keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Pehmeä reykjavikilainen - ensimmäinen islantilaisneuleeni

 

Elokuussa alkoi vilahdella mm. Reykjaviksoft-niminen islantilaisneule houkuttelevasti. Koska en ole tehnyt yhtäkään islantilaisneuletta, päätin rohkaistua kokeilemaan, sillä tähän ohje on saatavissa myös suomeksi. Meiju Knits -neulenimimerkin suunnittelema ohje oli selkeä ja helppo - esimerkiksi kaarrokkeen lisäykset uppoavat kuvioon hyvin.

Langaksi otin kerrankin ohjeen mukaan Lettlopia, jota tarvitaan vain kolmea väriä ja jota hankin ystäväni  Neulovan Ninjan puodista. "Lettiloppi" oli minulle uusi tuttavuus. Hieman vierastan langan karheutta, mutta eipä valmista neuletta paljaalle iholle puetakaan.



Ohjeessa oli kuvioita niin helmassa kuin hihansuissakin. Lintsasin ja muokkasin kumpaakin "poistumistietä" oman makuni mukaan.


Valmiin neuleen neitimme tuomitsi syksyiseksi vaahteraksi, vaikka muuten kyllä niin kivaksi, että tilasi itselleen saman mallin. Ja kun kelit tänä syksynä ainakin Kanta-Hämeessä ovat olleet varsin lämpimät, ei ole vielä tarvinnut kissan kanssa neuvotella, kenelle neule on.

Liekö muuten nyt eläinkokeilla testattu?



1 kommentti:

  1. Seurasin esikoistyttären nykyisiä koulukavereita etänä viime lauantaina ja aika monta islantilaisneuletta siellä vilahti. Tiedänkin monta lappilaisäitiä, jotka neulovat näitä, mutta näkyi siellä yhdellä nuorella neidollakin olevan lähes valmis islantilainen puikoilla. Kuulemma tosi moni neuloo, mikä pohjoisessa onkin... luonnollista. Toivottavasti into tarttuu tyttäreen. Hänellä olisi paremmat edellytykset lajiin kuin äidillään. Tänään näin yhden islantilaisen villapaidan kiipeävän Rapamäkeä ylös. Kauniita ne kyllä ovat!

    VastaaPoista

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...