torstai 8. heinäkuuta 2021

Neulekavereiden huivi-kal

 


Joskus kevättalvella alkoivat tamperelaiset neulekaverini viritellä huivi-kalia. Reunaehdot olivat helpot: joku huivi, jonka ohjeen on joko suunnitellut Veera Välimäki tai joka on julkaistu jossakin Laine-lehdessä ja joka tulee vapuksi valmiiksi. Kuullosti hyvältä myös aikataulullisesti.

Laineen väki lupasi palkinnon oslalistujien kesken arvottavaksi ja minä ilmottauduin hoitamaan arpasihteerin tointa. Oma huivini ei valmistunut vapuksi, mutta onneksi muutama muu valmistui.

JA mitä sitten tein? Olin pitkään suunnitellut nitkuttelevani itselleni "yksivärisen" huivin, ja viime syksyn innostamana halusin myös Linnaea-huivin, joten yhdistun nämä kaksi tuumaa. Langat löytyivät yllättäen nurkista, Malabrigoa ja itse värjäämääni.



Hyvän ohjeen kanssa nitkuttaminen sujui sukkelaan, mutta sitten kiilasi väliin pari muuta neulomusta. Niinpä valmista tuli helluntaiksi. Kuvaaminen ja kirjaaminen näkyvät tapahtuvan vielä hitaammin - tälläkin ajalla kutoisi ;)


Vaikka käytänkin toistaiseksi huiveja laiskasti, tällä ohjeella voisin tehdä ainakin yhden vielä. Muoto ja koko avat todella hyvät, ohje laadukas. Kaunis käyttöhuivi, joka esimerkiksi mekon kanssa toimii neuletakkia mukavammin ja näyttävämmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...