En näihin kisoihin yleisöön päässyt, sillä hiihtelin Pallaksen ja Vuontispirtin maisemissa "hiihtoriparilla". Sinnekin toki välittyivät kotijoukkojen terveiset, kun stadionilla heiluu isohko HYVÄ MARJO -lakana, jota heiluttivat vanhempani. Eno melusi Sveitsistä aikoinaan tuodun ison lehmänkellon kanssa ja siskoni kannusti muutoin.
Pankkiurheilen kovin eläytyen, minkä perheemme kissaa myöten on jo oppinut. Vieläkin saan kämmeneni hikoamaan ja sydämeni ylimääräisille kierroksille, mikäli pääsen rauhassa keskittymään Galgaryn talviolympialaisten (1988) viiden kilometrin kisan loppusuoralle. Tiedän kyllä, että Matikainen voittaa, mutta se ei estä elämystä.
Mieleeni on jäänyt myös hänen kisaurakkansa Sarajevosta, jolloin olympialaisissa ensikertalaisen hommiin kuului myös osa ylioppilaskirjoituksista. Mitallisaalis kaiken kaikkiaan hänen urallaan on mahtava: Olympialaisista yksi kulta ja kolme pronssia ja MM-kilpailuista kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia (mukana niin henkilökohtaiset matkat kuin viestikin).
Viimeinen sukkapari, jonka neuloin Vuorelman Veto-langasta, päätti ensimmäisen Sukka-Finlandian osaltani. Ja koska malliin tuli b-värillä raita, oli valinta helppo: kuusenvihreä häivähdys muistutukseksi siitä, että hiihtokin vaatii hoksottimia. Obersdorffin MM-hiihdoissa 1987 Matikainen pyysi havuja huoltojoukoilta, jotta saisi suksiensa pohjat puhtaiksi. Tämä tiukka vaatimus osui tv-tallenteisiin ja aiheutti päänvaivaa. Oli kai osalle imagorikkomus. Muille se kertoi siitä, että tahto ja taistelukyky ovat huippu luokkaa.
Hieman reilu tuli tästä parista, mutta hiihtoinnokas ystäväni saa tämän. Pitsineuleessa oli osioita, joita tulen käyttämään toistekin. Samoin kärkikavennus oli houkutteleva - on ehkä kokeiltava ihan perinteisessä sukassa myös. Lankavalinta osui nappiin. Veto oli todella miellyttävää neulottavaa, ja tulen käyttämään sitä toistekin, mikäli vain värit osuvat aikeisiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti