Kun aloin joulukuussa 2015 sairaslomani iloksi nitkuttelemaan miehelleni villapuseroa, velloi maassamme mm. keskustelu valtionvarainministerin laskutaidosta. Luvut 90% ja 10% olivat menneet iloisesti sekaisin ja ihan omasta päästäänkin hän oli jotain löytänyt.
Niin tein minäkin. CascadeYarnsin Ecological wool - joka täyttää kissammekin laatuvaatimukset niin hyvin, että Tarmo änkesi kerimään lankaa - ja 6-koon puikot sekä pohjalle ohje Kotiliesi Käsityö 9/2015 -lehdestä. Ja sitten sekä neulomaan että säätelemään.
Arvioilta 90% meni alkuperäisen ohjeen mukaan. Muutoksia tein hihansuihin, joihin vaihdoin 1 oikein, 1 nurin -joustimen (jota on kauluksessakin), kauluksesta ei tullut niin korkeaa (saajan toive) enkä paidan yläosaan lykännyt helmineuletta, kun sitä ei ollut missään muuallakaan.
Tämä sekä Cascade220 ovat kyllä luottolankoja, vaikka harvoin niitä käytänkin. Niiden näppituntuma on kertakaikkisen ihana.
Ja koska tuon 90/10-paidan myötä varastooni tuli 700g:n lovi, tilkkasin sitä Lankakauppa Kerästä löytämälläni ihanalla mohairlangalla, Isagerin Silk mohairilla. Pitkän tähtäimen haaveissa on hääpukuuni käyvä bolero, johon tämä lanka on täydellinen.
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Ei tullut vilttiä
Syksyllä 2014 lähikauppamme myi Novitan Joki-lankaa niiiiin halvalla, että oli pakko ostaa. Hankin kahta väriä ja kumpaakin kaiken, mitä hyllyssä oli.
Ensimmäisen värin kanssa vietin uuden vuoden seudun laatien siitä pienen viltin. Toisestakin piti tulla viltti. Mutta eipä tullut. Tyttäreni ensin valitseman ja huomattavan ihanan villapuseron kanssa meni hermo, kun lisäyksiä oli niin paljon, ettei laskelmani päteneet millään. Eikä etenkään siksi, että samalla seurasin Neiti Ficheriä.
Oli ajateltava uusiksi. Tavoitteena oli yhä perusvillapusero vailla kummia krumeluurenkoja. Osviittaa alkoi löytyä Novitan Kevät 2015 -lehdestä, jonka kahta mallia hyödynsin silmukkamäärissä ja osin pituuksissa. Muutoin sorvailin neidin tilausten mukaan.
Lankana siis Joki, joka on 100% villaa. Käytin löysäkätisenä 5-koon puikkoja.Kun kyseessä on näitä "säännöllisesti" väriä vaihtava lanka, aloitin kerän vuoroin sisältä ja vuoroin ulkoa. Pintaan tuli eloa eri tavoin. Raglamoin olkapäät ja kauluksen joustinneuleen oikeat silmukat tein kiertäen.
Alkuperäisohjeiden eripituisista helmoista en innostunut, sen sijaan pykäsin halkiot.
Kuvausapulaisena hääri Mosku, mummolan iloinen vahti.
torstai 17. joulukuuta 2015
Tuubihuppu
Osuipa kulkureitilleni pehmeä, lämmin oranssi (Lang Yarns Odeon) - väri joka sopii yhdelle kummitytöistäni. Pyydystin sille kaverin (Red Heart Soft), jotta saisin aikaiseksi jonkinlaisen pehmeän huivin.
10-koon puikoilla, 21 silmukalla ja patenttineuleella (minulle auennut ohje täällä ) syntyi noin 30 cm leveä ja ehkäpä 120cm pitkä tuubihuivi, joka riittää kahdeksi napakaksi kierrokseksi kaulan ympäri - myös aikuiselle, kokeilin.
Äkkinäiseksi päänsuojaksikin tuubi kääntyy.
Vaikka onkin joutuisaa nitkutella paksuilla puikoilla, en siitä taaskaan innostunut. Tosin tämän tuubin jälkeen 6-koko tuntuukin yllättävän hyvälle.
Sukanvarsia muistiin
Iloisista, kirjavista ja valmiiksi raidoittavista langoista nautin toki. Mutta silti yksivärisissä on oma viehätyksensä. Nallea käytin joulukukkiin jonkin verran, kun se on kohtuullisen ohutta.
Yllä oleva varsi on yksi kestosuosikkini:
- 2 oikein, 2 nurin esimerkiksi 5 kerrosta
- kaikki nurin 1 krs
- sama ralli alusta
Tämän syksyn löytö (taisi osua silmään Kodin Kuvalehdestä) on kierrejoustin:
- silmukkaluku jaollinen kolmelle
- 1 nurin, 2 oikein kerroksen verran
- 1 nurin, nosta 1. oikea oikealle puikolle neulomatta, neulo toinen oikea molemmista reunoista (=saat 2 silmukkaa yhdestä), vedä nostettu silmukka näiden kahden yli => silmukkaluku pysyy samana
- ja alusta
Vaihtelua (ja vauhtia) malliin saa, kun "välikerroksia" onkin kaksi. Äitini testasi tämän niin ja oli kovin tyytyväinen.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Vaihtoehtohahmoja joulun perinteisiin
Mm. yksi kummipojistani on Minecraft-fani. Timantti-Steve ei aikataulusyistä tullut kyseeseen, joten hyödynsin Creeperin olemusta. Pinterestistä löytyi seuraava kuva, josta liikkeelle.
http://wiremysoul.blogspot.ca/2012/11/free-minecraft-creeper-knitting-chart.html
Langaksi nappasin Maijaa, joka on helppoa ja konepestävääkin ja jossa on paljon värivaihtoehtoja. Kaksinkertaisesta langasta 4-koon puikoilla pyöräytin pikaisesti pipon, jonka postitin jo.
Tuo kuvioraita hieman ahdisti, mutta ilman suurempia hermojen menetyksiä selvisin siitäkin. Toivottavasti myssykkä lämmittää kaukana pohjoisessa asustavaa aarrettamme.

perjantai 11. joulukuuta 2015
Rakas Joulupukki
Kuinka voit? Et kai kokeneena jouluvalmistelijana koe moisesta stressiä?
Päätin lähestyä Sinua kirjeellä, vaikka olenkin jo aikuinen. En ole juurikaan valmistellut joulua, sillä nautin tunnelmasta ja uskon, että pienellä ennakkosuunnittelulla selviän kyllä. Ja sillä, että tehdään melkein niin kuin ennenkin.
Tänään sentään siivosin isompien lankojen - siis ne joista on tulossa neulepaita tai -takki - kaapin. Viime viikolla lajittelin ne langat, joista on tulossa huiveja, pipoja ja sukkia lahjoiksi. Luvattoman paljon löytyi aarteita, mutta suurimpaan osaan on jo ajatus. Olen siis jo aloittanut joulusiivouksen. Vähän olen ehtinyt nitkuttaakin pehmeitä paketteja avuksesi.
Rohkenen toivoa seuraavia, vaikken kovin kiltti enkä ahkera olekaan ollut:
- malttia olla innostumatta ihan niin monesta uudesta langasta, ohjeesta ja ideasta samaan aikaan tai peräkkäin. Meinaa olla jonoa työlistalla. Haavelistasta puhumattakaan.
- tyytyväisyyttä. Kovin usein löydän jotain vikaa tekemisestäni. Ainakin sen suhteen, että enemmän olisi pitänyt ehtiä. Tai nopeammin. Tai useammalle.
- hartiajumppamuistutuksia. Jostain kumman syystä tämä on nitkutusurani vaikein kohta.
- kykyä ottaa aikaa sille, että neulon. Kykyä ottaa aikaa omalle tärkeälle asialle. Jokainen päivä, jolloin olen ehtinyt istua, rauhoittua ja neuloa, on hyvä päivä.
Tunnustan paketoineeni itselleni jo hieman lankaa lahjaksi. Nimittäin haluan pipon, ihme kyllä.
Säästäthän Sinä voimavarasi niille pienille ja kilteille?
Kaisa

torstai 10. joulukuuta 2015
Käskyjä neulojalle
http://harmaavillatakki.blogspot.com/
-blogista löysin aikoinaan alla olevan. Silloisesta yhteisblogistame siirsin sen nyt talteen tänne. Talteen ja muistuttamaan.
Tina Heesin kirjoittama "Neulojan kymmenen käskyä" (Die zehn Strickgebote) muistutti osuvasti neulomisen peruasioista. Ohessa kyseiset käskyt tiivistetyssä muodossa.
Käsky 1. Käytä aina parasta saatavilla olevaa materiaalia. Elämä on liian lyhyt neuloa huonolaatuisilla langoilla.
Käsky 2. Käytä aina koko osaamisesi ja kaikki mahdollinen huolellisuutesi tekeillä olevaan työhösi. Virheen, jonka ajattelit olevan niin pieni, ettei kukaan huomaa sitä, näet valmiissa työssä vuosikausien ajan.
Käsky 3. Neulo vain sellaisille ihmisille, jotka todella arvostavat osaamistasi ja näkemääsi vaivaa.
Käsky 4. Ole avulias kanssaneulojia kohtaan ja jaa tietoasi runsaskätisesti.
Käsky 5. Välitä upeasta harrastuksesta saamasi ilo mahdollisimman monelle.
Käsky 6. Älä anna kenenkään tuottaa sinulle huonoa omaatuntoa harrastuksesi takia. On yksin sinun asiasi, kuinka paljon uhraat neulomiselle aikaa, kuinka monta projektia sinulla on kerralla kesken tai kuinka paljon hamstraat villaa.
Käsky 7. Mallitilkut eivät ole turhaa ajanhaaskausta eivätkä ohjeet ehdottomia lakeja. Voit muuttaa mallia juuria haluamallasi tavalla, kunhan et syytä ohjeen alkuperäistä suunnittelijaa sovelluksesi mahdollisesta epäonnistumiesta.
Käsky 8. Kohtaa neulojan piinat levollisesti: Solmut vyyhdissä ja ohjeissa ilmenevät virheet vain koettelevat sinua ja vahvistavat luonnettasi.
Käsky 9. Kunnioita tekijänoikeutta. Muiden työt saavat toki inspiroida, mutta älä väitä muiden malleja omiksesi.
Käsky 10. Ole tiedonjanoinen ja rohkea. Älä epäröi kokeilla uusia tekniikoita vain siksi, että olet aina tehnyt asiat tietyllä tavalla. Neulominen on elämänpituinen matka, ja jos aina kulkee samoja reittejä, menettää monia kauniita paikkoja.
Ja kun vielä saisimme tohtoreilta reseptit lankakauppaan ja kela-korvattaviksi, olisi jo vallan huippu tilanne. Nuo "käskyt" ovat osuvia. Lisäisin yhden: joka päivä on neulontai. Neulo aina, kun pystyt.
Ja välillä virkkaamaan?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Ystäväni on mitä kunnioitettavassa määrin äiti, sillä hänellä on viisi omaa lasta. Minua on siunattu sillä ilolla, että näihin lapsiin ol...
-
Joululahjarintamalla klassikko lienee pipokin. Ainakin sukkien lomassa se tuo mukavaa vaihtelua, onhan homma valmis jo yhden kappaleen jälke...