maanantai 7. tammikuuta 2019

Sääret lämpimään


Liikunnallisestikin ahkerat lähipiirini tärkeät naiset toivoivat joulukukiksi säärystimiä, joita voisi käyttää vaikkapa lenkillä. Optimisteina he kai kuvittelevat, että saamme talvenkin.


Toiselle heistä tein lämmikkeet hyödyntäen pääosin raidallista Seitsemää veljestä sekä valepalmikkoa. Halusin samalla kokeilla, miten tämä pintaneule toimii säännöllisissä raidoilla. Tältä näyttää:


Lykkäänpä muistiin ohjeen, kun sitä kuitenkin aika ajoin käytän:
- 1-3. kerrokset: *3 oikein, 2 nurin *-joustinneuletta 3krs
- 4.kerros: *Nosta yksi silmukka neulomatta, neulo kaksi yhteen ja vedä nostettu silmukka niiden yli, 2 nurin* toista koko krs
- 5. kerros: *tee langankierto, neulo yksi oikein, tee langankierto, 2 nurin*  toista koko krs
- Aloita alusta. (Ensimmäinen kerros: *neulo lisätty silmukat ja yksi ”alkuperäinen” oikein, 2 nurin*)



Toiset säärystimet ovat muunnelma sukista, joiden ohje on julkaistu Novitan syksy 2018 -lehdessä. Kaivelin keskenään myötääviä jämiä ja aloin järjestellä, sillä nautin näistä jämäarpajaisista. Ja aika vähiin kaikki neljä väriä kuluivatkin.

1 kommentti:

  1. Onpas kauniit jämäsäärystimet!!! Ei kyllä ikinä uskoisi että ovat jämistä. Todella kivasti värit natsaavat yhteen.

    VastaaPoista

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...