torstai 7. syyskuuta 2017

Tänne mennään vaikka olemaan!


Vaikka jossakin laulussa sanotaan, että käymään vaan tänne tultiin eikä olemaan, olen minä joistakin paikoista aivan eri mieltä.

Yksi niistä on Lankaputiikki Silmukka Tampereella. Vaikka liike on perustettu jo marraskuussa 2016, ehdin paikalle vasta 22.7.2017. Kauppias pitää yllä monipuolista ja laadukasta valikoimaa sekä järjestää erinäisiä pop up -tapahtumia.


Ja lauantaisin neuletapaamisessa voi saada vertaistukea enemmänkin, kun useampi neuloja harrastaa yhdessä. Näissä neuletapaamisissa olen aina virkistynyt ja saanut uutta intoa nitkuttamiseeni. Ja muutaman uuden ideankin...

Kunpa saisin aikaiseksi "Silmukka-paon" edes muutaman kerran ennen seuraavaa kesää.


Toinen ja usein käytössäni oleva "olohuone" on Tiirinkosken kahvila ja Tiirinkosken tehdas - navetta, jossa tarjolla on virkistettä niin sielulle kuin  ruumiillekin herkkuineen ja life style -myymälöineenkin. Onpa siellä tilan omaa lampaanvillalankaakin! Siitä haaveilen itselleni muhkeaa villatakkia - sitten joskus, kun nykyisiin varastoihini on tullut riittävän isoja lovia.


Tiirinkoski on koko perheenkin kohde. Tilan eläimet - lampaat, hevoset ja ylämään karja - ovat usein näytillä ja ihasteltavina. Herkkusuu voi hankkia yhtä jos toista kotikeittiöönsäkin, mikäli makumatkailua vohveleiden jälkeen haluaa jatkaa.

Monet kerrat olen käynyt virkistäytymässä, kutomassa, tekemässä töitä, palaveeraamassa enkä kyllästy. Uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...