut jo kahtena jouluna joulukalenterina sukkapari, joka etenee noudattamalla päivittäin tulevia ohjeita. Odotan jo. Tekisi mieleni ottaa varaslähtö ja neuloa aloitukset sukkiin - kun 1. ja 2.12. on illat harrastuksille (lapsen ja omalle) varattuja.

Toinen kalenteri, jota olen seurannut aiemminkin, löytyy tietenkin Dropsilta. Tänään sivuilla Joulupaja, johon tuo linkki vie.

http://www.garnstudio.com/christmas-workshop.php?cid=11

Vaikka olenkin joulunautiskelija, havahdun aina siihen, että alan liian myöhään, saan liian myöhään muka älyttömän hyviä, täysin korvaamattomia ideoita. Miksei niitä voi pamahtaa kuulaan vaikka jo maaliskuussa? Ehkä tuota Dropsin pajaa voisi kurkkia ensi vuonna jo hieman aiemmin kuin tänä vuonna.

Minna Canthin huivi - ihan pakko tehdä!

Nettiseikkailulla törmäsin ohjeeseen nimeltä Minna Canthin huivi. Jahtasin siihen ohjeen

http://tiuhaantahtiin.blogspot.fi/2008/05/minna-canth-huivi.html

joka on tuossa linkissä muistini virkistykseksi ja tulostamisen (toistaiseksi) välttämiseksi. Näyttäisi olevan todellinen vilukissan unelma - iso ja lämmin.

Jämälankojen tuhlaamiseen, loppusijoittamiseenkin taipuu oikein mainiosti ja mahdollistaa vaikka millaiset väri-iloittelut. Alan lämmetä tälle ohjeelle.

Minna Canthille olen lämmennyt aina! Huikea nainen - taisteli monenlaisia vääryyksiä vastaan vaarantaen mm. ystävyyssuhteensa.

"Kaikkea muuta, muttei puolikuollutta elämää" - jos en aivan pieleen muista.

Äitiyttä, ystävyyttä, vallankäyttöä

Kun aikanaan ryhdyin pitämään tätä VillaHilla-blogiani, kuvittelin nitkutusteni sekaan liittäväni myös tuumintoja lukemistani kirjoista. Moiseen ryhdyinkin vasta tänä kesänä, kun olen ainakin ajatuksen tasolla remontoinut monia asioita arjessani.

Tulen lukeneeksi enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia teoksia tällä hetkellä. Useimmiten aikaa lukemiseen on liian vähän enkä meinaa löytää luettavaa. Mutta toisin on ollut viime viikkoina.

Paula Havasteen Tuulen vihat vie Kerten mukana 1100-luvun Suomeen, aikaan jolloin oman muinaisen uskontomme sekaan aletaan tuoda kristinuskoa. Arkisia koetelmuksia, ihmissuhteita ja historiallisia faktoja suvuvasti kirjoitettuna hyvin tehtyjen pohjatöiden jälkeen - oikein oli elämyksellinen aikamatka, jonka seuraavaa etappia odotan jo.


Nina Hakalahden Sydänystäviä kertoo Minnasta ja Kaisasta, jotka ovat olleet hiekkalaatikolta tähän päivään parhaat ystävät. Kaisa on näyttänyt tietä Minna tullessa mukana. Mutta kauanko Minna haluaa enää kuulua heidän kahden ikuisesti olemassa olevaan kerhoon?

Luin romaanin yhdellä ahmaisulla. Teksti oli vetävää ja viihteen lisäksi tarjosi mietittävääkin. Yläkouluikäisten nuorten vanhemmille löytynee tarttumakohtia, omaa olemustaan miettiville samoin. Millaista valtaa ystävyyssuhteessa voi käyttää?

Ainakin toistaiseksi kollegoitteni kanssa saimme lystiä, kun meidän kolmikolla on samoja nimiä kuin kirjassa ja vaihtelemme monisteita jatkuvasti. Mutta ehkä hekin kirjan luettuaan ottavat eron Kaisasta..





Hyytävin, kaunein, raastavin ja lämmittävin romaani pitkään aikaan kohdallani on Mila Teräksen Harmaat enkelit. Rakas isoäiti on lähellä loppuaan. Hänen luokseen tullaan Turkista oman tyttären kanssa. Asunnoksi järjestyy mummola, josta löytyy äidin keittokirja. Ikävä, huoli, oman äitiyden ja äidin vallan pohdiskelu ja toisaalta esimerkiksi kauniisti kuvatut hetket isoäidin vuoteen äärellä aiheuttivat runsaasti ajatusmyrskyjä.

Lukiessani aion piirtää marginaaliin huuhtomerkkejä moneen kohtaan, mutta maltoin. Seuraava lukija ajatelkoon omat marginaalimerkintänsä itse. Mutta kun tämä kirja kiertää lainasta takaisin, luen uudestaan poimiakseni talteen ne ankarimmat pohdinnat. 

Tähän romaaniin kuuluu myös isoäidin muistot sota-ajalta, mutta ne jäivät omassa lukukokemuksessani sivuseikoiksi. Mausteina toki niissä rovasti Loimaranta ja kunnanlääkäri Tuominen - henkilöt, jotka ovat olleet omien isovanhempieni ja vanhempieni elämässä oikeasti.

Seuraavaksi lienee tietokirjan vuoro, jotta tarinat alkavat asettua.

SUKKASULKEISIA RIITTÄÄ

Jostain syystä viime kuukausina päähommana on ollut tehdä sukkia (vaikka kaksi edellistä juttua onkin aivan muusta). Eilen laskin, mikä on joulua ajatellen sukkatilanne. Lopputulos oli pelottava. Aikoinaan kuvittelin ratkovani helposti joulu- ym. kukkaset sukkasilla. Nyt olen toista mieltä. Niin kuin ennenkin tähän aikaan vuodesta...

Kesän ja alkusyksyn aikana tein sukkia monesta syystä.

 Yllä olevat lähetin surukukkien sijaan. Toivottavasti lämmittävät. Niissä 4o,2n-kuviota ja muistaakseni 15. kerroksen aiheuttama palmikkokierre.

Perussukka on onneksi ilosukka. Nallen Taika on innostanut monenlaiseen värkkäämiseen. Keväällä laimentelin sitä punaisen-keltaisen-vihreän-jne kirjavaa Taikaa yksiin sukkiin punaisella, toisiin vihreällä. Nyt harmaankirjavan Taian laimenus menossa. Sini-turkoosiin tein mm. palmikon toiseen reunaan (ja sukan parissa palmikko on eri reunassa).

Regian neon-langoista aloin vääntää sukkia kummilapselle. Työkaveri näki sen ja kysyi, josko sukittaisin perheensä. Homma tuli eilen valmiiksi.

Ja nyt sitten niitä joulusukkia. Miksi ei tätäkään hommaa voisi aloittaa ajoissa?

Lopun alkua - vaihteeksi viltti.

Liian monta vuotta olen julistanut olevani langanostokiellossa, mutta siitä huolimatta ei meinaa varastot huveta. Yksi konsti tuhota nurkkiin kertyneitä keriä, jämiä ja loppueriä on tietenkin viltti.

Puikoiksi otin 4,5-koon lyhyet kepit, langan paksuudesta riippuen silmukoita oli 28-32. Neuloin noin 20cm levyisiä ja korkuisia ruutuja kolmen ruudun pötköiksi, joiden reunoihin nitkuttelin valmiiksi aina oikeaa parin silmukkan verran.

Lankoina oli suunnilleen kaikkea nurkista löytyvää. Ohuita sukkalankoja kaksinkertaisena, yhden ruudun kokoisia nykämiä, läpi viltin riittäviä keriä. Paloja tein kaiken kaikkiaan 18, jotta viltistä tuli reilun kokoinen - yhdelle. Vaikka tämän piti olla vain ohimennen hoidettava siivous, olikin palasten miettiminen koukuttavaa.

Neuletakki pitkän kaavan mukaan

Olipa kerran paniikki synnyttää sukulaisnaisihmisele neuletakki. Ei iskenyt idealla eikä millään muullakaan. Hain mm. yksiväristä ja kirjavaa lankaa, joita neuloin 1/3 etukappaleen verran. Ei tullut hyvä eikä innostava alku lahjan saajaa ajatellen. Lyttäsin langat laatikkoon ja annoin olla.

Kaksi vuotta myöhemmin päätin kyhätä näistä langoista prinsessallemme takin. Kuvittelin huomioineeni kasvunvarat ja muut tärkeät, mutta ei ihan niin mennytkään. Hihoista olisi voinut äitee pidemmätkin neuloa.

Tai sitten moinen johtui vain siitä, että osien yhteen liittäminen ja nappien ompelu odotutti itseään noin kolme kuukautta.

Onneksi sain koko hoidon valmiiksi kesällä, jolloin kuvattunakin tuo kirjavan langan kilpailu yksivärisen kanssa näkyy parhaiten. Puikkoina oli 4-koon kepakot, ohje summanmutikkaa, pintaneule sileää, helmoissa, hihansuissa ja kauluksessa aina oikeaa.

Pitkästä aikaa nuortenkirjoja

Nitkuttelun lomassa lukeminen jatkuu. Pitkästä aikaa hyvillä mielin, sillä käsiini on osunut virkistäviä lukukokemuksia. Järisyttävin on ollut Kissani Jugoslavia - pojan ja äidin selviämistarina sekä omasta elämästään että Jugoslavia-vainaan albaanien kohtelusta. Meni luihin, virkisti kielellisesti, yllätti. Asetti paineita esikoiskirjailijalle.

Nuortenkirjoja en ole vuosiin lukenut - en oikein koe kuuluvani kohderyhmään. Halusin kuitenkin Hämeen Sanomain arvostelu-urakkaan Riina Katajavuoren uusimman Wenla Männistö -romaaniin. Varttuneempi väki osannee jo nimen perusteella yhdistää Wenlan seitsemään jukolalaiseen veljekseen. Tälläpä kirjailija leikkiikin, siirtää neidon ja pojat nykyaikaan ja antaa mennä. Kohelletaan, kasvetaan ja sovitaan. Lukukokemus oli lystikäs. Toki haluaisin tietää, mitä romaanista saa irti lukija, jolle pohjateksti ei ole tuttu. Luulenpa, että mainion tarinan ja kenties aavistuksenomaisen uteliaisuuden alkuperäistekstiä kohtaan.

Uusin tuttavuus on Tähtiin kirjoitettu virhe, jossa päähenkilönä on 16-vuotias kilpirauhassyöpää sairastava tyttö. Syöpä, vertaistukiryhmä, hoitokokeilut, sairastavat ystävät - näistä voisi syntyä ankea tarina. Huumorin, veikeän kerronnan, ystävyyden, oivallusten myötä romaani on kaikkea muuta kuin ankea. Annoin neiti-ihmisemmekin, 12v, lukea tämän. Mutta koska nautin kirjan lukemisesta niin paljon, en halua nähdä siitä tehtyä elokuvaa.

Puikoilla kolmas pari neon-väreissä hehkuvia sukkia. Joulupaniikkikin nousee jo, kun meinaa olla taas liian monta hommaa haaveena. Normaalitila siis.