perjantai 8. kesäkuuta 2018
In paradiso!
Olemme olleet onnekkaita, sillä meillä on ollut mahdollisuus matkailla pariin otteeseen Italiassa. Siellä majapaikkanamme on iki-ihana Podere Ninfeo Cisternella keskellä Toscanaa ja maaseudun rauhaa.
Aiempina kertoina olen jättänyt lähteissämme sukat lämmittämään jota kuta perheestä, joka neljässä sukupolvessa huolehtii maatilastaan ja meistä agriturismo-vieraistaan. Tänä vuonna jätän huivin.
Lankoina on 100g Langin hitaasti väriä vaihtavaa sukkalankaa (75% villaa ja 25% polyamidia) sekä 100g erilaisia punaisia sukkalankojen loppuja.
Pintaneuleena taas sellaista yksinkertaista "kokousneuletta", jota voi tuupata huiviin toistekin:
-6 kerrosta aina oikeaa
-7.krs siten, että joka silmukasta pidennetty silmukka (vain yhden kierteen verran)
-8.krs kaikki oikein samalla pudotellen "pidennyskierteet" auki
-näitä toistaen riittävästi
Loin 3 silmukkaa puikoille 6 ja lisäsin vain oikealla puolella oikeanpuoleisessa reunassa silmukan. Vasen reuna pysyi siten suorana. Jos olisi ollut toiset 200g lankaa, olisin ryhtynyt kaventamaan. Näin olisi tullut laadittua jo todella mojovan kokoinen huivi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aallokossa
Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oit...

-
Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän p...
-
Leeni Hoimelan Rai Rai -neule ( https://www.ravelry.com/patterns/library/rai-rai-sweater ) oli jo pitkään kaivertanut mieltäni neuleena...
-
Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti