Hieman VillaHillasta

Opin aikoinaan neulomaan Hilla-mummoni neuvomana. Minua ärsytti, kun vuotta nuorempi serkkupoikani osasi lukea ja minä en. Niinpä halusin oppia edes sitä, mitä molemmat isoäitini osasivat - neulomista eli päijäthämäläisittäin kutomista. Ensimmäistä turaletta ei ole tallella, mutta siinä käytetyn langan tunnistaisin varmasti vieläkin.

Sittemmin opin lukemaan luokkani viimeisten joukossa. Kirjoittaminenkin alkoi sujua. Kutominen luisti yhä paremmin. Ja koska kotonani on aina tehty käsitöitä (Hilla-mummo jopa kutonut Helmi Vuorelmalle kansallispuvun helmakangasta), sain kokeilla kaikkea mitä halusin ristipistoista nypläykseen ja vaateompeluun, jota varten isä hankki käytetyn teollisuussaumurinkin kotiin. Tällä hetkellä pääosin neulon. Virkkuukoukkuun kosken äärihädässä, mutta ompelemista olen alkanut elvytellä pienin askelin. Langanvärjäys on seuraava opeteltava asia.

Miksi kudon? Jokainen neulova ihminen tietää syyn: siksi, koska se on kivaa, rentouttavaa ja tarpeellista. Voi innostua ja rentoutua, luoda uutta, kehitellä ja nauttia toisten jo kehittelemistä ideoista. Voi myös ilahduttaa toisia. Terveyshyödyistäkin puhutaan, mutta enpä ole koskaan tarttunut puikkoihin dementian torjunta-ajatuksin.

Blogini on neulepäiväkirjani ja muistini, jossa voin yhdistää kirjoittamista, kutomista ja kuvaamista, joka tällä hetkellä tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Päivänvalossa ehtiminen omaa etu- tai takapihaa kauemmas kamera-apulaisen tai mallin kanssa on haaste. Mutta näitä haasteitahan me kuulemma tarvitsemme. Ja haaveita, joissa VillaHillaKaisallekin on omansa. Haaveet kehittyvät suunnitelmiksi neulomalla, kuinkas muuten.

Tässä on pointtia!

Suvi Simolan uusin ohje Focal Point on taas tuttua ja taattua S. Simola -laatua - huolellisesti mietitty, hyvin ohjeistettu ja muunneltavissakin oleva kokonaisuus, jonka ohe löytyy Ravelrystä (https://www.ravelry.com/patterns/library/focal-point-3). Pääsin testaamaan ohjeen ja nautin, vaikka testatessa yleensä onkin aikamoinen kiire. Tiesin jo aloittaessani, että tulossa on yksi suosikkineuleistani.

Langaksi valitsin ikuisesti säästämäni ja hellimäni Fino-vyyhdit Manos del Uruguaylta  (70 % villaa; 30 % silkkiä) - lankaa, jota ei koskaan ole nurkissa liikaa. Koska niitä oli vain kolme, jatkoin ja laimensin päälankaa Louhittaren Luolan Väinämöisellä (75 5 villaa; 25 % nylonia). Näillä kahdella langalla temppuilin etu- ja takaosat raidoitellen mielivaltaisesti ja "fiilispohjalta". Helmasta noin 20cm ja hihat ovatkin sitten yksiväriset.

Hihoista tuli neuloa pitkät. Niinpä sormet saa perusteellisesti lämpimään tai ranteisiin riittää kunnon käännökset. Samaa 2oikein, 2nurin -joustinta tulee hihansuiden lisäksi helmaan - kunhan ensin on valinnut, kummanko helman pyöräyttää. Tarjolla ohjeessa nimittäin kaksi hyvää vaihtoehtoa.

Ja kun kuvatessa oli valoa, oli myös tuulta. Ja assistentti, jonka mielestä kännykkä riittää kuvaamiseen. Jonkinlainen kokonaiskuva hahmottunee kuitenkin.

Oijoi, jos saisin pallomeren, haluaisin sinne lankapalloja ainakin tuosta Manos del Uruguayn langasta. Tuntui neuloessakin tosi pehmeälle.

Stendahlilainen läkähdys: neuleviikonloppu Hotelli Punkaharjussa

Syksyllä 2018 alkoi vilahdella mainoksia jostain liki epätodellisesta: kokonainen viikonloppu neulomista ja lankoja Hotelli Punkaharjussa. Tärkeän neuleystäväni Anun houkuttelemana (ei kyllä juurikaan tarvinnut...) ilmottauduin mukaan.  Ja nyt kun henki kulkee hieman tasaisemmin paluumatkan junajännityksen jälkeen, yritän muistelmoinnin lisäksi jäsennelläkin koettua.

Valtionhotellin nimellä toimineessa rakennuksessa olen käynyt 1980-luvun puolivälissä äidin työpaikan kesäretkellä. Pysähdyimme syömään. Jo tuolloin paikka ja rakennus jäivät mieleeni kaihertamaan, ja koska nautin kauniista rakennuksista, alkoi myöhemmin itää haave päästä sinne joskus uudestaan. Tarvittiin Kässäkerho Pom Pom organisoimaan, ennen kuin sain mentyä paikalle.

Vaikka olimme vetistäkin vetisemmällä  ja monille nimen omaan kesäkuvista tutulla seudulla, talvinen taikamaailmakin oli todella kaunista. Ajoin tuntui siltä, että olen osa Pekka Halosen maalauksia.

Neulonnan lomassa hieman tutustuin maisemiin Annan ja Anun (joka kuvassa alla) kanssa. Lounaat tarjoiltiin meille Lustossa, joka sekin oli pitkästä aikaa museopoikkeaman väärtti.

Lauantaina lisäherkuksi oli mahdollista poimia taidenäyttelyn avajaiset Luston asemalla, jossa toimii Aseman taidelaituri -niminen taidenäyttelytila. Tämänkertaisen näyttelyn aiheena olivat koulutaulut.

Hotellin estetiikan ihastelun, ainoina ohjelmanumeroina olevista ruokailuista nautiskelun sekä vapaan oleiluin seassa, kanssa ja välissä neuloimme, innostuimme, ideoimme ja neuloimme lisää. Niinpä lauantain kävelyltä bongattu liikennemerkki tuntui koskettavan myös "retriittiläisiä" eikä vain hiihtäjiä.

Sekä Titityyn Tiina että Kässäkerho Pom Pomin Liinu (kuvassa vieraskirjan äärellä) olivat tehneet tynnyrien työn mm. valitessaan ihanista, laadukkaista langoistaan meille ja lauantaina muillekin mahdollisille vieraille herkkuja. Tiina toi merkkejä maailmalta, Liinu luonnollisesti omia lankojaan.

 Viikonloppu tällaisessakin värikylvyssä - uhka vai mahdollisuus ;)

Ja jos heti halusi ryhtyä toimeen ostostensa kanssa, oli se luonnollisesti mahdollista. Vyyhdinpuu  ja "veivi" olivatkin vallan ahkeralla käytöllä.

Aika moni ryhtyi perjantaina neulomaan Stephen Westin huivia Vertices Unite - tältä näytti sunnuntaina aamupäivällä:

Moni asia oli viikonlopussa niin hienoa. Jos jotakin olisi nostettava ylitse muiden, korottaisin aateystävien seuran ja uusiin tutustumisen parhaaksi asiaksi. Tuttuja suunnittelijanimiä lehdistä ja verkosta muuttuikin inspiroivaksi kahviseuraksi, oma polku lankojen maailmassa risteytyi hieman samanlaisten polkujen kanssa. Tästä olen kiitollisin.

Toki olin haaveillut tapaavani talon rouvan, mutta hän oli pakottavista syistä toisaalla. Niinpä nappasin kuvan valokuvateoksesta. Saimin uraa olen seurannut akkainlehtien kautta parikymmentä vuotta ja monesta syystä toivon kaikkea hyvää myös hänelle.

Mikä mahtoi jäädä päälimmäiseksi? Varmaankin miljöö, sen kauneus ja helppous. Oli helppo olla, oli helppo hengittää ja nauttia vaikkapa niinkin pienestä seikasta kuin kauniista esillepanosta, oli kyse sitten sienipateen tarjoulutavasta tai kahvikupista (joita harmikseni ei ollut myytävänä).

Eikä mitätöidä lankoja! Halusin nähdä luonnonvalossa Pom Pomin upeudet, jotta voin niitä jatkossa hankkia vaikkapa netin välityksellä. Nyt sitten sekä nitkutetaan ankarasti kotona olevia lankoja pois että etsitään ohjeita, joihin pyydystää vaikkapa Suomaa, kokonaan suomenlampaan villasta olevaa Liinun värjäämää lankaa.

Kuulemma Firenzessä saa stendahlilaisen kauneudesta läkähtymiskohtauksen. Minulle niin kävi kahvin äärellä, lankojen keskellä viime viikonloppuna. Ohessa nitkuttelin kahta neuletta, joiden testaaja olen.

Härkäviikoilla kuulemma

Väittävät kovasti, että viimeistään kun Nuutti on vienyt joulun pois, alkavat härkäviikot. Näin minulle kotona ammoin uskoteltiin. Niinpä vielä hieman jouluksi menneiden nitkutelmieni muistelointia.

Syksyn 2018 neulehitti taisi olla Oslopipo eli Oslohat, jonka vallan moni puikoillaan pyöräytti. Minä laadin vain yhden, jonka sai ystäväni. Käytin ohjeen mukaista lankaa eli Arwetta Classicia, jota meni noin 120 grammaa. Pipon ohje on pelkkää suoraa törötystä, joten aion muistaa tämän mallin esimerkiksi automatkoille kudinta varustaessani. Koska se tulee korville noin nelinkertaisena, ei pitäisi tässä pää jäätyä lainkaan. Vaativan maun omaava lapseni oli sitä mieltä, että hänkin haluaisi - siis ainakin kaksi Osloa olisi listalla.

 Kummitytöt alkavat ymmärtää, että lanka kääntyy monenlaiseen. Heistä yksi toivoi pitsipolvisukkia. Lähettelin joitakin kuvia tuumattavaksi, ja valituksi tuli Dropsin varsin joutuisa Eleonora-ohje. Puikkoina 2,5-kokoiset kepit ja lankana Regiaa - ei voi olla raskasta. Silkkinauha vielä koristeeksi sukansuuhun.

Koska en viitsinyt häättää mallijalkoja ulos pakkaseen, en myöskään juuri kuvannut sukkia. Siitä huolimatta näistä sukista muistettavaksi jäi polvisukan kapeneminen nilkaa kohti: takana oli kolme 8 silmukan sileää oikeaa pitsien välissä ja niistä kavennettiin säären edetessä liiat pois, jotta nilkassa joka kohdassa pitsien välissä oli saman verran silmukoita eli kolme.

Kun lapsi kerrankin haluaa

Meillä isoäidit ovat yleensä sukittaneet lapset. Satunnaisesti isompi keksii jonkin ohjeen, jonka haluaa sitten minun nitkuttavan hänelle. Tänä syksynä sellainen löytyi Novitan syksy 2018 -lehdestä.

Vaikka tykkäänkin langanloppujen yhdistelystä, oli tämä resepti sellainen, että me kummatkin kannatimme alkuperäisten lankojen pyydystämistä ja mallin noudattamista - toki jo ensimmäisen sukan puolivälissä pohdin mm. jouluisempaa värimaailmaa.

Malli on lystikäs ja nopea, vain joka viidennellä kerroksella täytyy laskea. Pääteltävää tulee sitten vähintään omiin tarpeisiin, kun raitoina vaihtelee seitsemän väriä.

Koska kerrosten vaihtokohtiin en ollut alkuunkaan tyytyväinen, tuuppasi ne sivuille. Tiedän nimittäin, että tarkka neitimme malttaa asettaa sukat niin päin, että sivusaumat eivät ole jalkojen ulkosyrjillä.

Varovaisen arviointini mukaan näistä langoista (Nalle, Nordic wool ja Cotton wool) tulisi vielä kaksi samanlaista paria. Aika näyttää, huvittaako tehdä edes yhtä uutta paria.

Se ei lopu ikinä!!!

Siskoni halusi taannoin ohuet, kirjavat ja varsin pitkävartiset sukat. Heitin hänelle joukon langanloppuja, joista hän keri lankaa epämääräisiä pätkiä epämääräisessä järjestyksessä palloksi, joka painoi noin 200 grammaa.

Niinpä hänelle sitten nitkuttelin sukat, joissa oli melko pitkät varret - kuten tilattu oli ja aiemmin samaa ohjetta käyttäen hyväksi havaittu. Vallan lystikästä olikin tätä jämäpalloa neuloa, sillä lanka kulki itsekseen eikä tarvinnut erikseen pohtia, mitä seuraavaksi lykkäisin puikoille ja kuinka paljon, jotta jäisi toiseenkin sukkaan.

Sattumalta - uskoo ken tahtoo - kärjistä tuli liki identtiset. Hassua.

Kerä ei tietenkään loppunut tähän sukkapariin. Niinpä kokouskutimena on nyt sitten sukkapari kerrankin ja pitkästä aikaa omiin kinttuihini. Ja jo nyt näyttää siltä, että ainakin kolmannen parin varret tulisivat samaisesta pallosta...

Sääret lämpimään

Liikunnallisestikin ahkerat lähipiirini tärkeät naiset toivoivat joulukukiksi säärystimiä, joita voisi käyttää vaikkapa lenkillä. Optimisteina he kai kuvittelevat, että saamme talvenkin.

Toiselle heistä tein lämmikkeet hyödyntäen pääosin raidallista Seitsemää veljestä sekä valepalmikkoa. Halusin samalla kokeilla, miten tämä pintaneule toimii säännöllisissä raidoilla. Tältä näyttää:

Lykkäänpä muistiin ohjeen, kun sitä kuitenkin aika ajoin käytän:

- 1-3. kerrokset: *3 oikein, 2 nurin *-joustinneuletta 3krs

- 4.kerros: *Nosta yksi silmukka neulomatta, neulo kaksi yhteen ja vedä nostettu silmukka niiden yli, 2 nurin* toista koko krs

- 5. kerros: *tee langankierto, neulo yksi oikein, tee langankierto, 2 nurin*  toista koko krs

- Aloita alusta. (Ensimmäinen kerros: *neulo lisätty silmukat ja yksi ”alkuperäinen” oikein, 2 nurin*)

Toiset säärystimet ovat muunnelma sukista, joiden ohje on julkaistu Novitan syksy 2018 -lehdessä. Kaivelin keskenään myötääviä jämiä ja aloin järjestellä, sillä nautin näistä jämäarpajaisista. Ja aika vähiin kaikki neljä väriä kuluivatkin.