lauantai 21. huhtikuuta 2018
Pipojakin välillä
Sukkasulkeisten väliin pyöräytin pari pannumyssyä, joita pipoiksikin kutsutaan. Molemmissa malli oli sama: 5-koon puikot, 74 silmukkaa ja tekemään. Alkuun 3oikein, 3nurin-joustinta, muutoin sileää. Latvakavennukset tein kuudessa kohdassa kaventaen joka kerroksella.
Langoissa pääsin nautiskelemaan neidin koulussa värjäämästä villasta. Aronialla värjätyn villan kaveriksi iskin jämälaatikosta Austermannin kid silk -mohairia. Tuo aronian tuoma väritys oli niin mielenkiintoinen, etten loppu kerää hävitäkään ihan äkkiä.
Kuopus halusi vaaleanharmaan pipon. Kummitädiltä jouluna saamastani aarrekeosta löytyi perusväri (ei aavistustakaan, mistä langasta on kyse), jonka kaveriksi Snurren hyllystä valitsin Sandness Garnin alpakkalankaa.
Kun Sukka-Finlandia päättyi, oli aika aloittaa niin palkintoneule kuin tilaustyökin. Ystäväni tilasi jo syksyllä uuden pipon kadonneen tilalle. Hänen taloussuklaan ruskea lanka on 100% merinoa, jota on lievästä "lohkeilusta" huolimatta kiva neuloa. Mallina on "Odessa hat", johon olen törmännyt aiemminkin ja joka näkyy olevan Ravelryssä ilmainen ohje. Kannattaa kurkistaa linkki, sillä tästä nyt tehdystä piposta malli ei erotu niin hyvin. Ja nyt tein lisäykset eri kohdassa kuin ohjeessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti