maanantai 22. heinäkuuta 2019

Oikeet Nurjat retriittiä pitämässä



Ystäväni Neulova Ninja on kuulunut elämääni vuodesta 1981, kun Orimattilassa osuimme samalle luokalle koulutaipaleemme ensimmäisenä vuonna. Monenlaisten yhteisten juttujen joukkoon ehkä noin 1990 tuli mukaan kutominen (kuten päijäthämäläisittäin neulominen lausutaan) - tai ainakin siitä vuodesta laskemme neulepiirimme iän.

Tänä vuonna olemme ottaneet aimo harppauksia. Kerhollamme on nimi Oikeet Nurjat ja kyseisellä nimellä löytyvät facebook-sivu sekä instagram-tili. Jottei vauhti uuvuttaisi, päätimme myös järjestää kerhomme ensimmäisen retriitin.

Torstaina 4.7. menin kauppakeskus Tuuloseen odottamaan, jotta Ninjan ja perheensä olisi helppo napata minut kyytiin matkalla kohti Pylkönmäkeä. Mahdollisimman vähän pysähtymisiä ja paljon kutomista -kaavalla eteni matkamme kohti Tuurin kyläkauppaa. Edellinen visiittini siellä oli 2001, mistä paikka oli jonkin verran muuttunut. 


Perillä olimme noin 22.30. Ninjan mummola on nykyisin perikunnan käyttämä mökki, jonka asutuksi merkitsimme viirinnostolla. Sitten ruokaa, sauna, papupeliä ja nukkumaan.


Perjantai valkeni kauniina ja kesäisenä. Päiväohjelmamme, joka laadittiin kirjallisena, sisälsi aamukahvin, luontopolun (jos keritään) ja muuten Rai rai -neuleen nitkuttelua.


Olimme jo talvella värkänneet Kate Daviesin pipot sekä Stephen Westin huivit. Tätä sama ohje, oma toteutus -hupia jatkoimme siis tarttumalla Leeni Hoimelan Rai rai -ohjeeseen. Kummallakin on ihan omannäköisensä värimaailma ja ajatus raitojen etenemisestä- tunnistakoon sen kuvasta, ken haluaa.


Jotta voisimme samalla toisaalta verkostoitua ja toisaalta keskittyä olennaiseen, ripusti Ninjan puoliso meille oivalliset huput. Nämä mökkinaapuri taisi nimetä Keijuverkoiksi. Oikein suositeltava idea! Hyttysistä ei ollut minkäänlaista haittaa.


Vaikka lähtö luontopolulle oli hyvin merkitty ja ihan lähellä, emme sinne sitten kuitenkaan ehtineet. Niin kiirettä oli nitkuttamisen kanssa. Retriittimme jatkui seuraavana päivänä aivan toisenlaisissa tunnelmissa - matkasimme nimittäin Jyväskylän neulefestareille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...