Sukkakevät menossa

Vaikka aloinkin helmikuussa Laineen inspiroimana Nerea-neuleen nitkuttamisen, on tästä keväästä kehkeytynyt sukkakevät. Langanloppuja olen yhdistelyt eri tavoin kutomalla omiin koipiini parit sukat.

Paksummat sukat syntyivät jämistä, jotka löysin Kummitätini siivoamasta aarteistostaan.

Ohuemmat taas syntyivät siitä ikuisesti riittävästä kerästä, jonka Sisareni keri meillä joulupäivänä 2017 ja josta hän jo sai pitkävartiset sukat.

Syntymäpäiviä olen muistanut parilla parilla. Ensin vein Tädilleni sukat, jotka neuloin Regian sormiakin hivelevästä Merino Yak -langasta (58% villaa, 28% polyamidia, 14% jakkia). Ohjeena oli ikisuosikkini "Lehtisukka" eli Embossed Leaves Socks kirjasta Favorite Socks - 25 Timeless Designs from Interweave.

Samalla ohjeella viuhutin menemään, kun hersyvä emerita-kollegani kaikkien meidän ihmeeksemme ikääntyi. Lankana tällä kertaa oli keväisissä väreissä ilakoiva ja minulle ihan uusi tuttavuus Svarta Fåretin Frost (75 % villaa, loppu polyamidia). En myöskään ole aiemmin yhdistellyt pitsineuletta ja kirjavaa lankaa, mutta sukkien saajasta johtuen halusin sekä luontokuvion että kevään värit samaan pakettiin.

Ja tutustuinpa Novitan Venlaankin, josta sukat valepalmikolla kuvioituna nitkuttelin työkaverini Äidille pienenä kiitoksena minulle kierrättyneestä untuvatakista. Näppituntumani mukaan taisi tämä lanka tulla koetuksi kerralla.

Sitten kuulin kollegastani, joka julkeaa jäädä eläkkeelle juuri nyt, kun olemme asettumassa samaan työpaikkaan. Tälle aina luotettavalle työkaverille ja armottoman ahkeralle kalastajalle, joka on pitänyt meitäkin jo parina talvena kuhafileissä, oli tietenkin laadittava jotakin pientä lämmikettä. Ja kas, kaikki alkoi taas jämäkasasta - alankin epäillä omaavani jonkinlaisen räsymattogeenin.

Kasasta syntyi tällainen pari, jossa loppui kymmenen eri jämää. Tai kuten Lankaputiikki Silmukan Ellin kanssa pohdimme termiksi trendikkäämmin #zeroyarnwaste.

Pakottaako pipo päätä?

Talvella alkoi liikkua suvaitsemattomuuskeskustelun aallot neulemaailmassakin. En kohua juurikaan seurannut, sillä uskon itse äärimmäiseen ja kaikenlaiseen tasa-arvoon, jonka sisäistäminen osoitetaan mm. arkipäivän käytöksessä, teoissa jne. Minulle ei riitä se, että ostan jonkun suunnittelijan ohjeen tai jätän jonkun ostamatta.

Näissä aatoksissa ystäväni Neulova Ninja valisti minua Kate Davies -nimisellä suunnittelijalla , joka on mm. selättänyt erittäin vakavan sairauden muutama vuosi sitten ja jonka jonkin julkaisun väärinluennalla synnytettiin aikamoinen soppa.

Ihastuin oitis hänen ideoihinsa, estetiikkaansa sekä lankoihinsa, joissa on helppo nähdä Skotlannin luonto väreineen. Koska Neulovalla Ninjalla oli jo Otter Ferr, halusin saman "tiimipipon".

Aloitusreuna tuli heti neulottaessa viimestelyksi ja valmiiksi. Rento pipo (minulla kerrankin hieman löysä, kun otin liian paksua lankaa) kätkee niskaan vielä yhden yllätyksen, hiipan niputtamiseen valitun napin, jonka taas hain Lankaputiikki Silmukasta.

Tulin samalla testanneeksi Snurresta ostamani Coop Knitsin langan Sock Yeah DK:n, jonka näppituntuma on houkutteleva. Tästä langasta on myös ohuempi versio ja molempia mukavissa väreissä, joten tätä on helppo pitää muistilistalla. Raitoina minulla on Les Petits Points Parisiensin jotakin ihanaa vyyhdin loppua, joka niin ikään on Silmukasta kotoisin.

Mutta kyllä niin olen keväänkin mittaan miettinyt, paraneeko neulemaailmakaan jyrkillä mielipiteillä oikeasta ja väärästä tai sormenheristelyllä. Ensimmäistä kiveä viskomaan on harva kykenevä.

Pikku varpu eli Varpunen?

Jonna Hietala julkaisi talvella Varpu-nimisen neuleohjeen  joka on kevyt, ilmava ja nopea neuloa. Tyttäreni kokoon tarvitsi vain 250g Sandnesin Borstet Alpakka -lankaa.

Ja kuinkas ollakaan, uhmasin ohjetta. Otin pari kokoa pienemmät puikot ja näillä 8-koon kepakoilla pyöräytyin neidolle neuleen, joka odotti pari kuukautta päättelypuuskaa ja kuvausilmoja. Hieman pidemmän olisin toki voinut neuloa, mutta langan loppuminen ratkaisi asian puolestani.

Helppo, huoleton neule ja neulottava! Kevyt kuljettaa mukana.

Mutta on se kumma, kun ei tuo päätteleminen huvita! Tänäkin keväänä näitä viikkokausia viimeistelemistä vailla valmiita on ollut vaikka monta nurkissa, nyt onneksi enää yksi vauvannuttu, joka tällä menolla jää oitis liian pieneksi. Paljon mukavampaa on aloittaa uusi huivi (tai vaikka kaksi), sukat tai neulepusero, vaikka kuinka tiedän, että edestäni kuitenkin löydän ne päättelemättömätkin.

Tämän voisin nitkuttaa toistekin!

 Joulukuun lopussa Anu Ahoniemi pyysi minuakin testaamaan ohjeensa, jotta sen voisi lähettää julkaistavaksi maailmalle. Ohjeen idea - juuristo - oli niin kiehtova, että singahdin samantien Lankaputiikki Silmukkaan, kun satuin kerran kulmilla olemaan. Nappasin minulle uuden langan Malabrigolta Arroyon, joka on täyttä merinovillaa. Väri oli helppo valita, sillä olin läpi kyllästynyt loppu vuoden ikiharmaisiin päiviin.

Ja nyt kun ohje on julkinen, voin jo tällä herkutella. Lisää infoa Anun hienosta Juuret-ohjeesta löydät juuri ilmestyneestä Knitty-verkkojulkaisusta.

Kuten kuvista näkyy, neule ei hulmua minnekään eikä sen tarkoituskaan ole liehua. Neule muotoutuu joustinneuleen oheen tehdyilla silmukoiden lisäämisillä tai kavennuksilla kohdasta riippuen.

Alkuperäinen ajatus on hieman ohuemmalle langalle, mutta 3-puikoillakaan neulottuna ei neule ole liian paksu. Kesäisen version haluan tehdä tästä myös - joko napakkaa puuvillaa tai pellavaa. Ehdottomasti suosittelen!

Hieman VillaHillasta

Opin aikoinaan neulomaan Hilla-mummoni neuvomana. Minua ärsytti, kun vuotta nuorempi serkkupoikani osasi lukea ja minä en. Niinpä halusin oppia edes sitä, mitä molemmat isoäitini osasivat - neulomista eli päijäthämäläisittäin kutomista. Ensimmäistä turaletta ei ole tallella, mutta siinä käytetyn langan tunnistaisin varmasti vieläkin.

Sittemmin opin lukemaan luokkani viimeisten joukossa. Kirjoittaminenkin alkoi sujua. Kutominen luisti yhä paremmin. Ja koska kotonani on aina tehty käsitöitä (Hilla-mummo jopa kutonut Helmi Vuorelmalle kansallispuvun helmakangasta), sain kokeilla kaikkea mitä halusin ristipistoista nypläykseen ja vaateompeluun, jota varten isä hankki käytetyn teollisuussaumurinkin kotiin. Tällä hetkellä pääosin neulon. Virkkuukoukkuun kosken äärihädässä, mutta ompelemista olen alkanut elvytellä pienin askelin. Langanvärjäys on seuraava opeteltava asia.

Miksi kudon? Jokainen neulova ihminen tietää syyn: siksi, koska se on kivaa, rentouttavaa ja tarpeellista. Voi innostua ja rentoutua, luoda uutta, kehitellä ja nauttia toisten jo kehittelemistä ideoista. Voi myös ilahduttaa toisia. Terveyshyödyistäkin puhutaan, mutta enpä ole koskaan tarttunut puikkoihin dementian torjunta-ajatuksin.

Blogini on neulepäiväkirjani ja muistini, jossa voin yhdistää kirjoittamista, kutomista ja kuvaamista, joka tällä hetkellä tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Päivänvalossa ehtiminen omaa etu- tai takapihaa kauemmas kamera-apulaisen tai mallin kanssa on haaste. Mutta näitä haasteitahan me kuulemma tarvitsemme. Ja haaveita, joissa VillaHillaKaisallekin on omansa. Haaveet kehittyvät suunnitelmiksi neulomalla, kuinkas muuten.

Tässä on pointtia!

Suvi Simolan uusin ohje Focal Point on taas tuttua ja taattua S. Simola -laatua - huolellisesti mietitty, hyvin ohjeistettu ja muunneltavissakin oleva kokonaisuus, jonka ohe löytyy Ravelrystä (https://www.ravelry.com/patterns/library/focal-point-3). Pääsin testaamaan ohjeen ja nautin, vaikka testatessa yleensä onkin aikamoinen kiire. Tiesin jo aloittaessani, että tulossa on yksi suosikkineuleistani.

Langaksi valitsin ikuisesti säästämäni ja hellimäni Fino-vyyhdit Manos del Uruguaylta  (70 % villaa; 30 % silkkiä) - lankaa, jota ei koskaan ole nurkissa liikaa. Koska niitä oli vain kolme, jatkoin ja laimensin päälankaa Louhittaren Luolan Väinämöisellä (75 5 villaa; 25 % nylonia). Näillä kahdella langalla temppuilin etu- ja takaosat raidoitellen mielivaltaisesti ja "fiilispohjalta". Helmasta noin 20cm ja hihat ovatkin sitten yksiväriset.

Hihoista tuli neuloa pitkät. Niinpä sormet saa perusteellisesti lämpimään tai ranteisiin riittää kunnon käännökset. Samaa 2oikein, 2nurin -joustinta tulee hihansuiden lisäksi helmaan - kunhan ensin on valinnut, kummanko helman pyöräyttää. Tarjolla ohjeessa nimittäin kaksi hyvää vaihtoehtoa.

Ja kun kuvatessa oli valoa, oli myös tuulta. Ja assistentti, jonka mielestä kännykkä riittää kuvaamiseen. Jonkinlainen kokonaiskuva hahmottunee kuitenkin.

Oijoi, jos saisin pallomeren, haluaisin sinne lankapalloja ainakin tuosta Manos del Uruguayn langasta. Tuntui neuloessakin tosi pehmeälle.

Stendahlilainen läkähdys: neuleviikonloppu Hotelli Punkaharjussa

Syksyllä 2018 alkoi vilahdella mainoksia jostain liki epätodellisesta: kokonainen viikonloppu neulomista ja lankoja Hotelli Punkaharjussa. Tärkeän neuleystäväni Anun houkuttelemana (ei kyllä juurikaan tarvinnut...) ilmottauduin mukaan.  Ja nyt kun henki kulkee hieman tasaisemmin paluumatkan junajännityksen jälkeen, yritän muistelmoinnin lisäksi jäsennelläkin koettua.

Valtionhotellin nimellä toimineessa rakennuksessa olen käynyt 1980-luvun puolivälissä äidin työpaikan kesäretkellä. Pysähdyimme syömään. Jo tuolloin paikka ja rakennus jäivät mieleeni kaihertamaan, ja koska nautin kauniista rakennuksista, alkoi myöhemmin itää haave päästä sinne joskus uudestaan. Tarvittiin Kässäkerho Pom Pom organisoimaan, ennen kuin sain mentyä paikalle.

Vaikka olimme vetistäkin vetisemmällä  ja monille nimen omaan kesäkuvista tutulla seudulla, talvinen taikamaailmakin oli todella kaunista. Ajoin tuntui siltä, että olen osa Pekka Halosen maalauksia.

Neulonnan lomassa hieman tutustuin maisemiin Annan ja Anun (joka kuvassa alla) kanssa. Lounaat tarjoiltiin meille Lustossa, joka sekin oli pitkästä aikaa museopoikkeaman väärtti.

Lauantaina lisäherkuksi oli mahdollista poimia taidenäyttelyn avajaiset Luston asemalla, jossa toimii Aseman taidelaituri -niminen taidenäyttelytila. Tämänkertaisen näyttelyn aiheena olivat koulutaulut.

Hotellin estetiikan ihastelun, ainoina ohjelmanumeroina olevista ruokailuista nautiskelun sekä vapaan oleiluin seassa, kanssa ja välissä neuloimme, innostuimme, ideoimme ja neuloimme lisää. Niinpä lauantain kävelyltä bongattu liikennemerkki tuntui koskettavan myös "retriittiläisiä" eikä vain hiihtäjiä.

Sekä Titityyn Tiina että Kässäkerho Pom Pomin Liinu (kuvassa vieraskirjan äärellä) olivat tehneet tynnyrien työn mm. valitessaan ihanista, laadukkaista langoistaan meille ja lauantaina muillekin mahdollisille vieraille herkkuja. Tiina toi merkkejä maailmalta, Liinu luonnollisesti omia lankojaan.

 Viikonloppu tällaisessakin värikylvyssä - uhka vai mahdollisuus ;)

Ja jos heti halusi ryhtyä toimeen ostostensa kanssa, oli se luonnollisesti mahdollista. Vyyhdinpuu  ja "veivi" olivatkin vallan ahkeralla käytöllä.

Aika moni ryhtyi perjantaina neulomaan Stephen Westin huivia Vertices Unite - tältä näytti sunnuntaina aamupäivällä:

Moni asia oli viikonlopussa niin hienoa. Jos jotakin olisi nostettava ylitse muiden, korottaisin aateystävien seuran ja uusiin tutustumisen parhaaksi asiaksi. Tuttuja suunnittelijanimiä lehdistä ja verkosta muuttuikin inspiroivaksi kahviseuraksi, oma polku lankojen maailmassa risteytyi hieman samanlaisten polkujen kanssa. Tästä olen kiitollisin.

Toki olin haaveillut tapaavani talon rouvan, mutta hän oli pakottavista syistä toisaalla. Niinpä nappasin kuvan valokuvateoksesta. Saimin uraa olen seurannut akkainlehtien kautta parikymmentä vuotta ja monesta syystä toivon kaikkea hyvää myös hänelle.

Mikä mahtoi jäädä päälimmäiseksi? Varmaankin miljöö, sen kauneus ja helppous. Oli helppo olla, oli helppo hengittää ja nauttia vaikkapa niinkin pienestä seikasta kuin kauniista esillepanosta, oli kyse sitten sienipateen tarjoulutavasta tai kahvikupista (joita harmikseni ei ollut myytävänä).

Eikä mitätöidä lankoja! Halusin nähdä luonnonvalossa Pom Pomin upeudet, jotta voin niitä jatkossa hankkia vaikkapa netin välityksellä. Nyt sitten sekä nitkutetaan ankarasti kotona olevia lankoja pois että etsitään ohjeita, joihin pyydystää vaikkapa Suomaa, kokonaan suomenlampaan villasta olevaa Liinun värjäämää lankaa.

Kuulemma Firenzessä saa stendahlilaisen kauneudesta läkähtymiskohtauksen. Minulle niin kävi kahvin äärellä, lankojen keskellä viime viikonloppuna. Ohessa nitkuttelin kahta neuletta, joiden testaaja olen.