Ei tullut mekkoa

 

Orimattilasta kotoisin olevana haaveilen - asialle enempiä tekemättä - puvustamme, jossa on upeat, vahvat värit ja jopa yllättävätkin punaiset sukat. Rouvasikään ehtineenä tykkimyssyä myöten pitäisi kostuumi olla koossa.

Hiihtolomalla koronatoimiin kiukustuneena kaipasin muuta päänvaivaa ja aloin pohtia, miten puvussa olevia värejä voisin käyttää erinäisissä nitkutelmissani ja muissa virityksissä. Kaivelin nettiä ja lähinnä Maija-langan värikarttaa, joka tarjoaa perusvärejä aina.

Puuvärit ja ruutupaperi olivat hyvät apulaiset, kun helmaraitoja aloin muuttaa sukansuiksi. Ensimmäisen Orimattilai-projektini työn eli perussukat sai Kummitätini, joka on mitä juurevin kotipaikkakuntani edustaja ja innokas käsityöihminen hänkin.

Perheessämme on kansallispukuja - Äitini valitsi vihkipuvukseen Kaukolan puvun ja Kummitätini on hankkinut aikoinaan Tuuterin puvun, minulla oleva Pyhäjärven puku on teetetty aikoinaan tyttöselle harrastukseni myötä. Isoäideistäni orimattilalaisempi on aikoinaan kutonut Vuorelmalle pohjanmaalaisten pukujen helmakankaita. Mikkeliläistaustainen isoäitini taas aikoinaan oli valmistanut itselleen emäntäkoulussa Orimattilan puvun, mikä oli enteellistä, sillä elämä toi hänet avioliiton kautta Orimattilaan. Puku on harmiksemme hävinnyt aikoja sitten. Mutta varta vasten hankitut puvut ovat kaikki muualta, mikä tuntuu erikoiseltakin ja toisaalta kertonee myös pukumme hieman kiistellystä historiasta. 

Lisää aiheesta ja upeista puvuista esim. https://kansallispuvussa.com/orimattila/

Handu hurautti Hämeenlinnaan

Viimekesäiseen tapaan Ilun Handu eli Ilona pakkasi ensihätävastelankapiipaansa pullolleen ja turvoksiin mitä ihanampia lankoja ja herkullisimpia värejä ja lähti kiertämään, etteivät intoneulojien kotivarat (Martat suosittavat ruokapuolelle 72 tunnin kotivaraa - lankasuositus ehkä joustavampi?) vain pääsisi kutistumaan vaarallisen pieniksi.

Tapasin Ilonan jo Tervakoskella 22.5. ja Hämeenlinnaan hänet organiseerasin 8.6. Paikkana oli sama iso pihapiiri Kaurialassa kuin vuosi sitten.

Sääennuste säikytti ennakkoluuloisimmat, sillä aloittaessamme klo 14 oli mitä kesäisin keli. Vasta 17 paikkeilla alkoi kuulua kaukaista ukkosen kuminaa ja ripsutella hieman vettä.

Ystäväni kanssa nitkuttelimme liki tapahtuman loppuun asti ja jatkoille päädyimme meille kutiminemme kahvia kittaamaan. Nyt ajatukset ja kutimetkin ovat Jyväskylässä neulefestareilla - Ilonan treffaan sielläkin ja monta muuta lankakaveria. On tämä neulepiiri ihana!

 

Neulekavereiden huivi-kal

 

Joskus kevättalvella alkoivat tamperelaiset neulekaverini viritellä huivi-kalia. Reunaehdot olivat helpot: joku huivi, jonka ohjeen on joko suunnitellut Veera Välimäki tai joka on julkaistu jossakin Laine-lehdessä ja joka tulee vapuksi valmiiksi. Kuullosti hyvältä myös aikataulullisesti.

Laineen väki lupasi palkinnon oslalistujien kesken arvottavaksi ja minä ilmottauduin hoitamaan arpasihteerin tointa. Oma huivini ei valmistunut vapuksi, mutta onneksi muutama muu valmistui.

JA mitä sitten tein? Olin pitkään suunnitellut nitkuttelevani itselleni "yksivärisen" huivin, ja viime syksyn innostamana halusin myös Linnaea-huivin, joten yhdistun nämä kaksi tuumaa. Langat löytyivät yllättäen nurkista, Malabrigoa ja itse värjäämääni.

Hyvän ohjeen kanssa nitkuttaminen sujui sukkelaan, mutta sitten kiilasi väliin pari muuta neulomusta. Niinpä valmista tuli helluntaiksi. Kuvaaminen ja kirjaaminen näkyvät tapahtuvan vielä hitaammin - tälläkin ajalla kutoisi ;)

Vaikka käytänkin toistaiseksi huiveja laiskasti, tällä ohjeella voisin tehdä ainakin yhden vielä. Muoto ja koko avat todella hyvät, ohje laadukas. Kaunis käyttöhuivi, joka esimerkiksi mekon kanssa toimii neuletakkia mukavammin ja näyttävämmin.

Lentoa puikoilla

 

Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän pääsi sitä sovittamaan ja ihastui silkki-mohairin sekä merinon yhdistelmään sekä hartioillensa hyvin istuvaan paidanalkuun. Oli aika selvää, kenelle valmis nitkutelma kuuluisi.

Mitä sitten tein? Jonna Hietalan tämän kevään selkeää, ilmavaa ja ajatonta neuleohjetta pääsin ennakoimaan. J anythän sitä pääsevät muutkin laatimaan, sillä ohje ilmestyi 27.4. julkaistavassa Laine-lehdessä. Koska nurkissani oli viime kesältä hautunut Ilun Handun ihan ohutta merinoa (800m/100g) sekä silkki-mohairia, tartuin niihin, vaikka olin aikonut värkätä sellaisen aina varman neuletakin pelastamaan kaiken. Ilona tuskin tykkää huonoa, vaikka tarvitsen uuden mikstuuran ja vaikka ihan tähän samaan ohjeeseen - sen verran kevyt ja kätevä lämmike nimittäin Lento-ohjeella syntyi. Langankulutusnäkökulmasta ei varastooni tullut kovin suurta lovea, sillä valmis työ painaa noin 175g, mutta toisaalta varastoani möyhentäessäni löysin sieltä jo uuden yhdistelmän.

Mökillä tätä Äiti mallaili päälleen ja oli innostunut 4/5-mittaisista hihoista, koska hän ei kuulemma tykkää hihoista, joita täytyy aina häärätessä varoa kastumasta, likaantumasta tai muutoin kärsimästä. Minä taas pykäisin hieman pidemmät hihat, sillä palelen helpoimmin juuri ranteista. Kuvaan ei tietenkään enää ehditty, sillä aloimme valmistella päiväkahveja pihalle, laskemaan perhosia ja kuuntelemaan pihalampeen ilmestyneitä sammakoita. Onneksi ikivanha aitta palveli kuvia ottaessa.

Mä haluun kans!

Isompi tai siis vanhempi lapsi on ahkera tilaamaan itselleen erinäisiä neulomuksia eikä jono lyhene millään, vaikka jotain saisin joskus valmiiksikin. Nuorempi lapsi harvoin toivoo mitään, mutta joulun jälkeen toivoi villapuseroa. Ja kuinkas ollakaan, sopivasti oli puikoille pääsemässä Anu Ahoniemen - neuleystäväni - Merinero-neuleen testaus.

Esittelin lapselle ohjeen ja aikomani langat eli kahta eriväristä Biches & Buches -talon Le Petit Lambswool -lankaa. Kolmas tilattiin, koska tummaa violettia ei ollut tarpeeksi kotona eikä hovihankkijallani Lankaputiikki Silmukassa.

 Tein tarkoituksella hihoista ja helmasta hieman pitkät, jotta neuleeseen pääsisi kääriytymään. Lanka on niin pehmoista ja juoksevaa, että tämä L-kokoinen neule taitaa painaa noin 250 grammaa. Lämmin, kevyt ja hyvinlaskeutuva olemus.

Merinero-ohje on mainio poikkeus näissä hurjasti yleistyneissä leuasta lantiolle -malleissa, sillä tätä voi tehdä yhtäaikaa sekä kotona että kylillä. Suunta on nimittäin se vanhanaikaisempi eli alhaalta ylöspäin. Hihat kulkevat oivallisesti käsilaukussa siis. Vaikka miesten neule voi vaikuttaa isolta urakalta, neuloontui tämä nopeammin kuin tuli kuvatuksi. Taisi mennä kuusi viikkoa valmistumisesta kuvaamiseen.

Ja koska olen varsin hurmaantunut tästä "Pikkupässilangasta", on sitä jemmassa vanhemman lapsen neuleen verran.

Poikittain

Ystäväni Anu on viime aikoina innostunut suunnittelemaan sekä huiveja että neulepuseroita, joita minä olen päässyt testailemaan. Yksi näistä testeistä on Poppeli-huivi, joka on Anulle hyvin tyypillinen: erikoisia yksityiskohtia hyvin helposti neulottuna.

Tyttäreni oli tilannut huivin jo aikaa sitten, niinpä tyrkkäsin Poppelin ohjeen houkutteeksi. Neiti valitsi tulevaan huiviinsa langoiksi Lankaputiikki Silmukan merinosukka-lankaa värissä Pilvi (todella pehmeää sukkalangaksi!) sekä Kässäkerho PomPomin Merino Singlen värissä Daydream. Pilvet ja Päiväunet, vyyhti kumpaakin, vuorottelivat huivissa niin sujuvasti, että paikoin tuntuivat liukuvan toisiinsa, mikä hieman mursi huivin raitamaisuutta. Merinosukka loppui hieman kesken, koska tilaaja halusi vaaleanpunaisen reunan. Mutta kuinkas sattuikaan, jemmasta löytyi vallan hyvin mukaan uppoavaa Le Petit Lambswoolia.

Vaikka Anun ohjeet ovat helppoja ja hyvin tehtyjä, piti minun tietenkin säätää muutakin kuin päättelyreunaa. Väkäsin omiani jo aloituskerroksella, minkä vuoksi sain keskelle kalanruotomaisen kuvion. Pampulat jätin pois, koska ne eivät passanneet neidille.

Ja päätyihin tulevat lisäykset askaroin niin, että päätyyn tulikin reikäkuvio. 

 Pituutta huiville tuli ansiokkaasti, liki kaksi metriä. Niinpä lämpöä riittää reilusti. Kumpikin valittu lanka on aivan hurmaavan tuntuista eikä taatusti kutita herkintäkään ihoa.

Pientä ja tarpeellista?

Tapasin sattumalta yhden ystäväni Willa Vaskessa ja puheeksi tuli mm. hänen pieni termospullonsa, joka kaipaisi villapaitaa. Pengoin taas sitä ikuisesti riittävää eli ehtymätöntä jämälaatikkoa ja tuumailin. Päädyin Novitan Seitsemään veljekseen, joka keinokuitunsa vuoksi kestäisi ehkä paremmin käyttöä ja selviäisi myös pesukoneesta. Sittenpä aloin väkästää pötkylöitä, josita ensimmäinen on päässyt kuvan verran ulkoilemaankin.

Toinen ja vielä pienempi välityö parin salaisen testineuleen keskellä on ollut tämä nyt tuikitarpeellinen korvansäästäjä, korvanlepuuttaja, korvake tai tamppi - millä ikinä tätä kasvomaskin ripustinta puhutteleekaan. Puuvillalankaa, koukku ja kaiken maailman nappeja - niistä koostuu tämä pikku apulainen.

Ainakin omat korvantakuseni ovat pärjänneet paljon paremmin tampin kanssa. Myös silmälasit pysyvät paremmin paikoillaan, kun sangoille ei ole kilpailijoita tilasta.

Ja niin - rohkenin yhdeksi tunnisteeksi napata taas sanan käsityöyrittäjä. Yritän valmistaa sellaisia käsitöitä, joista olisi jolle kulle iloa. Töitäni on myynnissä Willa Vaskessa (Lukiokatu 4, Hämeenlinna), joka on Vanajaveden kisällien käsityömyymälä ja pop up -kahvila - talo täynnä kädentaikoja.