Serkkusarjan vanhimmalle

Ystäväni isoäitiyden aloittanut poika viipottaa jo vauhdikkaasti tutkien maailmaa. Koska häntä pari kuukautta nuoremmalle serkulleen nitkuttelin jo neuletakin, olin sitä mieltä, että sarjan vanhimmankin kuuluu saada omansa - etenkin, kun olen tuntenut pikkuisten isät koko heidän ikänsä.

Klassisen yksinkertainen, sininen takki taittui jonkin Sandnessin katalogissa olevan ohjeen mukaan neuloen se alhaalta ylöspäin. Kirjavaa sinistä oli jäänyt jostakin hankkeesta kerän verran, yksiväristä taas reilummin. Niinpä oli aika helppo asetella langat niin, että edes yksi väri saadaan loppuun. Kokonaislanganmenekin unohdin punnita, mutta arvelen tämän noin 2-vuotiaan kokoa olevan takin painavan korkeintaan 200g. Puiset napit löytyivät Wetterhoffilta.

Serkkusarja on jo täydentynyt ja seuraavaan takkiin etsitty langat. Pohdin, josko saman ohjeen kääntäisin ylösalaisin ja nitkuttelisin ylhäältä alaspäin.

Ensimmäisen kerran värjäämässä

Meidän piti kokeilla langanvärjäämistä jo kesällä 2018, mutta ensin emme saaneet aikaiseksi ja sitten oli liian kuuma. Jälkeenpäin ajateltuna se oli oikein hyvä juttu, sillä ehdimme penkoa vinkkejä, lukea ystäväni äidin kokoamaa lumoavaa ja vaarallista kansiota, kerätä väriaineita yms.

Niinpä sitten juhannuksen jälkeen lähdin tyttäreni kanssa vanhempieni mökille takakontissa ämpäreitä, keittiövaaka, alunaa, kumihanskat, sipulinkuoria ja erilaisia villalankoja.

Esikäsittely oli tylsää! Onneksi sillä työvaiheella on merkitystä ja meillä oli tilaa loiskutella saunan terassilla olevan hellan äärellä sekä pihalla. Helpotti, kun jo puretetut langat saattoi jättää puretusliemeen odottamaan värjäämistä.

Verstas laajentui tupaan, kun äiti oli aikansa seurannut sitä, kuinka kyttään kelloa sekä lämpötilaa ja pyörin ympyrää saunalla. Kirpputorilta joskus löydetty emalikattila osoittautui oikein hyväksi!

Ensimmäisinä kattiloihin pääsivät sipulinkuoret - keltasipuli Tiirinkosken tehtaalta hankitun lampaanvillalangan kanssa ja punasipulinkuoret vironvillan sekaan.

Sitten testattiin kuivattua lupiinia, josta kaikki alkoi. Niitä nimittäin kuivattettiin kaksi kesää sitten, kun neidin piti viedä kouluun kuivattuja kasveja värjäämistä varten. Monista syistä johtuen lupiinit jäivät tarpeettomiksi ja ovat syyllinen tähän operaatioon.

Isän kanssa riivimme lehdet kattilaan. Niitä oli liian vähän ja tuloksena likimain tipunkeltainen lanka. Kuivatuista sinisistä kukista ei saatu irti juuri mitään. Saimme siis oivallista oppia tästä hommasta.

Neidillä oli eniten aikaa tiedonhakuun eli internetissä sukelteluun. Hänpä löysikin blogin (olen unohtanut jo nimen), jossa kerrottiin, miten värjätä tuoreilla lupiininkukilla. Sade ei haitannut lainkaan, kun isän kanssa keräsimme pari ikealaista täyteen tätä luontomme tuhoavaa haittakasvia. Ruokapaussin jälkeen riivimme kaksi kattilaa täyteen kukkia, joiden sekaan upotimme langat.

Hämmennys oli huolellista ja lämpötilan mittaaminen tarkkaa, sillä yritimme pitää yhtä lientä max +65C-asteisena. Emme onnistuneet, minkä vuoksi asiaa on harjoiteltava ensi kesänä. Toisen lupiinisopan päästimme tarkoituksella noin +80 asteeseen.

Harjanvarsista tuli oiva kuivatusteline terassin nurkkaan.

Ja olihan tämä ensimmäinen erä juhlavasti ryhmäkuvaan aseteltava. Siinä on seuraavia aineksia vasemmalta lukien:
-keltasipulia (oikeasti tämän erän lopputulos hieman vahvempi kuin kuvassa)
-pitkissä "tipuvyyhdeissä" määrään nähden liian vähän kuivattuja lupiininlehtiä
-oliivihkonvihreä syntyi siitä suhteesta kaurapuuron väristä lankaa ja punasipulin kuoria, joka oli käytettävissä
-"Aura-juuston homeenvihreä" on peräisin tuoreista lupiininkukista, kun vesi yli +80C
-sinertävät (Nallea ja Kotikultaa) tuoreista lupiininkukista, kun vesi käy noin +70 asteessa

Pakko saada edes yksi ES!

Olen jo pitkään tehnyt ryhtymistä Stephen Westin huiveihin, koska minua (kuten varmaan montaa muutakin) niissä kiehtovat niin mahdollisuus leikkiä väreillä kuin se, miten erilaisia pintoja neulomalla ja neuloessa synnytetään.

Meinasin aloittaa "Vertikaalilla", mutta lykkäsin, sillä siinä on niiiiiin paljon ainaoikein-neuletta. Päädyin tähän Exploration Station -huiviin, koska ystäväni Neulova Ninja oli jo yhden sellaisen laatinut ja alotti toisen ES:nsä pitkäperjantaina samalla, kun minä ensimmäisen. Näin olisi tarvittaessa tukiopetusta saatavilla.

Aika vauhdilla hoitui alku, briossi tuli opeteltua samalla ja pari muuta hyvin innostavaa neulepintaa kannustivat kaahaamaan nuo pisimmät kerrokset, joilla silmukoita oli jo vaikka kuinka. Ohje oli hyvin selkeä ja tarkka.

Langoiksi valitsin seuraavia:
-likimain yksivärinen tumma violetti ja oranssi ovat kestosuosikkiani Malabrigo Sockia (100% merinoa) Lankaputiikki Silmukasta.
-vaaleampi violetti on Lanitum ex Machinan Silky Sockia, jossa on todella kaunis kiilto (50% silkkiä, 50% merinoa)
-pinkin kirjava on Snurresta löydetty Hedgehogin Sock värinimeltään Sari (90% merino, 10% nylon)

Jokaista väriä jäi noi puoli vyyhtiä, joita en tietenkään malttanut enkä muistanut punnita.

Asemallehan tämä huivi piti mennä kuvaamaan - myös siksi, että puolisoni on harrastanut rautatietä noin Sarajevon talviolympialaisista asti. Ja kuuliainen tyttärensä luonnollisesti poseeraa junaliikenteen seassa ;)

Huivi innosti monenlaisiin väripohdintoihin. Kaapissani on jo odottamassa seuraava yhdistelmä, ja neiti ilmoitti myös haluavansa oman. Näitä tulee nitkuteltua ainakin kaksi vielä. Ja miksipä ei? Tykkäsin ohjeesta monesta syystä.

Kal kaverin kanssa

Vuosi sitten Ystäväni Riinan kanssa viritimme oman "kesäkaalimme" eli huivi-kalin, jossa meillä oli sama ohje ja yhteinen aloitus. Muuten homma sai edetä kummankin oman aikataulun ja innon mukaan. Silloin nitkuttelimme Veera Välimäen iki ihanan Adrift-huivin, joka julkaistiin kevään 2018 Laine Magazine -lehdessä. Nyt vuorossa oli sattumalta löytämäni Malbrigon ilmaisohje Expeditious.

Langaksi oli helppo valita Malabrigon Sock -lankaa, jonka olin saanut siskoltani. Huivia nitkuttelin milloin missäkin, pääsääntöisesti reissussa.

Vyyhti ei aivan riittänyt ohjeen mukaiseen huiviin, mutta onneksi löysin nurkistani vihreää lankaa, jolla hoitui viimeiset puolitoista kerrosta.

Muodoltaan huivi on hyvin pitkä ja kapea kolmio, joka kietoutuu nätisti kaulalle. Hartioita se sen sijaan ei juurikaan yltä lämmittämään.

Sittenkin festari-ihminen?

Jyväskylän neulefestareille kulki tieni jo tai vasta toista kertaa. Jos viime vuonna hiki valui liki vaivatta, ei tämän vuoden lauantaina päässyt nestevajeesta kärsimään. Onneksi sade alkoi vasta iltapäivällä.

Neulovan Ninjan kanssa olimme sopineet, että kuljemme omia reittejämme. Oma suunnitelmani oli selkeä: pari asiaa kauppalapulta pois ja sitten kahvikupin kanssa istumaan, nitkuttamaan ja juttelemaan kohdalle osuvien kanssa. Strategiani toteutui paremmin kuin hyvin.

Tärkein asiani oli päästä https://www.bichesetbuches.com/ -yrityksen kojulle tapaamaan hurmaavaa Astridia sekä kiittämään ihanasta karitsanvillasta, jota myös hankin lisää alkuperäisen suunnitelmani muututtua.

Seuraavaksi suuntasin Kässäkerho Pom Pomin kojulle, koska olin luvannut toimittaa Riina-ystävälleni kaavat Monday-mekkoon. Maltoin pitää näppini irti vielä Pom Pomin langoista. Toistaiseksi.

Kolmas homma listallani oli jututtaa Rintalan tilan väkeä, koska tosi alkutekijöissä oleva värjäysharrastukseni kaipaa villalankaa. Ja sitähän, myös värjäämiseen käypänä, löytyy Rintalan tilalta. Ehkä ensi vuonna otan mukaan värjäämäni lankanöttösen, johon sopivaa lankaa on etsinnän alla.

Omia tähtihetkiäni iloisen seurustelun, uusien ja vanhojen harrastusihmisten sekä innostuksen keräämisen lisäksi oli mm. Lankaputiikki Silmukan neuletapaamisissa tapaamieni leidien yhteiskuvaus. He olivat neuloneet Veera Välimäen Everything Shawl -huivin ja kaverikuvaan saivat niin Silmukan Ellin kuin itse Veerankin.

Juu, kyllä niin on mieluisat festarit! Juttuseuraksi osui mm. rouvia Saksasta, Kuopiosta, Jurvasta, Hämeenlinnasta sekä tietysti Tampereelta minulle tuiki tärkeää "Silmukkapaon" väkeä.

Ennen kotimatkaa pääsin vielä Tampereen väen järjestämälle illalliselle, jossa vieruskaverikseni osui Berliinissä lankoja värjäävä ja Yarn over Berlin -lankakauppaa ystävänsä kanssa pitävä Steffi. Hän antoi  Rai rai -neuleeseeni herkullisen, persikkaisen minivyyhdin Frida Fuchs -merkiltänsä.

Kotiin asti riitti iloa juttuseurasta, väreistä, tunnelmasta ja innostuksesta. Lankakaappini täydentyi vain sillä, mitä olin etukäteen suunnitellutkin eli "BB"-lankojen täydennyksellä sekä eräästä huivihankkeesta puuttuvalla yksittäisellä vyyhdillä. 

Ja mikä yllättävintä, nitkahdin YouTube-ihmiseksi! Pääsin jututtamaan NupuNupu -Mariaa, jonka olin ammoin ohimennen tavannut Kerässä, ja miestään Teemua ja leppoisan kohtaamisen jälkeen innostuin heidän videoistaan. Ovat ihania! Hurmaavia, levollisia, kauniita, kotoisia, ajateltuja.

Oikeet Nurjat retriittiä pitämässä

Ystäväni Neulova Ninja on kuulunut elämääni vuodesta 1981, kun Orimattilassa osuimme samalle luokalle koulutaipaleemme ensimmäisenä vuonna. Monenlaisten yhteisten juttujen joukkoon ehkä noin 1990 tuli mukaan kutominen (kuten päijäthämäläisittäin neulominen lausutaan) - tai ainakin siitä vuodesta laskemme neulepiirimme iän.

Tänä vuonna olemme ottaneet aimo harppauksia. Kerhollamme on nimi Oikeet Nurjat ja kyseisellä nimellä löytyvät facebook-sivu sekä instagram-tili. Jottei vauhti uuvuttaisi, päätimme myös järjestää kerhomme ensimmäisen retriitin.

Torstaina 4.7. menin kauppakeskus Tuuloseen odottamaan, jotta Ninjan ja perheensä olisi helppo napata minut kyytiin matkalla kohti Pylkönmäkeä. Mahdollisimman vähän pysähtymisiä ja paljon kutomista -kaavalla eteni matkamme kohti Tuurin kyläkauppaa. Edellinen visiittini siellä oli 2001, mistä paikka oli jonkin verran muuttunut. 

Perillä olimme noin 22.30. Ninjan mummola on nykyisin perikunnan käyttämä mökki, jonka asutuksi merkitsimme viirinnostolla. Sitten ruokaa, sauna, papupeliä ja nukkumaan.

Perjantai valkeni kauniina ja kesäisenä. Päiväohjelmamme, joka laadittiin kirjallisena, sisälsi aamukahvin, luontopolun (jos keritään) ja muuten Rai rai -neuleen nitkuttelua.

Olimme jo talvella värkänneet Kate Daviesin pipot sekä Stephen Westin huivit. Tätä sama ohje, oma toteutus -hupia jatkoimme siis tarttumalla Leeni Hoimelan Rai rai -ohjeeseen. Kummallakin on ihan omannäköisensä värimaailma ja ajatus raitojen etenemisestä- tunnistakoon sen kuvasta, ken haluaa.

Jotta voisimme samalla toisaalta verkostoitua ja toisaalta keskittyä olennaiseen, ripusti Ninjan puoliso meille oivalliset huput. Nämä mökkinaapuri taisi nimetä Keijuverkoiksi. Oikein suositeltava idea! Hyttysistä ei ollut minkäänlaista haittaa.

Vaikka lähtö luontopolulle oli hyvin merkitty ja ihan lähellä, emme sinne sitten kuitenkaan ehtineet. Niin kiirettä oli nitkuttamisen kanssa. Retriittimme jatkui seuraavana päivänä aivan toisenlaisissa tunnelmissa - matkasimme nimittäin Jyväskylän neulefestareille.

Villa on lana, viini on vino

Kesäkuun puolivälissä meillä oli taas mahdollisuus lähteä koko perheenä toscanalaiselle maatilalle, jonka isäntäväki kehittää koko ajan omaa agriturismo-toimintaansa maanviljelyksensä ohessa. Ihana, siisti, rauhallinen ja kaunis Podere Ninfeo Cisternella on löytynyt suomalaisen Gaia travels -matkatoimiston kautta. Se on meille ihanteellinen: keskellä maaseutua sekä lähellä arkipalveluita ja monia kiinnostavia kohteita tarjoten monenlaista lepoa ja virkistystä. Myös lähiseudun sekä talon omia tuotteita, kuten punaviiniä ja oliiviöljyä, on mahdollista hankkia nautittavaksi.

Joskus olen vienyt sukkia, viime kesänä annoin huivin talon toisiksi vanhimmalle rouvalle. Tänä vuonna päädyin myös huiviin, jonka toivoin saavani ojentaa itse Nonnalle, isoäidille jota tilalla hoivaa kolme nuorempaa sukupolvea.

Päädyin värikkääseen vironvillaan ja helppoon kolmiohuiviin, jonka ohje on suunnilleen kaikille neulojille tuttu. Luodaan reunasilmukat ja keskisilmukka, lisäyksiä tehdään oikealla puolella ja annetaan mennä. Pingotusvaiheessa sain apua kissaltamme Tarmolta, joka reissujemme ajan majailee luotettavassa kissahotelli Hepokatissa Iittalassa.

Huivista tuli melko iso. Unohdin mitata huivin ja punnita langanmäärän. Joka tapauksessa kokoa tuliaiselle tuli sen verran, että yksi suloinen, pieni Nonna saa sen huoletta kiedottua hartioidensa ja käsivarsiensa lämmikkeeksi - edes Toscanassa kun kuulemma ei aina ole aurinkoista eikä lämmintä.

Olimme jo kotona pohtineet, mahtaako grand old lady olla vielä kotitilallaan. Ja kyllä, sain kunnian ojentaa huivin juuri hänelle, 99-vuotilaalle Nonnalle, joka puuhaili päivisin aktiivisesti. Toimittaessani hänelle tuomisiani oli hän kuorimassa herneitä, mikä keskeytyi vain kuvan ottamisen ajaksi.

Lasten polskiessa altaassa jatkoin minä reissukutimeni parissa. Kunpa pääsisimme tänne lomaparatiisiimme vielä!