Isompi lapsi on jo niin vanha, että osallistuu Wanhojen tansseihin. Me esivanhemmat saimme wilmaitse toivomuksen toimittaa koululle hyvissä ajoin arpavoittoja tanssiaistilaiuudessa järjestettäviin arpajaisiin.
Minä kun en suostu tämän vuoksi ostoksille, aukaisin sekä suuni että lankalootani. La Camicietta -vaateliike lahjoitti kaksi kaunista huivia - kiitos Terhi!
Minä nitkuttelin yhden huivin, jossa lankana on Debbie Blissin Palomaa (60% alpakkaa, 40% merinoa) ja pintana valepatenttia. Muhkea huivi olisi voinut olla pidempikin, mutta enempää ei tätä lankaihanuutta kotoa löytynyt. Ja aikanaan kyseinen metrimäärä myytiin riittävänä huiviin.
Toinen nitkutelmani oli sukkapari, kuinkas muuten. Keväisehkön vihreästä Novitan Nallesta testailin uutta varsikuviota, johon ohjeen sain Riina-ystävältäni.
Alkuperäisen ohjeen mukaan olisi toistettu seuraavaa:
2 oikein, 1 nurin - neljä kerrosta
2 nurin, 1 oikein - yksi kerros
Minä oikaisin mallin muotoon 3 oikein, 1 nurin neljä kerrosta ja sitten 3 nurin, 1 oikein kerroksen verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti