perjantai 19. heinäkuuta 2019

Villa on lana, viini on vino


Kesäkuun puolivälissä meillä oli taas mahdollisuus lähteä koko perheenä toscanalaiselle maatilalle, jonka isäntäväki kehittää koko ajan omaa agriturismo-toimintaansa maanviljelyksensä ohessa. Ihana, siisti, rauhallinen ja kaunis Podere Ninfeo Cisternella on löytynyt suomalaisen Gaia travels -matkatoimiston kautta. Se on meille ihanteellinen: keskellä maaseutua sekä lähellä arkipalveluita ja monia kiinnostavia kohteita tarjoten monenlaista lepoa ja virkistystä. Myös lähiseudun sekä talon omia tuotteita, kuten punaviiniä ja oliiviöljyä, on mahdollista hankkia nautittavaksi.

Joskus olen vienyt sukkia, viime kesänä annoin huivin talon toisiksi vanhimmalle rouvalle. Tänä vuonna päädyin myös huiviin, jonka toivoin saavani ojentaa itse Nonnalle, isoäidille jota tilalla hoivaa kolme nuorempaa sukupolvea.

Päädyin värikkääseen vironvillaan ja helppoon kolmiohuiviin, jonka ohje on suunnilleen kaikille neulojille tuttu. Luodaan reunasilmukat ja keskisilmukka, lisäyksiä tehdään oikealla puolella ja annetaan mennä. Pingotusvaiheessa sain apua kissaltamme Tarmolta, joka reissujemme ajan majailee luotettavassa kissahotelli Hepokatissa Iittalassa.


Huivista tuli melko iso. Unohdin mitata huivin ja punnita langanmäärän. Joka tapauksessa kokoa tuliaiselle tuli sen verran, että yksi suloinen, pieni Nonna saa sen huoletta kiedottua hartioidensa ja käsivarsiensa lämmikkeeksi - edes Toscanassa kun kuulemma ei aina ole aurinkoista eikä lämmintä.




Olimme jo kotona pohtineet, mahtaako grand old lady olla vielä kotitilallaan. Ja kyllä, sain kunnian ojentaa huivin juuri hänelle, 99-vuotilaalle Nonnalle, joka puuhaili päivisin aktiivisesti. Toimittaessani hänelle tuomisiani oli hän kuorimassa herneitä, mikä keskeytyi vain kuvan ottamisen ajaksi.


Lasten polskiessa altaassa jatkoin minä reissukutimeni parissa. Kunpa pääsisimme tänne lomaparatiisiimme vielä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...