tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalentereita ja muita houkutuksia

Läpi kenties ennätyksellisen pimeän marraskuun on selvitty. Joulu touhuineen tulee - kuten joka vuosi. Itse nautin joulusta, sillä se on mm. päätös ikipimeältä tuntuvalle ajalle, jonka päättyminen on aina yhtä suuri ilo.

Vältän hössötystä, yritän ennakoida ja olla panikoimatta. Nyt puuttuisi enää 2 sukkaa. Niitä yritän tikutella päästäkseni paneutumaan Lankakauppa Titityyn ja Veera Välimäen huiviin käsiksi. Ja sen jälkeen onkin alkamassa haasteiden haaste: pipoja, huiveja, sukkia urakalla saajiaan odottamaan. On nimittäin kuin itsestään, yllättäen ja pyytämättä kertynyt tarveaineita ja ideoitakin nurkkiin juuri näiksi pieniksi pehmeiksi paketeiksi.

Aikani kuluksi ja kiusaksi haeskelen tähän pari tämän joulukuun vinkkiä. Ensimmäiseksi Kalenterisukka  http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/ . Viime vuonna osallistuin tähän hauskaan tapaan tehdä sukka varpaista varteen ja kadottaa samalla langanloppuja. Ongelmaksi osoittautui se, että minulla oli liian vähän yksivärisiä lankoja. Täytyi tulkita. Kannattaa ainakin kerran osallistua!

Drops on perintreisesti luukuttanut ohjeillaan. Niin tänäkin vuonna:
http://www.garnstudio.com/christmas-calendar.php?cid=11  Tämä on katala kalenteri - luukkuja ei pääse kurkkimaan etukäteen ja toisaalta joka päivälle uusi vinkki. Niinpä kiirettä pitäisi, jos kovin ahkerasti tätä jouluallakkaa alkaa toteuttaa.

Drops tarjoaa myös muita vinkkejä joulupuuhiksi:
http://www.garnstudio.com/christmas-workshop.php?cid=11  Onneksi pimeään aikaan ei kannata siivota, koska kukapa tomuja näkisi ja pikasiivous hoituu vaihtamalla valaistuksen kynttilänhämyyn. Kunhan nitkutusnurkkauksessa näkee esim. virkata piparkakkutaloa.

Lankakaupatkin heittävät oman mausteensa neulojan joulukiireisiin. Ainakin kahden olen huomannut mainostavan päivittäin vaihtuvia tarjouksia:

Suosikkini Lankakauppa Kerä kiusaa malttamatonta ja avaa päivän luukkunsa vasta klo 12.

Sen sijaan Pitsi ja Palmikko  Lahdessa julkisti facebook-sivuillaan näin 30.11.2015: Meiän ihan ikioma JOULUKALENTERI poikkeaa vähän perinteisestä, sillä se "avataan" aina edellisenä iltana. Täällä julkaistaan meillä myymälässä seuraavana päivänä erikoistarjouksessa oleva tuote. (Tarjous voimassa ko. tuotteen kohdalla vain siis yhden päivän)


Muita en uskalla edes hakea, sillä enää 23 yötä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...