Syksyllä 2018 alkoi vilahdella mainoksia jostain liki epätodellisesta: kokonainen viikonloppu neulomista ja lankoja Hotelli Punkaharjussa. Tärkeän neuleystäväni Anun houkuttelemana (ei kyllä juurikaan tarvinnut...) ilmottauduin mukaan. Ja nyt kun henki kulkee hieman tasaisemmin paluumatkan junajännityksen jälkeen, yritän muistelmoinnin lisäksi jäsennelläkin koettua.
Valtionhotellin nimellä toimineessa rakennuksessa olen käynyt 1980-luvun puolivälissä äidin työpaikan kesäretkellä. Pysähdyimme syömään. Jo tuolloin paikka ja rakennus jäivät mieleeni kaihertamaan, ja koska nautin kauniista rakennuksista, alkoi myöhemmin itää haave päästä sinne joskus uudestaan. Tarvittiin Kässäkerho Pom Pom organisoimaan, ennen kuin sain mentyä paikalle.
Vaikka olimme vetistäkin vetisemmällä ja monille nimen omaan kesäkuvista tutulla seudulla, talvinen taikamaailmakin oli todella kaunista. Ajoin tuntui siltä, että olen osa Pekka Halosen maalauksia.
Neulonnan lomassa hieman tutustuin maisemiin Annan ja Anun (joka kuvassa alla) kanssa. Lounaat tarjoiltiin meille Lustossa, joka sekin oli pitkästä aikaa museopoikkeaman väärtti.
Hotellin estetiikan ihastelun, ainoina ohjelmanumeroina olevista ruokailuista nautiskelun sekä vapaan oleiluin seassa, kanssa ja välissä neuloimme, innostuimme, ideoimme ja neuloimme lisää. Niinpä lauantain kävelyltä bongattu liikennemerkki tuntui koskettavan myös "retriittiläisiä" eikä vain hiihtäjiä.
Sekä Titityyn Tiina että Kässäkerho Pom Pomin Liinu (kuvassa vieraskirjan äärellä) olivat tehneet tynnyrien työn mm. valitessaan ihanista, laadukkaista langoistaan meille ja lauantaina muillekin mahdollisille vieraille herkkuja. Tiina toi merkkejä maailmalta, Liinu luonnollisesti omia lankojaan.
Ja jos heti halusi ryhtyä toimeen ostostensa kanssa, oli se luonnollisesti mahdollista. Vyyhdinpuu ja "veivi" olivatkin vallan ahkeralla käytöllä.
Aika moni ryhtyi perjantaina neulomaan Stephen Westin huivia Vertices Unite - tältä näytti sunnuntaina aamupäivällä:
Moni asia oli viikonlopussa niin hienoa. Jos jotakin olisi nostettava ylitse muiden, korottaisin aateystävien seuran ja uusiin tutustumisen parhaaksi asiaksi. Tuttuja suunnittelijanimiä lehdistä ja verkosta muuttuikin inspiroivaksi kahviseuraksi, oma polku lankojen maailmassa risteytyi hieman samanlaisten polkujen kanssa. Tästä olen kiitollisin.
Toki olin haaveillut tapaavani talon rouvan, mutta hän oli pakottavista syistä toisaalla. Niinpä nappasin kuvan valokuvateoksesta. Saimin uraa olen seurannut akkainlehtien kautta parikymmentä vuotta ja monesta syystä toivon kaikkea hyvää myös hänelle.
Mikä mahtoi jäädä päälimmäiseksi? Varmaankin miljöö, sen kauneus ja helppous. Oli helppo olla, oli helppo hengittää ja nauttia vaikkapa niinkin pienestä seikasta kuin kauniista esillepanosta, oli kyse sitten sienipateen tarjoulutavasta tai kahvikupista (joita harmikseni ei ollut myytävänä).
Eikä mitätöidä lankoja! Halusin nähdä luonnonvalossa Pom Pomin upeudet, jotta voin niitä jatkossa hankkia vaikkapa netin välityksellä. Nyt sitten sekä nitkutetaan ankarasti kotona olevia lankoja pois että etsitään ohjeita, joihin pyydystää vaikkapa Suomaa, kokonaan suomenlampaan villasta olevaa Liinun värjäämää lankaa.
Kuulemma Firenzessä saa stendahlilaisen kauneudesta läkähtymiskohtauksen. Minulle niin kävi kahvin äärellä, lankojen keskellä viime viikonloppuna. Ohessa nitkuttelin kahta neuletta, joiden testaaja olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti