Aallokossa

Harvoin innostun mistään huivista erityisesti, mutta keväällä näin sattumalta kuvia Onda d'Amore -huivista, josta innostuin heti ja oitis. Sattumalta Ilu oli hurauttamassa hätäensivastepiipaallaan naapurikuntaan Tervakosken puolelle ja perässäsäntäsin minä ajatuksenani joku tosi värikäs.

Mutta aallon tiestä tulikin varsin armas. Ratkaiseva tekijä oli Ilun mohair, jota löysin sävyssä Jääkarhukarkki. Alkuperäisessä ohjeessa ei oe mohairia, mutta halusin kokeilla, miten Ilun Fiddle, suosikkini koko loppu elämäni, juttelee mohairin kanssa.

Kokoa huiville tuli aitan seinällisen verran, mutta siitä huolimatta se on tosi kevyt. Pohjaväriä taisi mennä 100g, mohairia 50g ja toista kuvioväriä 50g. Mutta kuten kuvasta näkyy, kolmannenkin kuviovärin nappasin huivin "helmaan" - ratkaisu edisti lempinimeä Homehuivi vallan tehokkaasti.

Ohjetta kannattaa lulea sen verran tarkkaan, että malttaa osuttaa aallot pitkin huivia lomittain. Tai ainakin minun olisi niin kannattanut tehdä - se onnistui vasta helman kuuden "laineen" kohdalla.

 Lämmin, kevyt, pehmeä ja peittävä huivi! Hieman kutkuttelee jo idea jämälankaversiostakin.

Kolmen kopla puikoilla

2020 ostin Titityystä Isagerin Tiro-lankaa, joka koostuu pellavasta, bambusta sekä puuvillasta ja jossa on hurmaava näppituntuma ja värit. Olin ajatellut keostani jotakin perusneuletta kaksinkertaisella langastolla 4-koon kepakoilla. Sitten Anu-ystäväni pyysi testaamaam uusinta ohjettaan, joka on tulossa Taito-lehteen.

Triostapa ryhdyinkin paitaa synnyttämään, jotta olisi edes joskus valmiina kevyt kesäneule. Ohje on mainio ja jekkuisa, kuten Anun ohjeilla on tapana. Hieman alkuun tarkempaa hommaa ja sitten huristelua helmaa ja hihansuita kohti.

Nautin niin ohjeesta kuin langastakin. Kissamme tosin oli sitä mieltä, että kaiken maailman korsilangat ovat turhia, kun eläinperäisiäkin on saatavilla, ja pulautti karvapallon pingotuksessa olevan paitani rintamukselle.
 

Taas lennossa

Keväällä pääsin esineulomaan (tosin kutsu tuli tittelillä pre knitting) Laine-lehdessä ilmestyneen Lento-neuleen - perusneuleen raglan-olkineen ja 3/4-hihoineen. Äiti sai ensimmäisen ja tykännyt siitä kovasti.

Kevyt, lämmin, pehmeä neule jai kaihertamaan kovasti, ja niinpä nitkuttelin omaksi lämmikkeekseni toisen. Lankana oli Malabrigon kirjavaa merinoa (laput ym. etiketit jo aikoja sitten hukassa) sekä mohairia, 50g Les Petit Point Parisiens -ihanuutta ja sen täydennykseksi kaksi eri sävyä Austermannin kid-silk-mohairia. 

Elokuun loppupuolen valo teki kuvatessa kepposia. Tuo ylempi kuva lienee lähimpänä totuutta. 

 

Lapsi lähti maailmalle

Tarkka, harkitun tyylin ja värimaailman omaava, viluisehko esikoiseni on lähdössä maailmalle. Hän toivoi jo aikaa sitten keväällä näitä tiettyjä "kukkasukkia" ja kaiveli jemmastani langat, pohjaväriksi Maijaa ja kuvioväriksi Nallea. 

Lykkäsin ja lykkäsin aloittamista, kunnes päätin, etten aloitakaan, ennen kuin pääsykoetulokset ovat tulleet. Odotetut, positiiviset testitulokset saapuivat. Silmukoiden luominen lykkääntyi vedoten puuttuvaan asuntoon. Kun sekin järjestyi, alkoi salaneulonta. Onneksi lapsi oli kesätöissä kaupan kassalla. Valppaan lapsen kanssa oli pidettävä visusti huoli, ettei hommasta näy vilaustakaan.

47 kerrosta kuviota varressa eteni kohtuullisen sukkelasti, vaikka vaatikin tavallista enemmän keskittymistä. Kantapää ja terä menivätkin jo seurusteluhommina. Ja yllätys onnistui. Sain hyvinkin selitellä, missä välissä olin ehtinyt.

Festarimuistelmia Jyväskylästä

Kun on kerran päässyt Jyväskylän neulefestareiden makuun, on päästävä sinne toistekin. Ja kolmannen, neljännen.... kerran. Niinpä tänäkin kesänä junailin paikan päälle Tampereen aateystäväin kanssa - ja onnistuin houkuttelemaan mukaani myös uuden kollegani,  innokkaan ja valppaan neulojan. 

Vapuksi valmista -huivi-Kal huipentui melekin kaikkien valmiiden huivien ja neulojiensa yhteiskuvaan Toivolan pihalla. Laine Magazine lupasi ystävällisesti meille arvottavaksi yhden tuotteistaan, ja arvonnnan voitti ansioitunut neuloja Hannele, joka laati kuvassa näkyvän hurmaavan punaisen huivin.

Muutaman Jyväskylä-käynnin jälkeen jaksan aina huumaantua kokonaisvaltaisesta elämyksestä lankaisan väen keskellä. Jo junamatka yhdessä sovitussa vaunussa johdattaa päivään ja toisaalta kotimatkalla voi jakaa löytöjään ja yhdessä sulatella havaittua.

Toinen huippu kulma on vinkkien ilotulitus - tyylikkäitä, persoonallisia, rohkeita toteutuksia samastakin ohjeesta, pieniä ideoita tehdä toisin, eri tavalla ja paremmin.

Ja lankaa, sitä on läkähdyttävästi! Ilun Handun värejä on aina pakko ladata sieluun enkä saa niistä millään tarpeekseni. Nyt tosin oli vain pieni asia, täydennys väriin, jonka toteutussunnitelma on kuluneen kuukauden aikana muuttunut jo kolmisen kertaa.

Ilun kulta-kuparisen langan ohessa hotkaisin hieman yllättäen Kässäkerho Pom Pomin uutukaista, pellavaa ja villaa sisältävää Linnea Light -lankaa harmaana, vaikka tarjolla on monta muutakin oivallista väriä - kuva valitettavasti vaalentaa hiilen liiaksi.

Parasta päivässä taas on kuitenkin se yhteisöllisyys - olemme puhumassa samaa kieltä ja ymmärrämme, miksi on saatava vielä yksi vyyhti.

Ystäväni on kuin villasukka - kukkasia ja sukkasia

Yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni löytyi, kun tahoiltamme pääsimme samaan opinahjoon aikoinaan kirjoitusten jälkeen ja aakkostuksessa osuimme samaan pikku ryhmäänkin. Tutustuminen alkoi ja kehittyi ystävyydeksi, jota on vahvistanut mm. se, että elämä sittemmin ja sattumalta toi meidät Kanta-Hämeeseen.

Hienostuneen maun ja huomaavaisen luonteensa ansiosta hän toimitaa minulle aina erilaisia ja toinen toistaan kiehtovampia lankakukkia. Yhdestä kukkakimpusta valikoin tämän Sheepjes-tuotannon sukkalangan ja ryhdyin laatimaan sukkaparia.

Laadintaa harrastin sattumalta kesän mittaan paikoissa, joissa olimme yhdessä opiskelijoina visiteeranneet, kuten Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja Suomenlinnassa.

3 oikein, 1 nurin -suosikkivarttani höystin joka 11. kerros tehtävällä valepalmikon sorttisella kuviolla, muutoin sukat ovat perussukat. Lanka oli todella pehmeää ja käypää huiviksikin. Toivottavasti se kestää sukissa. Materiaalitietojen puoelsta pitäisi kestää.

 

Kesän sukkahommia

Tänä kesänä olen taas harrastanut uusia alkuja enemmän kuin loppuun saatettuja. Sukkia on näppärä kuskata käsilaukussa eivätkä ne kuumemmallakaan kelillä hiosta sylissä. 

Nämä väri-iloittelut tein ystävälleni Neulovalle Ninjalle liittyen sekä yhteen haasteeseen että kutoakseni hänen värjäämäänsä lankaa. Oli ihan pakko kokeilla, miten sukan yleisväri muuttuu, kun jämälootasta ottaa kaksi erilaista yksiväristä kirjavan kaveriksi.

 Erinäisiä ammattilaisia, joita tarvitsemme kolotuksiimme, haluaisin muistaa enemmänkin neulomuksin. Sain sentään aikaiseksi hierojallemme "rasvasukat" eli +60 asteen konepesua kestävästä langasta puuvillasukat, jotka voi vetää jalkaan rasvauksen jälkeen vuodevaatteita suojaamaan. Itse käytän näitä rasvasukkia myös niin, etten aina rasvaa kinttujani vaan sukkiin imeytynyt rasva hoitaa hommaa, vaikka minä laiskottelen.

Rasvasukkia innostuin nitkuttelemaan pari paria lisää, kun vauhtiin pääsin. Ylitarkastaja-laadunvalvoja kissamme ei hommasta kuitenkaan innostunut, koska puuvilla ei kelpaa kollille.

Ei tullut mekkoa

 

Orimattilasta kotoisin olevana haaveilen - asialle enempiä tekemättä - puvustamme, jossa on upeat, vahvat värit ja jopa yllättävätkin punaiset sukat. Rouvasikään ehtineenä tykkimyssyä myöten pitäisi kostuumi olla koossa.

Hiihtolomalla koronatoimiin kiukustuneena kaipasin muuta päänvaivaa ja aloin pohtia, miten puvussa olevia värejä voisin käyttää erinäisissä nitkutelmissani ja muissa virityksissä. Kaivelin nettiä ja lähinnä Maija-langan värikarttaa, joka tarjoaa perusvärejä aina.

Puuvärit ja ruutupaperi olivat hyvät apulaiset, kun helmaraitoja aloin muuttaa sukansuiksi. Ensimmäisen Orimattilai-projektini työn eli perussukat sai Kummitätini, joka on mitä juurevin kotipaikkakuntani edustaja ja innokas käsityöihminen hänkin.

Perheessämme on kansallispukuja - Äitini valitsi vihkipuvukseen Kaukolan puvun ja Kummitätini on hankkinut aikoinaan Tuuterin puvun, minulla oleva Pyhäjärven puku on teetetty aikoinaan tyttöselle harrastukseni myötä. Isoäideistäni orimattilalaisempi on aikoinaan kutonut Vuorelmalle pohjanmaalaisten pukujen helmakankaita. Mikkeliläistaustainen isoäitini taas aikoinaan oli valmistanut itselleen emäntäkoulussa Orimattilan puvun, mikä oli enteellistä, sillä elämä toi hänet avioliiton kautta Orimattilaan. Puku on harmiksemme hävinnyt aikoja sitten. Mutta varta vasten hankitut puvut ovat kaikki muualta, mikä tuntuu erikoiseltakin ja toisaalta kertonee myös pukumme hieman kiistellystä historiasta. 

Lisää aiheesta ja upeista puvuista esim. https://kansallispuvussa.com/orimattila/

Handu hurautti Hämeenlinnaan

Viimekesäiseen tapaan Ilun Handu eli Ilona pakkasi ensihätävastelankapiipaansa pullolleen ja turvoksiin mitä ihanampia lankoja ja herkullisimpia värejä ja lähti kiertämään, etteivät intoneulojien kotivarat (Martat suosittavat ruokapuolelle 72 tunnin kotivaraa - lankasuositus ehkä joustavampi?) vain pääsisi kutistumaan vaarallisen pieniksi.

Tapasin Ilonan jo Tervakoskella 22.5. ja Hämeenlinnaan hänet organiseerasin 8.6. Paikkana oli sama iso pihapiiri Kaurialassa kuin vuosi sitten.

Sääennuste säikytti ennakkoluuloisimmat, sillä aloittaessamme klo 14 oli mitä kesäisin keli. Vasta 17 paikkeilla alkoi kuulua kaukaista ukkosen kuminaa ja ripsutella hieman vettä.

Ystäväni kanssa nitkuttelimme liki tapahtuman loppuun asti ja jatkoille päädyimme meille kutiminemme kahvia kittaamaan. Nyt ajatukset ja kutimetkin ovat Jyväskylässä neulefestareilla - Ilonan treffaan sielläkin ja monta muuta lankakaveria. On tämä neulepiiri ihana!

 

Neulekavereiden huivi-kal

 

Joskus kevättalvella alkoivat tamperelaiset neulekaverini viritellä huivi-kalia. Reunaehdot olivat helpot: joku huivi, jonka ohjeen on joko suunnitellut Veera Välimäki tai joka on julkaistu jossakin Laine-lehdessä ja joka tulee vapuksi valmiiksi. Kuullosti hyvältä myös aikataulullisesti.

Laineen väki lupasi palkinnon oslalistujien kesken arvottavaksi ja minä ilmottauduin hoitamaan arpasihteerin tointa. Oma huivini ei valmistunut vapuksi, mutta onneksi muutama muu valmistui.

JA mitä sitten tein? Olin pitkään suunnitellut nitkuttelevani itselleni "yksivärisen" huivin, ja viime syksyn innostamana halusin myös Linnaea-huivin, joten yhdistun nämä kaksi tuumaa. Langat löytyivät yllättäen nurkista, Malabrigoa ja itse värjäämääni.

Hyvän ohjeen kanssa nitkuttaminen sujui sukkelaan, mutta sitten kiilasi väliin pari muuta neulomusta. Niinpä valmista tuli helluntaiksi. Kuvaaminen ja kirjaaminen näkyvät tapahtuvan vielä hitaammin - tälläkin ajalla kutoisi ;)

Vaikka käytänkin toistaiseksi huiveja laiskasti, tällä ohjeella voisin tehdä ainakin yhden vielä. Muoto ja koko avat todella hyvät, ohje laadukas. Kaunis käyttöhuivi, joka esimerkiksi mekon kanssa toimii neuletakkia mukavammin ja näyttävämmin.

Lentoa puikoilla

 

Pääsiäisenä puikot liki lensivät esineulonnan äärellä, mikä herätti Äitini kiinnostuksen. Neulomus oli jo sopivassa vaiheessa, joten hän pääsi sitä sovittamaan ja ihastui silkki-mohairin sekä merinon yhdistelmään sekä hartioillensa hyvin istuvaan paidanalkuun. Oli aika selvää, kenelle valmis nitkutelma kuuluisi.

Mitä sitten tein? Jonna Hietalan tämän kevään selkeää, ilmavaa ja ajatonta neuleohjetta pääsin ennakoimaan. J anythän sitä pääsevät muutkin laatimaan, sillä ohje ilmestyi 27.4. julkaistavassa Laine-lehdessä. Koska nurkissani oli viime kesältä hautunut Ilun Handun ihan ohutta merinoa (800m/100g) sekä silkki-mohairia, tartuin niihin, vaikka olin aikonut värkätä sellaisen aina varman neuletakin pelastamaan kaiken. Ilona tuskin tykkää huonoa, vaikka tarvitsen uuden mikstuuran ja vaikka ihan tähän samaan ohjeeseen - sen verran kevyt ja kätevä lämmike nimittäin Lento-ohjeella syntyi. Langankulutusnäkökulmasta ei varastooni tullut kovin suurta lovea, sillä valmis työ painaa noin 175g, mutta toisaalta varastoani möyhentäessäni löysin sieltä jo uuden yhdistelmän.

Mökillä tätä Äiti mallaili päälleen ja oli innostunut 4/5-mittaisista hihoista, koska hän ei kuulemma tykkää hihoista, joita täytyy aina häärätessä varoa kastumasta, likaantumasta tai muutoin kärsimästä. Minä taas pykäisin hieman pidemmät hihat, sillä palelen helpoimmin juuri ranteista. Kuvaan ei tietenkään enää ehditty, sillä aloimme valmistella päiväkahveja pihalle, laskemaan perhosia ja kuuntelemaan pihalampeen ilmestyneitä sammakoita. Onneksi ikivanha aitta palveli kuvia ottaessa.

Mä haluun kans!

Isompi tai siis vanhempi lapsi on ahkera tilaamaan itselleen erinäisiä neulomuksia eikä jono lyhene millään, vaikka jotain saisin joskus valmiiksikin. Nuorempi lapsi harvoin toivoo mitään, mutta joulun jälkeen toivoi villapuseroa. Ja kuinkas ollakaan, sopivasti oli puikoille pääsemässä Anu Ahoniemen - neuleystäväni - Merinero-neuleen testaus.

Esittelin lapselle ohjeen ja aikomani langat eli kahta eriväristä Biches & Buches -talon Le Petit Lambswool -lankaa. Kolmas tilattiin, koska tummaa violettia ei ollut tarpeeksi kotona eikä hovihankkijallani Lankaputiikki Silmukassa.

 Tein tarkoituksella hihoista ja helmasta hieman pitkät, jotta neuleeseen pääsisi kääriytymään. Lanka on niin pehmoista ja juoksevaa, että tämä L-kokoinen neule taitaa painaa noin 250 grammaa. Lämmin, kevyt ja hyvinlaskeutuva olemus.

Merinero-ohje on mainio poikkeus näissä hurjasti yleistyneissä leuasta lantiolle -malleissa, sillä tätä voi tehdä yhtäaikaa sekä kotona että kylillä. Suunta on nimittäin se vanhanaikaisempi eli alhaalta ylöspäin. Hihat kulkevat oivallisesti käsilaukussa siis. Vaikka miesten neule voi vaikuttaa isolta urakalta, neuloontui tämä nopeammin kuin tuli kuvatuksi. Taisi mennä kuusi viikkoa valmistumisesta kuvaamiseen.

Ja koska olen varsin hurmaantunut tästä "Pikkupässilangasta", on sitä jemmassa vanhemman lapsen neuleen verran.

Poikittain

Ystäväni Anu on viime aikoina innostunut suunnittelemaan sekä huiveja että neulepuseroita, joita minä olen päässyt testailemaan. Yksi näistä testeistä on Poppeli-huivi, joka on Anulle hyvin tyypillinen: erikoisia yksityiskohtia hyvin helposti neulottuna.

Tyttäreni oli tilannut huivin jo aikaa sitten, niinpä tyrkkäsin Poppelin ohjeen houkutteeksi. Neiti valitsi tulevaan huiviinsa langoiksi Lankaputiikki Silmukan merinosukka-lankaa värissä Pilvi (todella pehmeää sukkalangaksi!) sekä Kässäkerho PomPomin Merino Singlen värissä Daydream. Pilvet ja Päiväunet, vyyhti kumpaakin, vuorottelivat huivissa niin sujuvasti, että paikoin tuntuivat liukuvan toisiinsa, mikä hieman mursi huivin raitamaisuutta. Merinosukka loppui hieman kesken, koska tilaaja halusi vaaleanpunaisen reunan. Mutta kuinkas sattuikaan, jemmasta löytyi vallan hyvin mukaan uppoavaa Le Petit Lambswoolia.

Vaikka Anun ohjeet ovat helppoja ja hyvin tehtyjä, piti minun tietenkin säätää muutakin kuin päättelyreunaa. Väkäsin omiani jo aloituskerroksella, minkä vuoksi sain keskelle kalanruotomaisen kuvion. Pampulat jätin pois, koska ne eivät passanneet neidille.

Ja päätyihin tulevat lisäykset askaroin niin, että päätyyn tulikin reikäkuvio. 

 Pituutta huiville tuli ansiokkaasti, liki kaksi metriä. Niinpä lämpöä riittää reilusti. Kumpikin valittu lanka on aivan hurmaavan tuntuista eikä taatusti kutita herkintäkään ihoa.