keskiviikko 22. helmikuuta 2012

V-vaivaa

Kaikenlaista v-alkuista liikkeellä. Kompuutterimme on ottanut tavakseen alkuvuodesta oireilun. Tänä vuonna vuorossa on näytönohjaimen aiheuttama vilkuttelu, välkyttely ja vipinä.

Minuun pamahti ilmeisesti virus - sen verran oireet tuntuvat influenssalta. Mitenkään ei innostaisi olla ajan hermolla, mutta kummasti vetää sohva puoleensa. Pää humisee ja joka paikkaa särkee. Edes lankojen järjestely ei innosta. Nettikauppoihin en uskalla kurkistaa, sillä olen edesvastuuttomassa tilassa.

V-liivikin valmistui vihdoin. Ei myöhästynyt ristiäisistä kuin viikon, mutta eipä jr vaatteetta joutunut juhlimaan.


Salama, kuvankäsittely ym. tekosyyt saavat saman langan näyttämään ihan eriväriseltä. Hento vaaleansininen lienee livenä tuo. Malli omasta päästä, samoin silmukkamäärät ja muut säädöt. Paikoin täytyisi säätääkin uusiksi. Takakappale on sileä - palkitsin sillä itseni, kun olin etukappaleen ajan keskittynyt vinoiluun.

Valmistumista viivytti mm. monipuolinen silppuaminen, jota harrastimme eräänä viikonloppuna. Olohuoneen pöytä näytti tältä:


Valmistakin syntyi. Teimme keot kortteja, kukin eri tyylisiä ja eri tarpeisiin.

Koulun virkkaustyöt lienevät yksi klassisista esimerkeistä, kun ihmiset muistelevat käsityöuraansa. Kolmasluokkalaisemme sai virkata kellotaulun, joka tärkättiin ja johon liitettiin koneisto. Nyt olohuoneemme aikamittarimme onkin tavallista tärkeämpi.


Huivien pykääminen jatkuu, menossa talven neljäs. Tajusin sen kohdalla, että ihan yhtä lailla vuosi sitten viuhdoin huivien kanssa. Onko tammikuussa jotakin, jonka vuoksi on oltava helppojakin hommia? Ja sitten ne virallisesti vireillä olevien valmistuminen viipyy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...