Tottahan veryttelykierros on tehtävä! Minulla tosin se jäi melko viime tippaan - 3.12. molemmista sukista sentään jo kantapäät laadittuina.
Langaksi valitsin uskollista Regiaa, jota siskoni on minulle toimittanut koko syksyn ajan Fiina-neuleesta juuri Sukka-Finlandiaa ajatellen. Puikoiksi otin 2,5-koon kepit. Siis hieman alkuperäistä ohjetta uhmaten, mutta eipä olisi muuten päässyt kaunis malli oikeuksiinsa. Uhmasin myös heti alkumetreillä - nitkuttelin sukista yksiväriset.
Ongelmiakin on. Mistä ihmeestä löydän jalat kokoa 36, jotta saisin sukkaparin asiallisesti kuvattua? Kerrankin tätä aikaa vuodesta päivänvalo on haasteissa vasta sijalla 2.
Sukat valmistuivat 5.12. juuri ennen ensimmäisen etapin starttia. Ja sainpa parahiksi itsenäisyyttä juhlimaan kanssani Ystäväperheen, jonka rouvalle nämä sukat aikoinaan menevät.
Ja miksi Smetaninan nimiin menee tämä vaihe? No siksi, että hän on ensimmäinen hiihtäjä (ja ylipäätään urheilija), jonka muistan nimeltä. Hän on jäänyt mieleeni ehkä parhaiten seuraavasta syystä: Tätini mies, meille lapsille karismaattisen ja rakkaan pariskunnan Pentti, oli asentamassa Neuvostoliitossa hissejä Moskovan kesäolympialaisten (järjestettiin 1980) alla. Serkkuni ja minä saimme kansallispukuiset matkamuistonuket, joista omani nimettiin Raisa Smetaninaksi - Kaisan nukesta siis Raisa. Yritin etsiä nukkeani yhteiskuvaan sukkien kanssa, mutta en harmikseni löytänyt. Joka tapauksessa Raisa-nukellani on vaaleat hiukset, mikä ratkaisi valitsemani langan yleissävyn.
Smetaninan urasta en muista mitään. Korkeintaan olen katsonut muun perheen kanssa Lake Placidin talviolympialaisia, joissa hän voitti 5km kilpailun. Kaiken kaikkiaan Smetanina on hiihtänyt itselleen olympialaisista 4 kultaa, 5 hopeaa ja yhden pronssin sekä MM-kilpailuista 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti